Pari vuotta sitten näin Dr. Robert Cassarin tekemän videon, jossa hän demonstroi jonkinlaista ihonpuhdistustekniikkaa. Kyse oli Gua Sha;sta, joka kuuluu vanhaan kiinalaiseen lääketieteeseen. Tekniikassa (oman rajoittuneen käsitykseni mukaan) kaavitaan ihoa jonkinlaisella työkalulla, kuten lusikalla. Hoidon tarkoituksena on puhdistaa ihoa, lisätä verenkiertoa ja stimuloida kudoksen paranemista alueella.
Cassar joutui poistamaan Gua Sha -nimen kaikista videoistaan, sillä kiinalaiset ammattilaiset eivät pitäneet jostain hänen videoissaan. Cassar oli sitä mieltä, että he eivät hyväksyneet ammattisalaisuuksien levittämistä ilmaiseksi. Kysehän voi tietenkin olla eriävistä mielipiteistä tekniikkaan liittyen.
Oli miten oli, kokeilin kaavintaa kotona suihkussa. Minulla ei sattunut olemaan sitruunamehua ihohuokosten avaamista varten, joten käytin omenaviinietikkaa. Voi sitä silmien kyynelehtimistä ja etikan katkua vessassa! Kun pääsin kaapimisvaiheeseen, ihosta lähti mustaa aika reilusti ja huomasin myös, että joihinkin alueisiin ilmestyi pieniä verenpurkaumia. Pienen pesun jälkeen magnesiumöljyä iholle ja lopuksi kookosöljyä kosteutukseksi.
Käyttämäni työkalu. Lusikan kupin reuna on juuri sopivan ohut, mutta silti sileä.
En juurikaan harrasta ihonhoitoa, mutta pidin siitä, miten sileältä iho tuntui proseduurin jälkeen. Koska projekti vaati niin paljon erilaisia aineita ja aikaa, mieleni ei tehnyt kokeilla sitä uudestaan. Katsoin kuitenkin myöhemmin toisen videon, jossa Cassar kertoo käyttävänsä kaapimistekniikkaa joka päivä suihkussa, lämpimän veden alla. Ennen kaapimista, ihon täytyy lämmetä veden alla. Jos teet kovan käsittelyn, pidä muutaman päivän tauko ennen uutta kaavintaa. Kevyitä käsittelyitä voi tehdä melkein joka päivä.
Tästä innostuneena, kokeilin tekniikkaa kipeisiin lihaksiini ja huomasin, että erityisen kipeät kyynärvarteni olivat verenpurkausten peitossa. Selkäni muistutti muutaman päivän ajan alla olevan kuvan herran selkää.
Gua Sha:n uhri. Selkä on yleensä ihmisillä niin pahassa kunnossa,
että jälkiä tulee varmasti. Kuva: Wikipedia
Vaikka hoidon jäljet näyttivät pahoilta, selkäni ei parin, kolmen päivän jälkeen enää tuntunut olevan jumissa, toisin kuin normaalisti. Treenaan säännöllisesti ja selkä saa kuritusta lähes kaikissa harjoituksissa ihan jo niiden roolin takia. Nykyään selkäni lihakset ovat verrattain joustavassa kunnossa, enkä kärsi jumeista. Verenkierto on parantunut huomattavasti ja kun selkään on tehty uusia kaavintoja, verenpurkauksia tulee vain joskus ja huomattavasti vähemmän. Sama pätee kyynärvarsiin.
Kärsin vuosia arpikudoksesta lihaksessa oikean lapaluun alueella, sillä kannoin kerran tunti kaupalla painavaa reppua, jossa oli liian ohuet olkaimet. Alue tuntui keskittyneenä 'jumina' tai könttinä aina kun selkä meni vähänkään enemmän jumiin. Muutaman kaavinnan jälkeen arpikudoksesta ei ole ollut enää tietoakaan.
