ExtremeRun Vantaa 2015

Hakunilan Urheilupuistossa järjestettiin ExtremeRun jo kuudetta kertaa.

Tuo tapahtuma oli ensimmäinen esteratajuoksutapahtuma, josta tulin tietoiseksi. Halusin osallistua jo vuosia sitten, mutta nyt haaveeni toteutui.

Saavuimme vaimoni kanssa paikalle viimeisellä bussilla, jolla vielä ehdimme. Nurmikolla käveli Joulupukki ja hänen vaimonsa. Lisäksi bongasimme Turtlesit, vankikarkureita sekä sotilaan, joka oli suojannut rynnäkkökiväärinsä piipun kondomilla.

ExtremeRuniin osallistuvia kannustetaan pukeutumaan jonkinlaiseen naamiaisasuun, mutta se ei ole pakollista. Pukeuduimme itse ihan tylsän käytännöllisesti. Kontrastina, eräällä lentokapteeniksi pukeutuneella oli mukana matkalaukku.

Kuva: ExtremeRun Facebook-sivut

Reitti oli pituudeltaan 8 kilometriä ja sen varrella oli erilaisia esteitä. Tapahtumassa oli kaksi sarjaa: kilpailijoiden sarja sekä hupisarja. Ensimmäiset juoksivat reitin kaksi kertaa ja jälkimmäiset vain kerran. Ilmoittautuessamme valitsimme kilpasarjan, mutta meille sanottiin, että reitin pituus on vain 4 km. Myöhemmin saimme tietää, että reitti on tuplasti pitempi, joten päätimme juosta pelkän hupisarjan.

Kun olimme vieneet tavaramme säilytykseen (pisteet kotiin järjestäjille nopeasta ja tehokkaasta narikasta, etenkin verrattuna Väriestejuoksun vastaavaan), menimme lähtöalueen tuntumaan odottelemaan ja verryttelemään. Alueella oli tosi vapautunut ja hyvä tunnelma. Oli hauskaa katsoa muiden asukokonaisuuksia samalla kun pomppi jalkoja lämpimiksi.

Toisin kuin kaikissa tähänastisissa juoksutapahtumissani, tässä oli vain yksi lähtö. Kisaporukka oli etummaisena ja hupijengi perällä. Seremoniamestari pumppasi porukkaan motivaatiota ja rohkeutta samalla kun taustalla soi musiikkia Rocky-elokuvista. Seistessäni ison porukan keskellä, tuli mieleen miltä antiikin rivisotilaasta on täytynyt tuntua. Et näe mitä edessä tapahtuu. Jännittää. Joka puolella on ihmisiä ja ilmassa on odotuksen tunne. Johtajat antavat rohkaisevia sanoja ja porukkaa yllytetään sotahuutoihin. Miinus tietenkin se, että et joudu pelkäämään kamalaa, väkivaltaista kuolemaa.

Kun valtava ihmismassa lähti juoksemaan, pilvinen päivä muuttui aurinkoiseksi ja aloin heti katumaan sitä, että laitoin päälle yhden paidan sijaan kolme. Letka venyi ensimmäisen hidasteen aikana satoja metrejä, jolloin kisaavat saivat hyvän etumatkan.

Ensimmäisen muutaman kilometrin ajan juokseminen tapahtui melkeinpä jonossa. Esteiden kohdalla piti jonottaa tai hidastella. Tämä ei kuitenkaan suurimman osan aikaa haitannut, mutta välillä oli pakko pujotella ohi. Itse pyyhällän esteen mieluiten mahdollisimman hyvällä vauhdilla. Olen sitä mieltä, että ihmisten pitäisi keskittyä enemmän kykyyn liikkua. Suorituskyky salilla on vain yksi komponentti liikunnallisuudessa, vaikkakin tärkeä sellainen. Nämä taidot tulisi oppia lapsena leikkipuistoissa ja metsissä, mutta niitä kannattaa harjoitella myöhemmälläkin iällä. Parkour, Luonnollinen Liikkuminen ja kiipeily ovat hyviä aloituskohteita.

