Miekkakäden kestävyystreeniä

Kerroin viime marraskuussa bloggauksessani Väsähtänyt miekkakäsi, aloittavani käsien kestävyystreenin, käyttäen keilapainoja ja battling ropeseja. Voin kertoa jo etukäteen, että suunnitelmani ehtivät jonkin verran muuttua matkalla, kun huomasin, että mihin oikeasti kannattaa keskittyä.

Te, jotka ette ole niinkään kiinnostuneita miekkailusta, alta löytyy treenivinkkejä hauskaan rasvanpolttoon ja olkapääterveyteen.

Lyhyesti niille, jotka eivät ole lukeneet aiempia kirjoituksiani, aloitin bolognalaisen miekkailun harrastamisen viime syksynä. Siitä voit lukea lisää täältä.

Kuva: thearma.org

Battling ropes
Kokemukseni näistä oli itse asiassa melko hyvä. Köysien intensiivinen hakkaaminen ja erityisesti erilaiset kierrot kävivät tosi hyvin niihin lihaksiin, jotka itselläni väsyvät miekkaillessa.

Kuva: breakingmuscle.com

Tein seuraavanlaisia treenejä:

• 20 sekuntia työtä (spiraaleja, laajoja vuorottaisia iskuja, pieniä ja nopeita iskuja)
• 15-20 sekuntia lepoa
• Tee 30 kierrosta

Köysillä treenaaminen on helppoa, eikä siinä tarvitse keskittyä oikeastaan muuhun kuin käsien liikkeeseen ja rangan asentoon. Hartiat ja kädet väsyvät kovasti jo puolessa välissä treeniä, etenkin spiraaleja tehdessä. Myös vatsa saa hyvän treenin, sillä rangan paikallaan pitäminen vaatii keskivartalon jännittämistä. Köysitreeni pistää myös hapenottokyvyn koville ja hiki lentää varmasti. Hyvä harjoitus myös rasvanpolttajille!

En käyttäisi pelkkää battling ropes -treeniä miekkailua varten, sillä se ei kehitä riittävästi puristusvoimaa, ranteita tai ylipäätään kyynärvarsivoimaa.


Keilapainot

Keilapainot sopivat erityisen hyvin olkanivelten vakauttamiseen ja niiden liikkuvuuden parantamiseen. Niillä saa myös kehitettyä monipuolisesti kyynärvarsien lihaksia.

Miekkailua varten tein treenejä, joissa pidin käsissäni keiloja ja seisoin erilaisissa miekkailun varoasennoissa, joissa kädet usein väsyvät. Tein myös rannelyöntejä, joiden tarkoituksena on vaikeuttaa pitoa ja opettaa ranteille rentoa liikerataa. Myös pistojen tekeminen keiloilla kuormitti kovasti hartiaosastoa. Johtuen keilojen painotuksesta, ne tuntuvat huomattavasti painavammilta, kuin miekka. Käytin 2 kg keiloja, joten ne ovat joka tapauksessa reilusti yli puoli kiloa raskaampia, kuin oma miekkani.

Tein keiloilla seuraavanlaisia treenejä:

• 20 sekuntia työtä (spiraaleja, laajoja vuorottaisia iskuja, pieniä ja nopeita iskuja)
• 15-20 sekuntia lepoa
• Tee 15 kierrosta

Käytän keilapainoja joka päivä olkapäiden liikkuvuuden ja vakauden ylläpitämiseen, mutta opetan myös kehoani parempaan kiertoliikkeeseen ja lonkan hallintaan. En silti pidä niitä välttämättömänä välineenä kaikille tavallisille kuntoilijoille. Suosittelisin ennemmin kahvakuulia, jos pitäisi jompi kumpi valita.


Punnerrukset
Tässä tullaan oikeastaan itse asiaan. Tarkoituksenani oli treenata kestävyyttä edellä kuvaamillani metodeilla, mutta koska perustreeniini sattui siinä vaiheessa kuulumaan tavalliset oman kehon painolla tehtävät punnerrukset, kiinnitin huomioni niihin.

