Bolognalaista miekkailua

Olen ollut jo pitkään kiinnostunut euroopan historiallisista taistelutaidoista ja nyt viimein tein jotain asian eteen. Aloitin bolognalaisen miekkailun Espoon Historiallisen Miekkailun Seurassa! Minun piti mennä peruskurssille jo viime vuoden syksyllä, mutta silloin sattui asiakas juuri niille illoille, joten ajattelin lykätä projektia.

Koettuani heräämisen Ido Portalin haastattelun jälkeen, päätin suoraan mennä kokeilemaan miekkailua. Tuosta valaistumisesta voi lukea lisää tästä bloggauksesta. Peruskurssilla ei ollut enää tilaa, mutta sain onneksi mennä koheltamaan jatkokurssin treeneihin. En osannut mitään, joten sain alussa kolmen minuutin pikakurssin suojausasennoista ja kaupan päälle yksi peruslyönti ja torjunta. Bujinkan taustasta oli sentään jotain hyötyä. Jalkatyö on hyvin samantapaista ja lyönnit oppi ainakin sinne suuntaan, kun miekkaa oli heiluttanut ennenkin. Tuli silti vähän sellainen fiilis, kuin olisi hypännyt liikkuvasta autosta ulos ja yrittänyt juosta, pysyäkseen pystyssä.

Bolognalainen miekka, eli sivumiekka, on jännä kapistus. Se ei periaatteessa paina paljon, eli suunnilleen kilon, mutta sen käsittely vaatii tekniikan lisäksi jonkin verran voimaa. Etenkin kyynärvarsi ja hartianseutu joutuvat koville. Bologna-miekka on ymmärtääkseni välimuoto keskiaikaisesta yhden käden miekasta ja rapier pistomiekasta. Sillä voi sekä leikata että pistää tehokkaasti. Sivumiekka tarkoittaa miekkaa, jota voi kantaa sivulla mukana jokapäiväisessä elämässä, vähän niin kuin revolveria villissä lännessä. Isompi miekka, kuten pitkämiekka, olisi vain tiellä. Bolognalaisen miekkailun juuret lähtevät keskiajalta ja jatkuvat renessanssin ajalle.

Treeneissä tehtiin aika paljon juttuja parin kanssa, joissa piti olla aika kauan puolustavassa asennossa, miekka osoitettuna kohti parin kaulaa. Käsi alkoi väsyä aina vähän ajan jälkeen ja sitä piti lepuuttaa sekä ravistella yhtenään. Mietin myös heti, että tässä lajissa on pakko tehdä tasapainottavaa treeniä vasurille, sillä treeneissä käytetään ainoastaan sitä parempaa kättä.

Ensimmäisestä kerrasta jäi tosi positiivinen fiilis ja halusin ilman muuta jatkaa. Päätin ostaa itselleni syksystä jouluun treeniaikaa ja katson sen jälkeen mitä tapahtuu. Oman miekan hankinta on silti jo käynnissä.

Kun pääsin kotiin, tein heti kestävyystreenin molemmille käsille. Halusin, että miekka tuntuu kevyeltä erilaisissa pidoissa, joten otin puisen harjoituskatanan käteeni ja pitelin sitä varoasennossa pari minuuttia. Tein tuplamäärän sarjoja vasemmalle kädelle. Sitten lisäsin miekkaan kilon nilkkapainon. Sama juttu, mutta minuutin pidot, vasemmalle tuplat. Vaihdoin kilon painon kahden kilon painoon. Pidin niin kauan kuin pystyin ja vasemmalle tupla sarjat. Seuraavissa treeneissä miekka tuntui jo paljon kevyemmältä. Jatkoin myöhemmin samaa isommilla painoilla, eikä käsi enää ole väsynyt.

Seuraavana projektinani on saada liikutettua miekkaa nopeasti ja hallitusti, ilman että ranne ja kyynärvarsi pettävät. Kun miekkaa heiluttaa ja vaihtaa suuntaa nopeasti, kyynärvarren lihakset joutuvat tekemään töitä räjähdysmäisellä nopeudella. Normaalisti olen treenannut kyynärvarsia joko staattisesti tai hitaasti, joten treenattavaa riittää. Nykyään käsi menee hapoille melko pian jos yritän huitoa nopeasti. On alkanut herätä aivan uudenlainen kunnioitus yhden käden miekoilla ottelevia kohtaan.

