lauantai 28. helmikuuta 2015

GreenStreetin Raakasuklaa Workshop


Tiesitkö että Azteekit käyttivät kaakaopapuja rahan tavoin valuuttana? Entä tiesitkö, että kolmella pavulla sai yhden avokadon ja sadalla kalkkunan?

Tuskin, mutta eipä sillä tiedolla tänään juuri mitään teekään.

Homman nimi on se, että vietin tällä viikolla 34. syntymäpäivääni tekemällä suklaata. Annoin vaimolleni jouluna lahjakortin GreenStreetin Raakasuklaa Workshopiin ja ajattelimme ajoittaa osallistumisemme merkkipäivälleni.


Olemme tehneet ennenkin itse raakasuklaata kotona, mutta ajatus kurssista kiinnosti, sillä asiaan tarkemmin perehtyneiltä saa aina hyviä vinkkejä.

Kurssi järjestettiin Helsingissä Helsinginkadulla sijaitsevassa tilassa, jonka nimi on Rupla. Paikka on sekoitus kahvilaa, taidegalleriaa, design-myymälää ja toimii myös workshoppien tilana.

Osallistujia oli päälle kymmenen, eli aika mukavan kokoinen porukka.

Pienen alkuesittelyn ja reseptin läpikäymisen jälkeen saimme köntin kaakaovoita, joka piti raastaa metallikuppiin. Mind blown jo heti alkuvaiheessa. Itse olen aina kärsivällisesti odottanut isojen lohkojen hidasta sulamista.


Olen käyttänyt kotona raaka-kaakaomassaa, joka on kaakaovoin ja kaakaojauheen yhdistelmä. Olin jotenkin ennen luullut, että massa on jonkinlainen suoran prosessin tulos kaakaopavuista. Opin kuitenkin kurssilla, että asia ei ole näin.

Kun kaakaovoi oli muutettu rouheeksi, saimme kuumaa vettä vesihaudetta varten. Voi suli nestemäiseksi pienellä hämmentämisellä alta aikayksikön. Ei tarvinnut siis odotella, kuten kotona oli totuttu, mutta raastamisessa on oma työnsä.

Seuraavaksi lisättiin jauheet. Reseptiin kuului kaakaojauhe, tocoa, lucumaa, macaa ja ripaus suolaa. Niitä lusikoitiin vähitellen seokseen ja välillä maisteltiin.


Toinen ahaa-elämys, jonka koin kurssilla, oli seoksen koostumuksen seuraaminen. Jos voihin ei lisää riittävästi jauheita, rasva erottuu muotissa pintaan ja lopputulos ei ole kovin miellyttävä.

Kauhoimme suositellun kaakaoannoksen lisäksi vielä ainakin kaksi ruokalusikallista lisää, jonka jälkeen seos alkoi jo maistua vähän vahvemmalta. Aluksi se maistui lähinnä rasvalta.

Lopuksi mössö makeutettiin hunajalla ja se kaadettiin muotteihin. Muotteihin sai lisätä vielä kuivattuja inca-marjoja, pähkinöitä ja kaakao-nibsejä. Teokset vietiin vartiksi pakastimeen, jonka aikana saimme lyhyen luennon suklaan historiasta ja sen terveysvaikutuksista.


Tässä tiivistettynä joitakin suklaan hyviä puolia:

  • Valtavasti antioksidantteja
  • Korkein pitoisuus magnesiumia muihin ruoka-aineisiin verrattuna
  • Lisää hyvänolon hormonin serotoniinin tuotantoa
  • Vaikuttaa positiivisesti vireyteen
  • Vaimoni kurkkukipu hellitti vähäksi aikaa raaka-suklaan syömisen jälkeen

 

Kun pääsimme maistelemaan tuotoksiamme, tajusimme, että kaakaota ja hunajaa olisi voinut lisätä aivan hyvin vielä lisää. Jos kaakaota on liian vähän, suutuntuma on aika rasvainen. Tämä voisi olla ihan ok jos makeutusta on enemmän. Kun molempia oli liian vähän, puutteet maussa korostuivat. Suklaa oli silti ihan hyvää ja niitä tuli syötyä useamman konvehdin verran.

Kurssi oli tosi kiva ja siellä oppi pari hyvää niksiä suklaan valmistamisesta. Luento oli myös kiinnostava. Suosittelen kurssilla käymistä, jos pidät raakasuklaasta tai haluat tutustua sen tekemiseen ohjatusti. Kurssi on myös loistava lahja :).

Oletko itse käynyt raakasuklaakurssilla tai teetkö itse raakasuklaata kotona? Miten teet itse suklaasi?

tiistai 24. helmikuuta 2015

Ilmoittauduin Tough Viking 2015 estejuoksutapahtumaan

Menin sitten ilmoittautumaan syyskuussa järjestettävään Tough Viking -esteratakilpailuun.