Cassarin mukaan verenpurkaukset ovat merkki huonosta verenkierrosta ja kovettuneesta kudoksesta alueella. Hoitojen jälkeen verenpurkauksia ei pahemmin tule ja liha kestää paljon kovempaakin käsittelyä. Oli todellinen syy mikä tahansa, lopputulos on kuitenkin se, että lihakset ovat paremmassa kunnossa ja liikkuvuuskin saattaa palautua normaalille tasolle.
Robert Cassar varoittaa videoissaan kaapimasta liian kovasti, jolloin syntyy verenpurkauksia. Purkaukset ovat siis pieniä sisäisiä verenvuotoja ja veri hyytyy pieniksi klönteiksi. Jos tuollainen hyytymä lähtee liikkeelle verenkiertoon, riskinä voi olla jonkinlainen tukos. Tunnustuksena, harvoin maltan tekemään kaavintaa niin kevyesti, ettei jälkiä synny. Jos niitä ei synny, kudos on vain niin hyvässä kunnossa, ettei niitä joka tapauksessa tule.
Foamrollerilla lihasten päältä rullaaminen ajaa jonkin verran samaa asiaa, mutta oman kokemukseni mukaan kaapimalla pääsee paljon paremmin vaikeisiin paikkoihin ja vaikutettua pinnallisiin kudoksiin. Rullalla pääsee syvemmälle ja paine ei ole niin keskitettyä, kuin kaavinnassa.
Joku on onnistunut patentoimaan jo keksityn tekniikan länsimaissa ja nimeämään sen Graston Tekniikaksi. Työkaluina käytetään erilaisia ruostumattomasta teräksestä valmistettuja välineitä ja tarkoituksena on diagnosoida ja hoitaa lihasten ja sidekudosten vaivoja. Tekniikan tuloksia ei ole tutkittu riittävän laajalti tai luotettavasti, joten sen tehokkuutta ei ole todistettu tieteen silmissä.
Graston Tekniikassa käytetään teräksisiä työkaluja.
Arvostettu valmentaja Eric Cressey käyttää tekniikkaa ainakin osaan valmennettavistaan ja demonstroi sitä videollaan. Kaapimisen ääni pistää ihon kananlihalle ja punoitus näyttää aika pahalta, mutta veikkaanpa että kyynärvarret ovat paljon vetreämmässä kunnossa käsittelyn jälkeen. Tämä on ainakin oma kokemukseni. **Edit. 11.8.2016: Eric Cresseyn video on poistettu, joten korvasin videon toisella demonstraatiovideolla. **
Olen itse käyttänyt kaapimisessa puista salaatinotinta, jonka reuna on sopivan kulmikas, mutta ei kuitenkaan terävä. Työkalu ei saa rikkoa ihoa, mutta siinä on oltava sen verran kulmaa, että sillä pääsee syvemmälle kudokseen.
Omat pahimmat ja kipeimmät alueeni olivat niska, selkä, olkapäiden etuosat, kyynärvarret, lonkankoukistajat, lonkan sivut, reidet (sisäreidet ja ulkosyrjät ovat pahimmat!) ja pohkeet. Toisin sanoen lihakset, jotka ovat olleet itselläni kaikista jäykimmät ja jotka ovat tehneet eniten töitä. Teen vielä lonkan kanssa töitä, mutta muut lihakset ovat suurimman osan aikaa tosi hyvässä kunnossa. Jälkiviisaana olisin tehnyt kaavintahoidon ennen kuin aloin keskittyä lihasten venyttelyyn tehostetusti. Joustavaa ja hyvällä verenkierrolla varustettua kudosta on huomattavasti helpompi venyttää, kuin tukkoista ja jähmeää.
Oletko kokeillut vastaavaa tekniikkaa itse? Mitä tuloksia sait?
