Miten minusta tuli 50% vähemmän vatsavammainen

Lupasin kirjoittaa päivitystä siitä miten olen edennyt ruoansulatukseni parantamisen kanssa. En oleta että ketään kiinnostaa miten sulatan ravintoni ja mitä ruoka-aineita joudun välttämään. Tästä voi kuitenkin olla apua niille, jotka taistelevat samantyylisten ongelmien kanssa.

Kirjoittaessani asiasta ensimmäistä kertaa, kiellettyjen ruoka-aineiden lista oli pitkä. En pystynyt syömään periaatteessa mitään mikä voi potentiaalisesti ärsyttää ruoansulatusta ilman että yöuneni kärsivät tai että vatsani lakkasi toimimasta kunnolla.

Vuoden 2014 kesällä, paprikat pilasivat minulta lomapäivän Bosnia-Herzegovinassa, kun en tiennyt että minun kannattaisi välttää niitä. Olenkin oppinut että paraneminen voi alkaa vasta kun kaikki ärsykkeet on eliminoitu pois pelistä.

Kryptoniitti, jota kutsutaan myös paprikaksi. Se katkaisi kamelin selän ja sai minut keskittymään paranemiseen.

Aloitin kesäloman jälkeen tarkan ruokavalion, jonka tarkoituksena oli antaa suolistolleni aikaa parantua. Otin samaan aikaan käyttöön FitLinen lisäravinteet, sillä kuulin että moni oli saanut niistä apua ongelmiinsa. Tuossa vaiheessa olin valmis kokeilemaan lähes mitä tahansa.

Jälkikäteen on kuitenkin lähes mahdotonta sanoa miten paljon lisäravinteet auttoivat, sillä muutin samalla myös ruokavaliotani. Voi toki olla mahdollista että ne nopeuttivat paranemista, mutta olen sitä mieltä, että ruokavalion muutokset vaikuttavat aina enemmän kuin lisäravinteet. Ne saattoivat kuitenkin täydentää heikentynyttä ravinteiden saantiani. Jos satuin välillä syömään huonommin, FitLinet eivät ainakaan kumonneet huonoja vaikutuksia.

Suunnilleen 4-5 kuukauden jälkeen voin jo huomattavasti paremmin. Käytin edelleen lisäravinteita, sillä en uskaltanut lopettaakaan niitä. Pystyin syömään satunnaisesti tulisia mausteita ja aloin kokeilemaan myös palkokasveja. Linssit toimivat melko hyvin, mutta pavut... not so much.

Uusia ruoka-aineita kokeiltaessa joutui kestämään pientä turbulenssia, mutta se oli ihan ok. Lievät tai kohtalaiset vaivat olivat hyväksyttäviä. Jos keho menee moneksi päiväksi tukkoon tai joutuu jatkuvasti juoksemaan vessassa, silloin kokeilu oli liian kova shokki ja siitä aiheutunut vahinko niin suuri että ollaan kaukana totuttautumisesta. Pyrin aina aloittamaan pienellä annoksella ja pidin vain yhden kokeilupäivän viikossa. Jos kokeilun kohde vaikutti hyvältä, kokeilin samaa ruokaa useamman kerran viikossa.

Yksi hyvä mittari ruoan sopivuudessa on myös se miten nopeasti oireet ilmestyvät. Jos niitä alkaa tulla melkein heti syömisen jälkeen, kannattaa pysytellä kyseisestä ruoka-aineesta toistaiseksi erossa tai ainakin rajoittaa annokset pieniksi ja syödä sitä vain harvoin.

Kananmunat, my nemesis. Aion syödä teitäkin joku päivä!

Kannattaa myös asennoitua siten, että jotkut ruoka-aineet saattavat joutua lopullisesti nope-listalle. Itselläni kananmuna näyttäisi olevan tässä kategoriassa. Se on harmi, sillä rakastan niitä. En silti vielä ole luovuttanut niidenkään suhteen.


Alussa linssit vaikuttivat epäilyttäviltä ja vatsa turposi hieman. Elimistöni silti tottui niihin muutaman viikon kuluessa. Linsseistä onkin tullut itselleni yksi tärkeimmistä kuidun ja hiilihydraattien lähteistä. Kirjoitin Tikis:ille reseptin sitruunaisille linsseille. Linssit ovat ehkä useimmille suomalaisille vielä vieras ruoka-aine, mutta niitä monelle tarjonneena voin sanoa että ne ovat aina olleet positiivinen yllätys.