Kun punnerukset alkoivat ylittämään 20 toiston rajan, huomasin, että minulla väsyvät hartioissa samat lihakset, kuin miekkaillessa. En ollut huomannut tätä aiemmin, sillä olin keskittynyt muutaman kuukauden ajan paljon lyhyempiin sarjoihin ja maksimivoimaan.

Nostamalla maksimitoistomäärääni tavallisissa punnerruksissa +6-7 toistolla, huomasin, että miekka tuntui jo selkeästi kevyemmältä, eikä käsiä tarvinnut ravistella muutaman lyöntisarjan välein. Varoasennot alkoivat olla jo niin helppoja, etteivät ne aiheuttaneet väsymystä juuri lainkaan.

Perusteet voittivat jälleen! Vaatimaton ja vanha punnerrus on edelleen yksi parhaita yläkehon liikkeitä.


Ulkokiertäjät
Tärkein löytöni oli oikeastaan se, että se 'hartioiden polte' johtuu väsyneistä olkavarren ulkokiertäjistä. Eli lihakset, jotka mahdollistavat mm. tämän liikkeen:

Kuva: beavisandbutthead.wikia.com

Lihakset ulkokiertävät myös muissa suunnissa, kuten kyynärpäät edessä tai kiinni kyljissä. Joka tapauksessa, ulkokiertäjät ovat usein vähäisemmällä huomiolla voimatreenaajilla ja miksei tavallisillakin kuntoilijoilla, sillä useimmiten keskitytään lähinnä isoihin pääliikkeisiin.

Perusharjoitukset ovatkin parhaita, mutta monesti yläkehon liikkeen rajoittava tekijä voi olla liian heikot ulkokiertäjät, jolloin olkanivelet eivät ole kyllin vakaat painon nostamiseksi. Lisäksi, säännöllinen erilaisten punnerrusliikkeiden ja vetojen tekeminen vahvistaa enemmän olkavarsien sisäkiertäjiä, jolloin alkaa syntyä perinteinen salillakävijän gorillaryhti.

Facepull. Kuva: menshealth.com

Esimerkiksi facepull on todella hyvä tapa vahvistaa ulkokiertäjiä vaikkapa muun yläkehon treenin lopuksi. Liikkeessä täytyy huomioida se, että olkavarret päätyvät aina kunnon ulkokiertoon, vähän niin kuin esittelisi haboja. Toistoja kannattaa tehdä rauhallisella tempolla 15-20 jos teet liikettä ekaa kertaa, mutta alimmillaan niitä kannattaa tehdä 6-8 per sarja.

Ulkokiertäjiä ei kannata treenata samalla tavalla ihan päätyyn asti, kuin vaikka hauiksia, sillä ne voivat kipeytyä kovastikin ja niitä tarvitaan kuitenkin vakauttajina myös salin ulkopuolella. Kun kokemusta karttuu harjoituksessa, voit nopeuttaa myös tempoa vähän, kunhan laatu ei kärsi.


Jatkoa
En ole vielä missään nimessä riittävän vahva käsittelemään miekkaa, jotta se vastaisi todellista taitotasoani. Etenkin rannevoimani ja kyynärvarteni kaipaavat kovasti treeniä, jotta miekka vaihtaisi suuntaa kevyesti ja nopeasti. Sitä kautta saisin hommaan mukaan myös rentoutta.

Voisi kuvitella, että miekkakäden maksimaalista kestävyyttä kannattaisi treenata vain tekemällä miekkailuharjoituksia. Olen jokseenkin samaa mieltä, mutta siinä tapauksessa kestävyyttä pitäisi harjoitella tekniikan ehdoilla. Eli heti jos käsi alkaa väsyä niin paljon, että miekka ei ole täysin hallinnassa, täytyy pitää tauko. Muuten tekniikka kärsii ja oppii huonoille tavoille.