Kurkkukipu alkoi päälle viikko sitten sunnuntaina, kun vietin iltaa flunssaa potevan vaimoni kanssa. Oireet olivat tutut. Nieleminen vaikeutui. Kurkussa tuntui välillä lievää kipua ja kuivuutta. Tilanne paheni melkein minuutti minuutilta. Normaalitilanteessa olisin mennyt heti jääkaapille ja ottanut propolista. Sitä ei kuitenkaan sattunut olemaan mukana. Sain kyydin äitini luokse, mutta ensin käytiin kaupassa ostoksilla. Tiesin, että äitini kaapista löytyi jonkinlaisia propolistippoja, mutta halusin ottaa rohtoa mahdollisimman nopeasti, joten kävin katsomassa apteekissa jospa sitä olisi ollut siellä myynnissä. Ei valitettavasti löytynyt. Kun päästiin kaupasta, kurkkukipu oli taas vähän pahempi. Kotiin päästyämme, otin heti teelusikallisen tippoja ja huomasin, että maku ei ollut se, mihin olin tottunut. Katsoin pullon kylkeä ja totesin, että se oli vain 40% propolista ja loput etanolia. Kurkussa oli kyllä lämmin tunne ja se turrutti ihan kivasti kipua pois. En silti tuntenut, että tulehdus olisi hävinnyt, mikä olisi ollut normaalia kunnon propolistipoilla.
Menin tuona iltana takaisin kotiin Helsinkiin ja yöhön mennessä kurkkuni oli jo ihan tulessa. Minulla oli jääkaapissa kirjaimellisesti vain yksi tippa oikeaa propolista ja se tuntui todella hyvältä. Ajoitus oli aivan liian myöhäinen, eikä määrä ollut riittävä. Kokeilin myös valkosipulin ja sinkkipillereiden imeskelyä sekä suolavedellä kurlaamista, mutta mistään ei ollut oikeaa apua. Yleensä jos sairastan, olen poissa pelistä viikon. Kurkkukipu tuo ennenpitkää mukanaan kuumeen ja sitten alkaa yskiminen sekä nuha.
Ajatus sairastumisesta tuntui silloin erityisen veemäiseltä, sillä olin juuri aloittamassa uuden treeniohjelman kanssa ja edessä oli myös Funrunin Mutajuoksu Serenassa. Tiesin, että en aio mennä riehumaan radalle sairaana, joten olin melko varma, että juoksut jäävät juoksematta.
Aamulla kurkkukipu oli vielä pahempi. Aloitin päivän kurlaamalla suolavedellä, johon oli sekoitettu cayannepippuria. Tuntui ikävältä, mutta kurlasin koko lasillisen loppuun. Sitten otin muutaman tabletin sinkkiä ja imeskelin niitä hitaasti. Join myös B-vitamiineja, sekä mineraalisekoitusta. Söin tukevan aamiaisen ja puoleen päivään mennessä huomasin, että kurkkukipu oli kadonnut! Nieleminen oli edelleen vähän vaikeaa, koska limakalvot olivat kärsineet tulehduksessa, mutta kipu oli tiessään.
Nyt en oikeastaan osaa varmasti sanoa mikä minut paransi. Sen tiedän, että tulehdus olisi kestänyt oikeasti useita päiviä. Kitarisani tulehtuvat todella helposti, johtuen lapsuuden sairasteluista ja tulehdus kestää aina vähintään viikon.
Olo oli vielä pari päivää vähän vetämätön ja otin ihan rennosti. Keskiviikkona kokeilin jo treenata kevyesti ja se tuntui hyvältä. Huomasin toipuvani tosi hyvin, vaikkakin yhtenä päivänä jouduin rasittamaan itseäni vähän enemmän ja sen seurauksena sain pienen nuhan ja ajoittaisen yskän.
