Toipumisen merkkejä

Kurkkukipu on hälvenemässä ja olen jo uskaltanut tehdä lyhyitä, voimaa ylläpitäviä treenejä, joissa teen vain sarjan tai pari per liike. Voima ei ole onneksi laskenut sairastelun aikana ollenkaan. Tauti keskittyi lähes ainoastaan kurkkuun, eikä minua heikottanut kuin korkeintaan parina päivänä.

Energiaa olisi riittänyt vaikka mihin ja sen takia treenin välttely tuntuikin niin turhauttavalta! Huomasin kuitenkin kaupungilla juostessani, että kurkkukipu paheni hengästymistä aiheuttavasta liikunnasta.

Otsikointini ei kuitenkaan koske pelkästään flunssasta parantumista, vaan olen huomannut edistystä myös ruoansulatukseni toiminnassa. Kirjoitin aikaisemmin artikkelin vatsavammaisuudestani ja sen voi lukea täältä.

Kun yritin helpottaa kurkkukipuani kurlaamalla suola- ja cayannepippurivedellä, huomasin että suolistoni ei ärtynyt vaikka nielin joka kurlauksen jälkeen hieman cayannea. Tajuttuani tämän, tein itselleni muutaman päivän päästä chilillä terästettyä kaakaota. Laitoin maustetta melkein teelusikallisen, eikä tullut mitään ongelmia. Join tänään uuden samanlaisen sekoituksen ja toivon mukaan tilanne pysyy samanlaisena.

Olen erehtynyt ennenkin näiden juttujen kanssa, eli totuuden tietää oikeastaan vasta muutaman päivän päästä. Jotain edistystä on silti tapahtunut, sillä ennen olisin mennyt aivan tukkoon pienemmästäkin määrästä.

Ei mitään mullistavaa, mutta pieni voitto tämäkin. Olen aina pitänyt mausteisesta ruoasta ja tulisten ruokien pois jättäminen oli myös ikävä menetys muiden rinnalla.

Tässä vielä reseptini tuliselle kaakaolle:

Tarvitset:

• Ison mukin
• 1-2 rkl raakakaakaojauhetta (jos tykkäät tosi tummasta suklaasta, laita 2 rkl)
• 1 tl kookossokeria (tai oman maun mukaan)
• ripaus - ½ tl cayannepippuria tai jotain muuta tulista paprikamaustetta
• loraus kookosmaitoa (laita ensin kuiva-aineet ja täytä sitten 1/4 tai 1/3 mukista)
• kuumaa vettä (kaada muiden ainesten päälle ja sekoita)

Lopputuloksena ei ole kahvilasta saatava hemmottelukaakao, johon laitetaan vaahtokarkkeja ja kermavaahtoa, mutta se ajaa asiansa.

Kivikon esterata ja taas kurkku kipeänä

Kirottua, olen taas kurkkukivussa. Pari viikonloppua takaperin olin luokkakokouksessa, jonka takia tuli valvottua tosi myöhään. Seuraavana päivänä kävin riehumassa puolentoista tunnin ajan Kivikon esteradalla. Seuraavana aamuna oli jo vähän kurkkukipua. Tällä kertaa propolis ei auttanut juuri lainkaan. Chili- ja suolavedellä kurlaaminen sen sijaan auttoi, mutta mikään konsti ei poistanut kipua kokonaan.

Olen kai joskus lapsena kärsinyt kovan kurkkutulehduksen, sillä kitarisani näyttävät kuun pinnalta, täynnä kuoppia ja kraatereita. Ne tulehtuvat erittäin helposti ja saan flunssan kylkiäisenä aina kurkkukivun. Joskus olen haaveillut niiden poisleikkauttamisesta, mutta en oikein tiedä. Kun olin lapsi, sitä harkittiin, mutta vaakakuppi kallistui siihen, että ei leikata. Kitarisat ovat tavallaan ensimmäinen puolustusmuuri huulien jälkeen vieraita hyökkääjiä kohtaan. Minun muurini on kuitenkin reikäinen ja heikentynyt. Sen takia se oikeastaan toimii pöpöille sopivana, helposti valloitettavana päämajana, josta voi tehdä uusia hyökkäyksiä syvemmälle.

Kivikon esterata. Kuvan ulkopuolelta löytyy muitakin esteitä.

Vaivan alkamisesta on jo yli viikko aikaa, eikä kurkku ole vieläkään normaali. Alkaa jo ottaa vähän pannuun, koska en halua kuitenkaan pitkittää parantumista treenaamalla. Tämä on kuitenkin saanut minut miettimään treenin ohjelmointia uudestaan. Jos homma voi kaatua yhteen (todella) huonosti nukuttuun yöhön, liikunko silloin turhan lähellä omaa palautumiskykyni rajaa? Puolustuksekseni voin sanoa että esteradalla tuli rehkittyä vähän turhan kovasti. Kun vastaavia välineitä ei ole päässyt käyttämään niin usein, sitä kai vähän hullaantuu. Ongelma ei ole siis yksin ohjelmassani, vaan kaupungin luomissa liikuntamahdollisuuksissa. Näin kätevästi vastuu siirretään muille.

Esteiden ylitystä ja alitusta. Puomi oli jo sen verran korkea minulle, että ylitystä sai harjoitella jonkin aikaa, ennen kuin siitä tuli helpon ja nopean tuntuista.

Pääsin myös muutama viikko sitten bolognalaisessa miekkailussa kokeilemaan ottelua metallisella harjoitusmiekalla (enkä nahkaisella harjoitus-Dusackilla), lainasuojat päällä! Voin sanoa, että miekkailu on vielä vaikeampaa, kuin mitä luulisi. Käsi alkaa väsyä melko nopeasti. Alussa vielä pystyi ajattelemaan vastaiskujen tekemistä, mutta lopussa väsyminen pakotti lähinnä torjumaan. Iskuja sateli opettajalta ja yritin lähinnä selviytyä. Harjoitus antoi kuitenkin paljon ajateltavaa. Kunhan tämä flunssa loppuu, alan taas käymää miekkatreeneissä ja pystyn soveltamaan oppimaani.

Minulla ei ole valitettavasti kuvia miekkailusta, mutta kyseinen ottelutreeni videokuvattiin. Minulle ei ole vielä vain lähetetty linkkiä, mutta saatan jossain vaiheessa laittaa jonkinlaisen kuvakaappauksen, jos kuvanlaatu on kelvollinen.

Tällaista tällä kertaa. Toivon mukaan pystyn kirjoittamaan pian jostain positiivisemmasta kokemuksesta.

Oletko sinä käynyt Kivikon esteradalla? Entä onko kokemuksia kitarisojen poistamisesta?