Väsähtänyt miekkakäsi

"Fatigue makes cowards of us all."
-Vince Lombardi

Olin taas maanantaina miekkailemassa ja viimeiset 30 minuuttia oteltiin metallisilla harjoitusmiekoilla. Kuten muutamana kertana aikaisemmin, ensimmäiset 3 minuuttia menevät ihan hyvin. Pystyn jopa tekemään vastahyökkäyksiä ja keskittymään jonkinlaiseen tekniikkaan. Tämän jälkeen kuitenkin käsi alkaa olla niin väsynyt, että pelkän varoasennon pitäminen hapottaa kovasti hartiaa.

Kun olin otellut opettajaa vastaan, sain vastustajakseni heti perään levänneen treenikaverin. Oma käteni oli ihan velliä ja osumia sateli kovaan tahtiin, milloin rintaa, käsiin tai päähän. Vastahyökkäykset eivät onnistuneet, sillä käsivarren sijaan heilutin miekkaa keitetyllä spagetilla. Happi alkoi palata pikku hiljaa jos antoi käden roikkua hyökkäyksien väleissä alhaalla, mutta kunnon lepoon ei ollut aikaa.

Aluksi tämä turhautti ihan kamalasti, sillä tunsin itseni täysin avuttomaksi. Tiesin, että voisin oikeasti puolustautua paremmin jos hartiassa olisi enemmän kestävyyttä tai olisin saanut tilaisuuden levätä. Ei kuitenkaan auta itkeä. Tilanne on mikä on. Kun pystyin katsomaan asiaa rauhallisemmin, huomasin, että voin tehdä jalkatyölläni edes jotain. Jalat olivat ihan hyvissä voimissa, joten pystyin sentään väistämään joitain iskuja ja jos jaksoin pitää miekan edes hetken tanassa, saatoin saada jonkun piston sisään. Tärkeä oppitunti.

Opin myös sen, että teknisellä osaamisella (jossa minulla on vielä paaaljon opittavaa) ei tee juuri mitään jos kestävyys ei ole kohdillaan. Toki taloudellinen tekniikka ja tyyli otella vaikuttavat väsymisen nopeuteen, mutta kyllä se käsi väsyy siinäkin.

Sama pätee myös nyrkkeilijöihin ja monien kamppailulajien treenaajiin. Jos hartioista loppuu mehu, pelkkä suojan pitäminen on vaikeaa. Iskujen antamisesta tulee melkein mahdotonta.

Olen jo aikaisemminkin tehnyt asioita yläkehon kestävyyden parantamiseksi miekkailua ajatellen, mutta hommasta on puuttunut suunnitelmallisuus ja päättäväisyys. Nyt sain vihdoin tarpeekseni ja tein itselleni kokeellisen ohjelman, jonka avulla pitäisi saada kuntoa vähän rautaisemmaksi. Tiedossa olisi yläkehon intervallitreenejä köydellä (battling ropes) ja keilapainoilla (clubbells).

Tein eilen ensimmäisen battling ropes -treenin, joka kesti 20 minuuttia. Tarkoituksena oli vispata köysiä räjähtävällä nopeudella 20 sekuntia yhteen menoon ja lepoa oli joka välissä 20 sekuntia. Vähennän levon määrää joka harjoituksen jälkeen viidellä sekuntilla, kunnes tauko on vain 5 sekuntin pituinen. En usko, että jaksan pitää ohjelman lopussa minkäänlaista liikkeen laatua ja räjähtävyyttä kovin pitkälle, eli treeni tuskin kestää muutamaa minuuttia kauemmin.

Treeni oli haastava ja aloin miettimään puolessa välissä, että ehkä mitoitin treenin turhan pitkäksi. Päätin kuitenkin jatkaa ja kun olin tehnyt 2/3 harjoituksesta, olin varma että pääsen loppuun asti. Huomasin, että erityisesti laajat kierrot sekä hakkaavat slämit antavat miekkailusta aiheutuvan väsymyksen tunteen. Tauot olivat niin pitkiä, että hapotus ei ollut missään vaiheessa niin kova kuin otellessa. Kun pääsen 5-10 sekuntin taukoihin, tilanne on varmasti toinen.