Minulla on ennestään hyviä kokemuksia cayannepippurivedellä kurlaamisesta, mutta koska otin montaa muutakin rohtoa, en voi varmasti sanoa, mikä lopulta oli tehoaine. Pääasia, että kurkkukipu loppui. Opin kuitenkin sen, että etanolia sisältävään propolistuotteeseen ei kannata laittaa senttiäkään rahaa. Olen käyttänyt menestyksekkäästi ainoastaan SoriaNaturalin Propolista, jota saa ainakin Life-liikkeistä. Joissain tuotteissa on jopa ainoastaan 8% propolista ja loput vettä ja etanolia! Joskus olen suositellut tutuille ja asiakkaille propolista kurkkukipuun, mutta he ovat sanoneet, että aine ei ole tehonnut. Tässä saattaa olla syy. Annoin viime viikolla yhdelle kipeänä olleista kavereistani oikeaa propolista ja kurkkukipu hävisi kuulemma yhdestä maistiaisesta pariksi päiväksi.
Kuva: mutajuoksu.com
Lauantaina oli Mutajuoksu. Minua jännitti hieman, sillä en tiennyt lainkaan mitä odottaa. En ollut koskaan ennen osallistunut juoksutapahtumaan. En varsinaisesti harrasta juoksulenkkejä, eikä tasavauhtinen juokseminen enää jaksa innostaa. Suostuin treenaamaan tapahtumaa varten ainoastaan intervallilenkeillä, jotka kestivät 20-30 minuuttia. Kävin Malminkartanon jätemäellä ja tulin takaisin. Siinä kaikki. Ilmoittautumisen jälkeen laskin ehtiväni tekemään 14 lenkkiä, eli kaksi kertaa viikossa, mutta sain tehtyä niistä vain 6. Tiesin, että radalla tulisi olemaan esteitä, mutta niitä varten en harjoitellut.
Valitsin juoksukengiksi KSO-mallin Vibram FiveFingersit, sillä ne ovat kevyet, eivätkä aiheuta ylimääräistä nilkkojen muljahtelua epätasaisessa maastossa. Noiden kenkien huonoksi puoleksi voisin mainita huonon pitävyyden ja minimaalisen suojan iskuja vastaan. Ajattelin kuitenkin, että ketterät ja vapautetut jalat loukkaantuvat epätodennäköisemmin kuin paketoidut ja kömpelöt. Reitillä oli aika paljon mutaa, enkä nähnyt, että tavallisilla juoksukengillä olisi ollut yhtään pitävämpi ote alustasta.
Ostin itselleni elämäni ensimmäiset juoksuhousut, eli sellaiset trikoot, jotka ulottuvat polven yli. En koskaan uskonut tekeväni sellaista ostosta, mutta ajatus mutaisten ja märkien verkkareiden kanssa juoksemisesta puistatti sen verran, että olin valmis tekemään pienen investoinnin.
Osallistuimme HC-sarjaan, joka oli Kilpasarjaa 3 km pitempi (ei ehkä edes ollut, mutta siitä lisää alempana). Osallistujia oli vain n. 150 henkeä ja päällisin puolin koko porukka näytti hyväkuntoiselta ja aktiiviselta. Kuulin joltain, että mitä rempseämpi tapahtuma, sitä kirjavampi joukko osallistujia.
Juoksuseuranani oli vaimoni, joka on ehtinyt osallistumaan jo aika moneen juoksutapahtumaan. Hänkin oli vielä toipumassa flunssasta, mikä tarkoitti yskänkohtauksia ja tukkoista nenää. Vaimoni oli silti jo mennyt akuutin vaiheen yli ja uskalsimme lähteä kisaan ilman pelkoa jälkisairaudesta.
Kuva: mutajuoksu.com
Lähtö alkoi rampilla, joka piti ylittää 'köyden' avulla. Merkkiäänen jälkeen väki alkoi vyöryä esteen yli kuin muurahaiset, uskomattomalla nopeudella. Kun pääsin itse esteelle, huomasin miten yllättävän helppoa nousu oli. Joku kaatui ylempänä ja koko letka joutui odottamaan. Toisesta päästä pääsi liukumäkeä alas.