Autojen ylittäminen oli oudolla tavalla tyydyttävää.
Kuva: ExtremeRun Facebook-sivut

Kuumuus alkoi tuntua aika kovasti ja kirosin hölmöyttäni, kunnes pääsimme joelle. Pulahdimme vuoronperään mutaiseen, hieman mädältä kasvillisuudelta haisevaan veteen ja uimme lenkkareissamme lyhyen matkan vastarannalle, potkien toisiamme sormille. Tiesin tästä esteestä jo etukäteen ja yllätyksekseni matka oli vain muutaman metrin, eikä 20m, kuten olin päässäni kuvitellut. Jalkani eivät kuitenkaan ulottuneet pohjaan, joten yli oli oikeasti uitava. Ylitimme joen myöhemmin vielä kerran.

Vesi oli niin kylmää, että jäsenet tuntuivat ihan tönköiltä ja hikoilu oli täysin tiessään. Lisäksi kastuneet vaatteet tuntuivat tekevän juoksemisesta raskaampaa, vaikka minulla olikin vain juoksutrikoot, shortsit ja kolme teepaitaa. Jaloissani oli Vibram Fivefingersit, jotka olivat reitille hyvä valinta niiden keveyden takia.

En ole harjoitellut juoksemista kovinkaan ahkerasti, lukuunottamatta muutaman viikon pituista peruskuntojaksoa, jonka tein alkukeväästä. Lisäksi olen tehnyt pari 20 min intervallilenkkiä ja yhden todella lyhyen 400 m session. Säästelen yleensä jalkojani lihaskuntotreenejä varten.

Lenkkeilyn vähyydestä huolimatta minulla oli todella hyvä fiilis juoksussa. Pystyin ylläpitämään melko hyvää vauhtia sekä suoralla, että mäissä. Kiihdyttäminen ohittaessa tuntui vaivattomalta, eivätkä sykkeet menneet missään vaiheessa kovinkaan korkealle. Pidimme kiinni nopeahkosta vauhdista, mutta emme silti yrittäneet mennä verenmaku suussa.

Goljatin Portaat. Kuva: ExtremeRun Facebook-sivut

Uskon, että juoksu tuntui kevyeltä mäissä kaikkien niiden pistoolikyykkyjen takia, joita teen aina jalkatreeneissä. Pitkät pohjetreenit auttoivat varmasti myös. Lisäksi, olen opetellut kevyempää juoksutekniikkaa (Pose), jossa otan paljon nopeita askeleita ja annan raajojeni luonnollisen jousituksen hoitaa suuren osan työstä. Lopputuloksena on hieman sipsuttelevampi tyyli, mutta se toimii paljon paremmin kuin työläs, harppova ja harvempi askelrytmi.

Opin myös, että pystyn juoksemaan tuolla tekniikalla alamäet todella nopeasti. Normaalisti alamäkeen juostessa jokainen askel jarruttaa vauhtia ja nivelet joutuvat vastaanottamaan suuria iskuvoimia. Ottamalla nopeita ja suhteellisen pieniä askeleita ja antamalla jalkojen rullata mäen päällä, voi saavuttaa todella kovan vauhdin ilman, että juoksu tuntuu jarruttelemiselta.

En edelleenkään ole mikään erityisen hyvä juoksija, mutta olin positiivisesti yllättynyt kehityksestä minimaalisella harjoittelemisella :). Vanha nilkkavammani alkoi hieman muistuttamaan itsestään viimeisen parin kilometrin kohdalla. Se saattoi ärtyä mäkijuoksuista tai parista hieman huolimattomasta laskeutumisesta. En myöskään juokse normaalisti melkein puoltatoista tuntia yhteen menoon, joten sekin on voinut vaikuttaa asiaan.

Monkeybarsit olivat paksut ja liukkaat vedestä. Kuva: ExtremeRun Facebook-sivut

Juoksureitin loppuvaiheessa juostiin juoksukentän ympäri, yli muutaman puomin ja kastuttiin uudestaan kun lumitykistä ammuttiin vettä suoraan edestä. Pieni pyyhällys läpi saippuavaahdon ja lyhyt kapuaminen mutaisellasaippuavedellä täytettyyn konttiin. Maalissa jaettiin mitalit kaulaan, jonka jälkeen sai mennä jonottamaan grillimakkaraa.

Skippasimme makkarat, mutta päätin hemmotella itseäni pyttipannulla, ensimmäistä kertaa varmaan yli 12 vuoteen.