Maltillinen isku nahkapäällysteisestä dussackista ei satu juuri lainkaan,
kunhan pitää kypärää, eikä tähtää jalkojen väliin. Kuva: woodenswords.com

Nyt olen käynyt suunnilleen kuusissa treeneissä ja päässyt jo muutaman kerran kokeilemaan ottelemista dussack -harjoitusmiekalla. Otteluissa pää suojataan saman näköisellä kypärällä, kuin kilpamiekkailussa, jossa harpotaan pistomiekat kädessä, valkoiset asut päällä. Käsissä voi olla suojahanskat ja munasuojien käyttöä suositellaan, mutta ne eivät ole pakolliset. Käyttämämme dussackit ovat nahkapäällysteisiä pehmomiekkoja, joissa on rystysuoja. Kivaa ja jänskää hommaa!

Riippuen säännöistä, päästä, keskivartalosta ja jaloista saa pisteitä. Joissain otteluissa on myös kädet mukana. Isoimmat pisteet saa päästä ja muistaakseni hieman pienemmät keskivartalosta ja sääristä. Välillä päätetään, että vain esim. pää- ja sääriosumat lasketaan.

Dussackit käytössä. Haluan samanlaiset housut, kuin vasemman puoleisella miehellä. Kuva: hroarr.com

Eka kertani jää varmasti mieleen, sillä se oli se kerta, kun housuni repesivät. Ottelin opettajan kanssa hetken ja yrittäessäni jalkaosumaa, menin kyykkyyn ja kuulin *rippp*. Housut olivat jo muutaman vuoden ikäiset, mutta silti ihan ehjät. Tiesin, että nyt niihin oli tullut ainakin pieni reikä ihan lahkeiden saumakohtaan. Ottelimme taas vähän aikaa, yritin taas jalkoihin ja kyykistyin *rrrrriiiipppp*. Purskahdin nauruun. Kokeilin kädellä takamusta ja huomasin koskevani alushousujani. Kun treenit olivat ohi, housuni olivat revenneet vyöhön asti, eikä minulla ollut tietenkään vaihtohousuja. Onneksi iltaisin alkaa olla jo pimeää.

Ottelun jälkeinen ilta menikin sitten täysin ylivirittyneissä fiiliksissä, kun päässä pyörivät kaikenlaiset taktiset miekkailukuviot sekä flashbackit kamppailuista. Seuraavan ottelun jälkeen meni jo vähän rennommin, onneksi.

Koska en edelleenkään ole käynyt peruskurssia, minun täytyy yrittää pysyä mukana jatkoryhmän treeneissä. Välillä on vähän vaikeata, kun ei tiedä/muista kaikkien liikkeiden ja asentojen nimiä, eikä ole samanlaista rutiinia miekan käsittelyssä. Olen silti harjoitellut melko säännöllisesti kotona puumiekalla ja käyttänyt opettajan tekemiä videoita harjoittelun tukena. Teen harjoitukset myös aina vasemmalla kädellä, jottei se jää fyysisesti niin pahasti jälkeen oikeasta. Mielestäni molempien käsien treenaaminen on järkevää myös siinä mielessä, että jos loukkaa oikean käden, vasempaan vaihtaminen ei ole niin hankalaa. Kysykää vaikka Jamie Lannisterilta!

Kansikuva Achille Marozzon miekkailuoppaasta, Opera Novasta. Marozzon teos on
yksi tärkeimmistä dokumenteista bolognalaisen miekkailutaidon elvyttämisessä. 

Toisin kuin Japanissa ja monissa muissa Aasian maissa, Euroopassa olleet vanhat taistelulajit ja aseenkäsittelytaidot katosivat sodankäynnin modernisoituessa. Kun haarniskat kävivät vähitellen aina vain tarpeettomammiksi ruutiaseiden yleistyessä, muuttuivat myös miekat. Ritarimiekat, pitkät miekat ja kahden käden miekat jäivät unohduksiin ja ne korvattiin erilaisilla pistomiekoilla, pistimillä ja sapeleilla. Myöhemmät miekkailun opettajat pitivät keskiaikaisia aseita kömpelöinä ja raskaina verrattuna aikalaistensa miekkoihin. Meillä on edelleen kilpamiekkailu, jossa käytetään vielä erilaisia miekkoja, mutta se on kuitenkin urheilumuoto, josta on riisuttu paljon asioita pois. Ei ole siis enää suoria historiallisten taistelutaitojen linjoja ja perinteitä (ainakaan keskiajalta ja renessanssista), jotka olisivat jatkuneet katkeamatta meidän päiviimme. Onneksi eri aikojen miekkamestarit kirjoittivat manuaaleja aseiden käsittelystä. Noiden oppaiden avulla on pystytty rekonstruoimaan taistelutaitoja, mutta niiden tutkiminen jatkuu edelleen.

Kerron varmasti vielä myöhemmin lisää uudesta harrastuksestani. On kivaa yrittää mukautua uuteen haasteeseen ja katsoa mikä toimii ja mikä ei. Ehkä kirjoitan lisää miekkailuun liittyvästä lihaskuntotreenistä.