Sitten alkoi hölköttely. Sainoin vaimolleni suunnilleen kolmen minuutin jälkeen "olen jo nyt tylsistynyt". Olin unohtanut miten paljon oikeasti inhoan hölkkäämistä. Minulla oli vielä muutamia vuosia sitten tapana juosta lenkkiä monta kertaa viikossa, mutta se jäi vähitellen pois. Nykyään juoksen jos minun pitää ehtiä johonkin paikkaan nopeammin tai jos se on osa jonkinlaista intervallitreeniä tai luonnollista liikkumista. Sanoisin silti, että juoksen 5-6 päivänä viikossa vähintään jonkin verran.
Esteitä olisi saanut minun makuuni olla enemmänkin. Myöhemmin kuitenkin ymmärsin, että reitin haasteena olivat mäet, eivätkä niinkään esteet. Esteet olivat pelkkiä hidasteita. Reitti ei venyttänyt juoksijoiden letkaa riittävästi, joten ensimmäisillä esteillä sai aina jonottaa.
Mäet olivat sen sijaan jyrkkiä ja niitä oli paljon. Etenkin yksi mäki oli niin jyrkkä, että sen loppupätkällä kannatti ennemmin mennä neljällä raajalla, kuin juosten. Siinä mielessä valitsin hyvän lenkkipolun itselleni, sillä Malminkartanon huippu on täynnä vastaavia mäkiä.
Emme voineet mennä kovinkaan nopeaa vauhtia, sillä vaimoni nenä oli sen verran tukossa, että hengittäminen oli vaikeaa. Kävelimme jyrkimmät mäet ja otimme muutenkin aika rennosti. Oma impulssini olisi ollut pyyhältää vauhdilla eteen päin etenkin mäissä ja esteissä. Vaimoni kuitenkin huomautti viisaana, että minullekin tekee ihan hyvää pitää itseäni aisoissa, sillä olen vasta toipunut flunssasta. Hän oli tietenkin oikeassa.
Tulimme maaliin suunnilleen keskimmäisten joukossa, eli emme olleet hidastelusta huolimatta edes viimeisten joukossa. Jokainen sai mitalin kaulaan ja kenkäpesun.
***EDIT*** Olimme 97. ja 98., eli ei sentään keskimmäisten joukossa. Juoksijoita oli 136, joista 9 ei saanut aikaa.
Jälkifiilistelyt
Tapahtuma oli mielestäni aika hyvin järjestetty ja paikalla oli ihan kiva tunnelma. Meidän lähdössämme ei ollut silti niin paljon porukkaa, että tunnelma olisi ollut kovin tiivis. Reitti oli kiva, mutta monet olivat sitä mieltä, että se ei voinut mitenkään olla 8 km. Yksi tuttavani mittasi kellonsa GPS:llä, että matkaa olisi tullut päälle 6 km. Mietimme porukalla, että ehkä reitin mäkisyys vaikutti asiaan, sillä GPS mittaa matkan linnuntietä. Tulimme silti siihen tulokseen, että se ei voi mitenkään selittää 3 km eroa.
Katsoimme vaimon kanssa HC Mutajuoksun karttaa kotosalla ja katsoimme, että reitin alussa oli sinisellä merkitty pätkä, jota emme varmasti juosseet, eikä kyllä kukaan muukaan meidän ympärillämme. Ehkä tuo pieni oikaisu vaikutti matkan pituuteen. Jos tuo pätkä kuului lopulliseen reittiin, sitä ei oltu siinä tapauksessa merkitty kunnolla, enkä usko, että kukaan juoksi sitä kautta.