Muistan kun tulin ensimmäistä kertaa tietoiseksi Tough Vikingista. Odottelin vaimoni kanssa elokuvan alkamista Lasipalatsissa ja näimme isolla ruudulla pyörivän trailerin kyseisestä juoksutapahtumasta. Tiedätte kyllä: eeppistä musiikkia, paljon hidastettua kuvaa ja testosteronia.

Luonnollisesti aloimme heti harkitsemaan kisaan osallistumista.

Päätimme lopulta kuitenkin siirtää ilmoittautumisen seuraavalle vuodelle ja osallistuimme sen sijaan Mutajuoksuun. Ajattelimme, että noin haastavaan juoksuun voisi ensin vähän valmistautua.


Kooste viime vuoden Tough Vikingista Kaisaniemessä.

Aiomme juosta koko matkan parina, ilman suurempia paineita. Tarkoituksena on ainoastaan selviytyä matkasta ilman, että tarvitsee ohittaa esteitä tai tulla puolikuolleena maaliin.


Tough Viking -esteratakilpailu (5.9.2015)
  • Töölönlahden ja Eläintarhan lahden ympäristössä
  • Pituus 12 km 
  • Vähintään 15 estettä
  • Luvassa on Tough Vikingin kotisivujen mukaan entistä haastavampi kilpailu

Kuva: toughviking.fi

On todennäköistä, että olen päässäni liioitellut sitä, miten kova kokemus reitti tulee olemaan. Tähänastiset esteratajuoksut ovat olleet jopa vielä helpompia, kuin mitä kuvittelin. Uskon kuitenkin, että ainakin yhdessä esteessä tulee testattua rajoja. Toisin sanoen, Tough Viking jännittää jonkin verran ja sen takia aion treenata hieman juuri sitä varten. Palaan myöhemmin siihen, miten aion toteuttaa treenini.


Omat tavoitteet
  • Esteistä selviäminen ilman vaikeuksia (niistä lisää seuraavissa blogikirjoituksissa).
  • Kohtuullinen juoksuvauhti ilman, että tarvitsee haukkoa henkeä vaahto suupielessä, toisin kuin Manic Runissa.
  • Hyvän fiiliksen pitäminen alusta loppuun saakka.

Oletko itse ajatellut osallistua vai olitko jo viime vuoden tapahtumassa mukana? Aiotko harjoitella jollain tietyllä tavalla kisoihin? Entä mitä tavoitteita?

torstai 19. helmikuuta 2015

Manic Run

Väsyttää, huokailuttaa ja jäsenet tuntuvat raskailta. Vielä kuusi tuntia sitten olin juoksemassa Funrunin järjestämässä Manic Run -tapahtumassa.

Funrun mainostaa juoksua sloganilla "Talven hauskin juoksutapahtuma" ja täytyy kyllä sanoa, että pimeässä ja diskovaloilla valaistulla esteradalla juokseminen oli tosi hauskaa.

Osallistuin tapahtumaan vaimoni kanssa ja päätimme valita urheilulähdön klo 10:30. Lähdössämme oli noin 30 osallistujaa, eli tungoksesta ei ollut pelkoa. Rata oli rakennettu Myyrmäkihalliin ja sen pituus oli päälle 700 m. Matkan varrella oli ainakin viime syksyn Mutajuoksusta tutut täytettävät esteet ja pari ylitettävää puuaitaa.

Mutajuoksussa oli vähän se ongelma, että jokaisella esteellä piti odottaa vuoroa ja se vei vähän fiilistä esteiden ylittämisestä, sillä siitä hävisi kiireen tuntu.

Kontrastina, Manic Run ei ole kilpailu, vaan juoksufestivaali. Kenelläkään ei ole numerolappuja ja juoksijat saa jokaisen kierroksen jälkeen ranteeseensa kuminauhan merkitsemään juostuja kierroksia. Toisin sanoen tapahtuman voi edelleen ottaa kilpailuna ja itselle voi asettaa jonkinlaisen tavoitteen.

Alussa oli 20 minuutin alkulämmittely aerobiccimäisen jumpan muodossa. Itse juoksuosuuden pituus oli 40 minuuttia ja sen aikana juostiin niin monta kierrosta, kuin pystyi.

Saimme ilmoittautuessamme valita joko mustan tai valkoisen paidan. Valitsin mustan. Avasin sen viikkauksesta ja näin neonpinkin tanssijatytön sekä valkoisen Funrun -logon (neonpinkit ääriviivat). Päätin, että juoksen omassa paidassani.

Meille annettin mukaan myös muutama glowstick-ranneke, joissa oli värivaihtoehtoina oranssi, pinkki ja keltainen. Yritin pukuhuoneessa äheltää yhtä ranneketta käteeni, mutta se ei onnistunut omin avuin. Kun olin pukeutunut, otin vain yhden tikun mukaani ja annoin vaimoni laittaa sen ranteeseeni.

Se oli pinkki.