Sanoin vaimolleni täysin varauksetta heti maaliin tulemisen jälkeen, että onpa hyvä fiilis. Tämä oli minulle tähänastisista juoksutapahtumista kaikista hauskin. En tiedä miksi, etenkin kun melkein kaikissa edellisissäkin on ollut hyvä tunnelma. Luulen, että ero on siinä, että tunnelma oli tiiviimpi suuremman ihmismäärän takia. Ympärilläsi on jatkuvasti hyväntuulisia ihmisiä, joiden keskusteluista kuulee pätkiä.

Seuraava tapahtuma olisi Kaisaniemen Tough Viking ja sitä odotan pienellä jännityksellä. Sen pitäisi olla paljon haastavampi ja luulen, että sitä varten pitää harjoitella vähän lisää, jotta rata menisi ilman vaikeuksia.

Suosittelen tätä juoksutapahtumaa niille, jotka pystyvät juoksemaan 5-8 km ilman suurempia ongelmia. Esteistä voi mennä ohi hupisarjassa jos pelottaa tai ei ole varma omasta turvallisuudesta. Nimestään huolimatta tapahtuma ei ole extreme, vaan sopii hyvin peruskuntoisille hauskanpitäjille.

Seikkailupuisto Korkee

Vaikuttaa siltä, että seikkailupuistoja on viimeaikoina alkanut ilmestyä pitkin Suomea, kuin sieniä sateella.

Itsensä haastaminen ja jännityksen hakeminen ovat kai enemmän ja enemmän in.

Kiipeilin ensimmäistä kertaa seikkailuradalla viime vuonna Puolassa. Myöhemmin sain tietää, että ratoja on myös Suomessa. Valitettavasti niiden sijainti oli vähän vaikea autottomalle. Onneksi Helsingin Mustikkamaalle, on rakennettu Seikkailupuisto KORKEE.

Puistossa on eri tasoisia reittejä, joista helpoimmat ovat pienemmille lapsille tarkoitettuja, eivätkä ne ole tavallisen pihan leikkipuiston leikkiratoja korkeammalla. Keskivaikeista radoista pääsee läpi, kunhan on edes melkein peruskuntoinen, sillä haasteet ovat lähinnä omien pelkojen voittamiseen ja tasapainoon liittyviä. Se, että pystyy kiipeämään tikkaita ylös on riittävä fyysinen valmius. Poikkeuksena oli köysiverkko, jonka kiipeäminen vaati hieman enemmän lihastyötä.

Kuva: Korkee.fi

Saimme vaimoni kanssa pikakurssin turvavälineiden käytöstä ja valjaat laitettiin päälle ihan itse, selkeiden ohjeiden mukaan. Meidän piti näyttää, että osaamme kiinnittää itsemme turvavaijereihin ja läpäistä lyhyt harjoitusrata. Sen jälkeen olimme vapaita seikkailemaan.

Seikkailuradoissa kiivetään yleensä jonkinlaiselle tasanteelle, joka on rakennettu puun rungon varaan, 3-12 metrin korkeuteen. Rata kulkee puusta puuhun ja välissä on aina jonkinlainen haastava reitti. Se voi olla kiikkerä ja silta, pitkä vaijeri, josta liu'utaan toiseen päähän tai vaikkapa tyhjä väli, josta on loikattava yli toiselle tasanteelle. Haasteita on paljon muunkinlaisia, mutta pääasiassa niihen liittyy tasapainottelua tavalla tai toisella.

Kypärä, valjaat ja dorka asento. Valmiina horjumaan tieni läpi seikkailuradan.

Vaikeimmalla radalla oli jo vähän vaikeampia ongelmia, kuten köysirata, jossa on kolme vierekkäistä köyttä. Yksi keskimmäinen köysi on ylämäki ja laidassa olevat köydet menevät alamäkeen. Köysien leikkauskohdassa meni sormi suuhun, kun köysistä pitelevät kädet alkoivat olla samalla tasolla, kuin jalat. Raajat alkoivat heilua ja täristä tasapainoa hakiessa ja pelkäsin oikeasti putoavani valjaiden varaan.

Puhuimme henkilökunnan kanssa kun palautimme välineet ja he kertoivat, että puistoon ollaan rakentamassa 'mustaa rataa', joka on huomattavasti haastavampi ja lihaskuntoa vaativa. Se sai minut haluamaan palaamaan takaisin, kun rata on valmis.

Puistossa oli tosi hauskaa ja se oli oikein hyvin vietetty pari tuntia. Suosittelen!