Mutajuoksun kotisivuilla sanotaan, että karttaan on tullut muutoksia, mutta reitille merkitty sininen pätkä näkyi siinä vielä sunnuntaina (juoksusta seuraavana päivänä). Tänään (maanantaina) kartta on muuttunut, eikä pätkää näy. Veikkaan, että juoksimme kaikki vähän päälle 6 km.
Kritisoin järjestelyitä vielä juoksureitin ainoan juomapisteen sijoittamisesta. Se oli nimittäin aivan heti kylpyvaahtoesteen jälkeen. Kuvittele, että tulet yltä päältä vaahdossa pöydän ääreen ja katsot, että millä raajalla saisi mukin käteen niin, että se ei olisi ihan saippuassa. Sitten pitää painaa vesitonkan napista, joka on edellisten juoksijoiden jäljiltä myös aivan vaahdossa. Sen jälkeen laitat kupin huulillesi ja toivot että leuassa oleva vaahto ei pääse suuhun. Kaikesta varovaisuudesta huolimatta maistoin saippuaa vedessäni.
Kaikenkaikkiaan tapahtumasta jäi tosi positiivinen fiilis ja olo oli lopuksi mahtava. Juoksun jälkeen pääsi suihkuun ja saunaan, mikä oli tosi hyvä juttu. En ollut yltä päältä mudassa, vaikkakin kengät olivat kyllä pesun tarpeessa.
Juoksun aikana tein joitain huomioita muista juoksijoista ja omasta pärjäämisestäni, sillä en voi itselleni mitään. Kuten jo aiemmin mainitsin, osallistujat olivat keskivertoa paremmassa kunnossa. Suurin osa oli varmasti paremmassa juoksukunnossa, kuin itse olin. Huomasin kuitenkin, että esteiden ylittäminen tuotti suurimmalle osalle vaikeuksia. Esim. tavallisen puomin ylitys meni tosi hankalasti ja vähän epäturvallisen näköisesti lähes kaikilla. Luulen että tämä johtuu ihan vain siitä, että liikkumiseen ei ole kuulunut parkourin tyylistä leikkimistä.
Puomin voi ylittää paljon helpommin, kuin heittämällä jalan vaivalloisesti pituuttaan puomin päälle ja sitten halata puomia ja vierähtää varovaisesti toiselle puolelle. Se on hidasta, tilaa vievää ja altistaa sääret sekä polvet kolhuille. Tarkoituksena ei ole vähätellä muiden suorituksia, mutta ajattelen väkisinkin, että osallistujat olisivat pystyneet paljon parempaan ihan vain 5 minuutin pikakurssilla. Vaimoni kokeili seuraavana päivänä turvallisempaa ylitystekniikkaa ja myönsi, että yksinkertainen muutos teki liikkeestä nopeamman ja mukavamman.
Katso videolta miten Safety Vault tehdään ja ruleta seuraavassa Mutajuoksussa.
Yläpuolella olevalta videolta voi oppia miten ylitettäviä esteitä kannattaa lähestyä. Jos este on korkeampi, voit hypätä molempien käsien varaan ja nostaa sitten toisen päkiän esteen päälle.
Toisena asiana tuli mieleen itse juokseminen. Pelkkä tasavauhtinen lenkkeily tasaisessa maastossa on ihan hyvä pohja juoksukunnolle, mutta tapahtuman reitin suurimpana haasteena ovat sen mäet. Niissä tarvitsee hyvän hapenottokyvyn lisäksi voimaa. Lihaskuntotreenistä on siis tässäkin asiassa hyötyä. Erilaiset kyykyt, maastavedot ja etuheilautukset toimivat hyvin. Ahkeralla voimatreenillä mäkisprintteihinkin saa enemmän vauhtia.
Innostuin tapahtumasta sen verran, että seuraavana vuonna olisi kiva ainakin yrittää päästä jonkinlaiselle sijalle. Saa nähdä. Juoksulenkkien tekeminen on edelleen itselleni hieman vastenmielistä touhua.