Keilapainoja. Kuva: physicalliving.com

Köydet ovat kuitenkin sen verran kevyet välineet (oma köyteni on myös lyhyempi kuin useimmat battling ropes:it), että se jää toiseksi miekalla huitomiselle. Sen takia ohjelmassa on myös intervalleja 4 kg keilapainoilla, jotka painavat monta kertaa enemmän kuin bologna-miekka. Nuijamaisen keilan painotus tekee välineestä vielä painavamman tuntuisen. Saatan kirjoittaa niiden käytöstä myöhemmin.

Onko itselläsi kokemusta yläkehon kestävyyden kehittämisestä kamppailu- tai taistelulajia varten?

Bolognalaisen miekkailun yksityistunnilla

Kuten olenkin jo maininnut muutamassa aikaisemmassa kirjoituksessani, aloitin syksyn alussa uuden harrastuksen: Bolognalaisen miekkailun. Homma lähti siitä, että kävin kokeilemassa lajia yksissä jatkotason treeneissä. Alkeiskurssi oli jo täynnä ja seuraava alkoi muistaakseni vasta parin kuukauden päästä, eikä sitä järjestetty aikataululleni sopivaan aikaan.

Sain kuitenkin luvan treenata jatkotason porukan kanssa, mikä oli kiva juttu. Asiat vain piti opetella vähän niin kuin siinä tehdessä, eikä perustekniikoita päässyt oikein hiomaan, paitsi kotona ilman opettajaa. Olen harrastanut miekkailua reilut pari kuukautta (joista ainakin kaksi viikkoa meni flunssassa) ja vaikka tunneilla menee ihan kivasti, koen silti vielä tarvitsevani jonkinlaista opastusta perusteisiin.

Lyöntien harjoittelua.

Olin viime viikonloppuna Ilkka Hartikaisen yksityistunnilla ja sain pikakurssin osasta noista perusjutuista, joista olin jäänyt paitsi. Ilkka opettaa Helsingissä ihan perus miekkailutreeneissä sekä tapahtumissa ympäri maailmaa. Jos laji kiinnostaa, Espoon Historiallisen Miekkailun Seuran treenitilat sijaitsevat Ruskeasuolla, lähellä Tilkan pysäkkiä.

Aluksi kävimme läpi mm. miekan osat. Suurin osa termeistä ovat italiaksi tai englanniksi, sillä suomeksi ei yleensä löydy vastaavia sanoja. Esim. miekan edellä oleva terä, jolla lyödään rystysten puolelta, on nimeltään filo dritto tai true edge ja miekan hamaraa kutsutaan nimellä filo falso tai false edge. Monet termeistä ovat vaikeasti muistettavia vieraskielisyydestä johtuen. Pidän kovasti siitä, miltä italia kuulostaa, joten ehkä miekkailu olisi riittävä motivaattori jonkinlaisen kielellisen perusosaamisen hankinnalle.

Bolognalaisessa miekkailussa käytetään enimmäkseen leikkaavia lyöntejä, mutta pistoilla on myös tärkeä asema. Pistot sopivat oikein hyvin kaksintaisteluun, mutta sotakentällä kehon läpi työnnetty miekka on pahasti jumissa ja sotilas on silloin melko avuton uutta hyökkääjää vastaan.

Miekkaillessa voi tulla hiki.

Kevyestä ulkonäöstään huolimatta miekan käsittely vaatii jonkin verran voimaa ja kestävyyttä sekä tietenkin rentoa tekniikkaa. Hyvä osuma (terävällä) bolognalaisella miekalla voi viedä mennessään vaikka raajan, eli kyse ei ole mistään pistämiseen erikoistuneesta rapiirista tai floretista. Harjoituksissa käytetyt miekat ovat onneksi tylsiä ja niiden kärjessä on muoviset tapit, jotka ensisestään vähentävät vahinkojen riskiä.