Ajattelin kuitenkin, että se saa minut näyttämään sellaiselta Tron -elokuvan hahmolta (ei saanut), joten mieleni oli rauhallinen.

Kuva: disney.wikia.com

Ennen tapahtumaa, vaimoni kysyi minulta: "Miten kovaa haluat juosta?".

Vastasin: "Silleen mukavaa vauhtia. Juokseminen ei ole mulle se pointti tässä. Mun mielestä esteet ovat se hauska osuus."

Tarkoitin joka sanaa tuossa vaiheessa.

Kun porukka lähetettiin liikkeelle, lähdin kiipeämään apinan raivolla ekaa estettä, jossa noustiin ilmatäytteistä ramppia köytenä toimivan nauhan avustuksella. Heilautuksella jalat toiselle puolelle ja liukumäkeä alas.

Jäin odottamaa kumppaniani ja aloitimme juoksemisen.

Tein vastaavasti jokaisen esteen kohdalla: heittämällä läpi ja sitten kevyttä hölköttelyä välimatkat. Huomasin, että vaikka esteissä meni vain muutama sekunti aikaa, ne vaativat hapenottokyvyltä aika paljon. En käy lenkillä juuri lainkaan, vaikka tuleekin juostua nopeasti muutama kerta viikossa sellaisissa 3-6 minuutin pätkissä. Ei kuitenkaan mitään kestävyystyyppistä. Tämä johtuu osittain siitä, että kehoni on tällä hetkellä sen verran epäsymmetrinen että juoksu vain pahentaisi asiaa. Toinen syy on se, että en juuri välitä pitkän matkan juoksemisesta enää.

Se on tylsää!

Tämä alkoi näkyä pikku hiljaa mitä pidemmälle aika kului. Hengästyminen alkoi kertyä ja juoksuosuuksilla piti vähän himmailla, että palautui taas seuraavaan esteeseen. Niissä otinkin taas sitten uuden spurtin ja vauhdilla yli. Aivan mahtavaa ajanviettoa :).

Kuva: Ville Pohjonen

Tulimme vaimoni kanssa ensimmäisinä maaliin ekalla kierroksella, mutta sen jälkeen alkoi lenkkeilevä porukka ohittamaan meitä tasaisella vauhdillaan.

Kierroksella kuusi huomasin, että olin menettänyt glowstick-rannekkeeni!

Viimeisten viiden minuutin aikana tein spurtin ja yritin taittaa niin pitkän matkan, kuin mahdollista ja sainkin rutistettua yhteensä 8 kierrosta täyteen. Kierroksella 7 alkoi lihaksilta loppua happi ja sotkeuduin välillä esteisiin, jotka tuntuivat ensimmäisillä kierroksilla helpoilta. Kolautin myös takapuoleni puuesteeseen, mutta en onneksi pahasti. Puuskutin vikalla kierroksella kuin höyryveturi ja mietin päässäni: "En halua tätä tarpeeksi".

Tarkoitin sillä sitä, että minulla ei ollut riittävää motivaatiota yrittää juosta kovempaa. Keuhkot olivat tulessa ja kuola alkoi valua pitkin leukapartaa. Yritin silti pitää jonkinlaista tahtia yllä, sillä kilpailunhaluinen puoleni vaati edes jonkinlaista ponnistamista.

Olin yhdeksännen kierroksen alussa kun aika tuli täyteen ja juoksin vielä kierroksen loppuun, kuten kuuluttaja kannusti kaikkia tekemään. Tässä vaiheessa oli jo kova tahto lopettaa, mutta menin silti loppuun. Samalla kierroksella oli joitain juoksijoita, jotka näyttivät menevän samaa tasaista, väsymättömän näköistä tahtia ja esteet ylittyivät kohtuu vauhdilla, mutta ihan näppärästi.

Tällainen itsensä likoon laittaminen on minusta loistava keino katsoa itseä rehellisesti. Juoksemista on vaikea feikata.

Yksi lemppari koomikoistani, Bryan Callen sanoo:

  "There are three things you can't fake: 1. Fighting, 2. Sex, and 3. Comedy."

Sama voisi kai päteä ainakin jollain tasolla tällaisiin tilanteisiin, joissa vaaditaan erilaisia liikunnallisia kykyjä. Heikot ja vahvat linkit tulevat esiin ja se tuntuu yleensä lihaksissa. Tällä kertaa omalla kohdalla keuhkoissa.

Seuraavana olisi vuorossa syksyllä järjestettävä Tough Viking -tapahtuma, jossa matka on pidempi ja esteet paljon vaikeampia.

Pitänee tehdä jotain siihen mennessä :D.

Vaikka tästä tulikin tällainen itsekriittinen kirjoitus, minulla oli tosi hauskaa, enkä ottanut oikeasti paineita tapahtumasta. Saamani Funrun -mitali joutuu taas metallinkeräykseen ja muistoksi jää hyvät fiilikset.

Suosittelen tapahtumaan osallistumista kovasti!