Kävimme läpi myös perus jalkatyötä, eli sitä miten liikutaan eteen, taakse ja sivuille. Vaihtoehtoja on paljon ja vaikuttaisi siltä, että liikkua saa käytännössä melko vapaasti, kunhan ei käytä siihen ylimääräistä energiaa tai ole huonossa tasapainossa. Katsoimme myös eri varoasennot, jotka ovat yleensä myös asentoja, joista voi lyödä tai joihin voi päätyä lyönnin jälkeen. Vastustajan ollessa lähellä, miekka osoittaa yleensä suoraan kohti tämän kehoa tai kasvoja, mutta kauempana miekkaa voi pidellä vähän rennommin vaikka kärki alhaalla. Tämä on hyvä, sillä miekkakäsi saattaa alkaa väsymään jatkuvan varoasennossa jäkityksen ja lyöntien tuloksena.

Lyöntiharjoituksia Meyerin-neliön avustuksella.

 Lopuksi keskityttiin lyönteihin. Suurin osa leikkaavista lyönneistä tapahtuu viistoissa linjoissa, joko ylhäältä alas tai alhaalta ylös. Tämän harjoitteluun voi käyttää mm. Meyerin-neliötä (kuva yllä). Diagrammiin on merkitty neljään eri sektoriin numeroita, joilla tarkoitetaan lyöntijärjestystä. Neliön ohjeita seuraamalla voi harjoitella lyöntisarjoja, joissa lyödään aina neljä lyöntiä yhteen menoon neljästä eri suunnasta. Pääsin myös huitomaan miekalla isoissa ja nopeissa kaarissa. Harjoittelimme myös rannelyöntejä ja sarjoja, joissa nuo yhdistyivät. Kovaa lyöminen on aika rankkaa ja kyynärvarteni on vieläkin hieman kipeä. Itse huitaisu ei ole se rankka osuus, vaan miekan hallittu pysäyttäminen. Ostin sitä varten itselleni kevyen keilapainon, jolla voi huitoa kotona ja kehittää itselle kipparikallen kyynärvarret.

Ilkan opetus oli selkeää ja helppotajuista, kuten aina. Tunnilla pidettiin huolta, ettei miekkakättä väsytetä kerralla loppuun, vaan tekniikkaa piti harjoitella aina tuoreeltaan. Tuttua huttua voimaharjoittelusta.

Tarkoituksena olisi käydä yksityistunnilla vielä uudestaan, mutta tästäkin kerrasta sai jo paljon vinkkejä itsenäiseen harjoitteluun. Nyt tuntuu jo vähän itsevarmemmalta, kun tietää ainakin teoriassa, että miten lyönnit ja varoasennot pitäisi tehdä. Seuraavalla kerralla olisi ohjelmassa pariharjoittelua, eli ainakin torjuntoja, lyöntejä ja liikkumista suhteessa vastustajaan. Siitä ehkä lisää myöhemmin.

Niin, ja varasin itselleni myös oman miekan, jonka saan varmaankin marraskuussa!

Loppuun vakava miekkamies.

 Kuvat: Ilkka Hartikainen

Bolognalaista miekkailua

Olen ollut jo pitkään kiinnostunut euroopan historiallisista taistelutaidoista ja nyt viimein tein jotain asian eteen. Aloitin bolognalaisen miekkailun Espoon Historiallisen Miekkailun Seurassa! Minun piti mennä peruskurssille jo viime vuoden syksyllä, mutta silloin sattui asiakas juuri niille illoille, joten ajattelin lykätä projektia.

Koettuani heräämisen Ido Portalin haastattelun jälkeen, päätin suoraan mennä kokeilemaan miekkailua. Tuosta valaistumisesta voi lukea lisää tästä bloggauksesta. Peruskurssilla ei ollut enää tilaa, mutta sain onneksi mennä koheltamaan jatkokurssin treeneihin. En osannut mitään, joten sain alussa kolmen minuutin pikakurssin suojausasennoista ja kaupan päälle yksi peruslyönti ja torjunta. Bujinkan taustasta oli sentään jotain hyötyä. Jalkatyö on hyvin samantapaista ja lyönnit oppi ainakin sinne suuntaan, kun miekkaa oli heiluttanut ennenkin. Tuli silti vähän sellainen fiilis, kuin olisi hypännyt liikkuvasta autosta ulos ja yrittänyt juosta, pysyäkseen pystyssä.

Bolognalainen miekka, eli sivumiekka, on jännä kapistus. Se ei periaatteessa paina paljon, eli suunnilleen kilon, mutta sen käsittely vaatii tekniikan lisäksi jonkin verran voimaa. Etenkin kyynärvarsi ja hartianseutu joutuvat koville. Bologna-miekka on ymmärtääkseni välimuoto keskiaikaisesta yhden käden miekasta ja rapier pistomiekasta. Sillä voi sekä leikata että pistää tehokkaasti. Sivumiekka tarkoittaa miekkaa, jota voi kantaa sivulla mukana jokapäiväisessä elämässä, vähän niin kuin revolveria villissä lännessä. Isompi miekka, kuten pitkämiekka, olisi vain tiellä. Bolognalaisen miekkailun juuret lähtevät keskiajalta ja jatkuvat renessanssin ajalle.

Treeneissä tehtiin aika paljon juttuja parin kanssa, joissa piti olla aika kauan puolustavassa asennossa, miekka osoitettuna kohti parin kaulaa. Käsi alkoi väsyä aina vähän ajan jälkeen ja sitä piti lepuuttaa sekä ravistella yhtenään. Mietin myös heti, että tässä lajissa on pakko tehdä tasapainottavaa treeniä vasurille, sillä treeneissä käytetään ainoastaan sitä parempaa kättä.

Ensimmäisestä kerrasta jäi tosi positiivinen fiilis ja halusin ilman muuta jatkaa. Päätin ostaa itselleni syksystä jouluun treeniaikaa ja katson sen jälkeen mitä tapahtuu. Oman miekan hankinta on silti jo käynnissä.

Kun pääsin kotiin, tein heti kestävyystreenin molemmille käsille. Halusin, että miekka tuntuu kevyeltä erilaisissa pidoissa, joten otin puisen harjoituskatanan käteeni ja pitelin sitä varoasennossa pari minuuttia. Tein tuplamäärän sarjoja vasemmalle kädelle. Sitten lisäsin miekkaan kilon nilkkapainon. Sama juttu, mutta minuutin pidot, vasemmalle tuplat. Vaihdoin kilon painon kahden kilon painoon. Pidin niin kauan kuin pystyin ja vasemmalle tupla sarjat. Seuraavissa treeneissä miekka tuntui jo paljon kevyemmältä. Jatkoin myöhemmin samaa isommilla painoilla, eikä käsi enää ole väsynyt.

Seuraavana projektinani on saada liikutettua miekkaa nopeasti ja hallitusti, ilman että ranne ja kyynärvarsi pettävät. Kun miekkaa heiluttaa ja vaihtaa suuntaa nopeasti, kyynärvarren lihakset joutuvat tekemään töitä räjähdysmäisellä nopeudella. Normaalisti olen treenannut kyynärvarsia joko staattisesti tai hitaasti, joten treenattavaa riittää. Nykyään käsi menee hapoille melko pian jos yritän huitoa nopeasti. On alkanut herätä aivan uudenlainen kunnioitus yhden käden miekoilla ottelevia kohtaan.

Maltillinen isku nahkapäällysteisestä dussackista ei satu juuri lainkaan,
kunhan pitää kypärää, eikä tähtää jalkojen väliin. Kuva: woodenswords.com

Nyt olen käynyt suunnilleen kuusissa treeneissä ja päässyt jo muutaman kerran kokeilemaan ottelemista dussack -harjoitusmiekalla. Otteluissa pää suojataan saman näköisellä kypärällä, kuin kilpamiekkailussa, jossa harpotaan pistomiekat kädessä, valkoiset asut päällä. Käsissä voi olla suojahanskat ja munasuojien käyttöä suositellaan, mutta ne eivät ole pakolliset. Käyttämämme dussackit ovat nahkapäällysteisiä pehmomiekkoja, joissa on rystysuoja. Kivaa ja jänskää hommaa!

Riippuen säännöistä, päästä, keskivartalosta ja jaloista saa pisteitä. Joissain otteluissa on myös kädet mukana. Isoimmat pisteet saa päästä ja muistaakseni hieman pienemmät keskivartalosta ja sääristä. Välillä päätetään, että vain esim. pää- ja sääriosumat lasketaan.

Dussackit käytössä. Haluan samanlaiset housut, kuin vasemman puoleisella miehellä. Kuva: hroarr.com

Eka kertani jää varmasti mieleen, sillä se oli se kerta, kun housuni repesivät. Ottelin opettajan kanssa hetken ja yrittäessäni jalkaosumaa, menin kyykkyyn ja kuulin *rippp*. Housut olivat jo muutaman vuoden ikäiset, mutta silti ihan ehjät. Tiesin, että nyt niihin oli tullut ainakin pieni reikä ihan lahkeiden saumakohtaan. Ottelimme taas vähän aikaa, yritin taas jalkoihin ja kyykistyin *rrrrriiiipppp*. Purskahdin nauruun. Kokeilin kädellä takamusta ja huomasin koskevani alushousujani. Kun treenit olivat ohi, housuni olivat revenneet vyöhön asti, eikä minulla ollut tietenkään vaihtohousuja. Onneksi iltaisin alkaa olla jo pimeää.

Ottelun jälkeinen ilta menikin sitten täysin ylivirittyneissä fiiliksissä, kun päässä pyörivät kaikenlaiset taktiset miekkailukuviot sekä flashbackit kamppailuista. Seuraavan ottelun jälkeen meni jo vähän rennommin, onneksi.

Koska en edelleenkään ole käynyt peruskurssia, minun täytyy yrittää pysyä mukana jatkoryhmän treeneissä. Välillä on vähän vaikeata, kun ei tiedä/muista kaikkien liikkeiden ja asentojen nimiä, eikä ole samanlaista rutiinia miekan käsittelyssä. Olen silti harjoitellut melko säännöllisesti kotona puumiekalla ja käyttänyt opettajan tekemiä videoita harjoittelun tukena. Teen harjoitukset myös aina vasemmalla kädellä, jottei se jää fyysisesti niin pahasti jälkeen oikeasta. Mielestäni molempien käsien treenaaminen on järkevää myös siinä mielessä, että jos loukkaa oikean käden, vasempaan vaihtaminen ei ole niin hankalaa. Kysykää vaikka Jamie Lannisterilta!

Kansikuva Achille Marozzon miekkailuoppaasta, Opera Novasta. Marozzon teos on
yksi tärkeimmistä dokumenteista bolognalaisen miekkailutaidon elvyttämisessä. 

Toisin kuin Japanissa ja monissa muissa Aasian maissa, Euroopassa olleet vanhat taistelulajit ja aseenkäsittelytaidot katosivat sodankäynnin modernisoituessa. Kun haarniskat kävivät vähitellen aina vain tarpeettomammiksi ruutiaseiden yleistyessä, muuttuivat myös miekat. Ritarimiekat, pitkät miekat ja kahden käden miekat jäivät unohduksiin ja ne korvattiin erilaisilla pistomiekoilla, pistimillä ja sapeleilla. Myöhemmät miekkailun opettajat pitivät keskiaikaisia aseita kömpelöinä ja raskaina verrattuna aikalaistensa miekkoihin. Meillä on edelleen kilpamiekkailu, jossa käytetään vielä erilaisia miekkoja, mutta se on kuitenkin urheilumuoto, josta on riisuttu paljon asioita pois. Ei ole siis enää suoria historiallisten taistelutaitojen linjoja ja perinteitä (ainakaan keskiajalta ja renessanssista), jotka olisivat jatkuneet katkeamatta meidän päiviimme. Onneksi eri aikojen miekkamestarit kirjoittivat manuaaleja aseiden käsittelystä. Noiden oppaiden avulla on pystytty rekonstruoimaan taistelutaitoja, mutta niiden tutkiminen jatkuu edelleen.

Kerron varmasti vielä myöhemmin lisää uudesta harrastuksestani. On kivaa yrittää mukautua uuteen haasteeseen ja katsoa mikä toimii ja mikä ei. Ehkä kirjoitan lisää miekkailuun liittyvästä lihaskuntotreenistä.