Lisättyäni linssit ruokavalioon, huomasin että niiden syöminen vaatii suuremman huomion kinnittämistä vedenjuontiin. Jos esimerkiksi söin myöhäisellä illallisella linssejä, uneni saattoi häiriintyä kehon kuivumisesta. Minulla on ollut sama kokemus myös kaikkien viljojen kohdalla. Reilu vedenjuonti pitkin päivää kannattaa etenkin jos keholla on taipumusta mennä tukkoon.

Aloitin viime vuoden alussa uudestaan kahvin juonnin. Lopetin kahvin juonnin opiskeluaikoinani kokonaan, koska olin siihen niin kovasti koukussa ja innostuin terveyshörhöilystä sekä spartalaisuudesta. Kahvin uudelleenesittely johtui siitä että ajattelin sen auttavan tekemään ruoansulatuksesta säännöllisempää. Minulla on taipumusta mennä tukkoon jos syön jotain liian vierasta ja kahvi on osoittautunut hyväksi vakuutukseksi.

Lopetin lisäravinteiden käytön vajaan vuoden käytön jälkeen. Loppuvaiheessa olin lisännyt myös FitLinen probioottisen jugurtin, jonka valmistin kookosmaitoon. En ollut vieläkään uskaltanut ottaa maitotuotteita pysyvään käyttöön, sillä ainakin hera oli osoittautunut ongelmaksi. Myöskään juustot tai jugurtit eivät tuntuneet hyvältä. En huomannut erityistä muutosta probioottijugurtin käytön aikana, mutta se on minusta silti ihan fiksu lisäravinne taustalla ruoansulatusta parantaessa. Se on kuitenkin vain lisäravinne ja ainakin oman kokemuksen mukaan täytyy tehdä myös töitä ruokien uudelleenesittelyn eteen.

Lisäravintesiin voi mennä myös yllättävän paljon rahaa, joten kannattaa valita vain ne jotka antavat isoimman vaikutuksen euroa kohden. Näihin laskisin probiootit, L-glutamiinin ja ehkä jonkinlaisen kuitulisän. Glutamiini menee suoraan vatsan sekä suoliston uudelleenrakentamiseen, mikä nopeuttaa sen toipumista. Probiootit sen sijaan uudelleenasuttavat suolistoa hyvillä bakteereilla. Jos ruokavaliosta löytyy riittävästi erilaisia kuituja, bakteereille riittää myös ravintoa itsenäiseen lisääntymiseen.

Tämä kokemus, on muuttanut minua ehkä olemaan hieman kohtuullisempi ruokavalion suhteen. Kuusi vuotta takaperin kieltäydyin monista ruoka-aineista lähes tilanteissa kuin tilanteissa lähinnä koska halusin optimoida terveyttäni. Tämä johti kuitenkin siihen että vieraisilla minulle piti olla jotain erilaista tarjolla tai jouduin vain kylmästi kieltäytymään. En tietenkään vaatinut erikoiskohtelua, mutta moni kuitenkin ryhtyi siihen. En juonut silloin edes kahvia tai mehua, joten minulle ei voinut tarjota teetä tai vettä erikoisempaa juotavaakaan. Käy sääliksi niitä, joiden kestitettävänä olin. Myöhemmin kun vatsani ei kestänyt enään mitään, jouduin kieltäytymään erilaisista terveydellisistä syistä. Vaikka vältettävien ruoka-aineiden lista oli jopa pitempi, se tuntui silti jotenkin sosiaalisesti hyväksyttävämmältä.

Kun menetin kyvyn syödä kananmunia, viljoja, maitotuotteita sekä pähkinöitä ja siemeniä, minua alkoi harmittamaan se että en pystyisi syömään mitään herkkuja vaikka haluaisinkin. Ennen sitä vältin niitä tarkoituksella ja jäin välillä matkoillakin uusilta makukokemuksilta paitsi. Kielletty hedelmä vaikuttaa kai aina paremmalta.

Wienin Cafe Centralissa olisi ollut kaikenlaista kokeiltavaa, mutta jätin suosiolla kokeilematta.

Nyt kun asiat ovat paremmin, olen ollut vähemmän ehdoton ja irroitellut aina välillä. Se on tehnyt vatsastanikin sietokykyisemmän. Liha, salaatti ja bataatti ovat monelle tosi helposti sulavaa ruokaa, mutta jos syö pelkästään niitä, haastavampien ruoka-aineiden syömisestä voi elimistö mennä aivan sekaisin. Olen silti sitä mieltä että jos ruoansulatus vaivaa, kannattaa eliminoida mahdolliset suoliston ja vatsan ärsyttäjät ja sitten taas mahdollisuuksien mukaan palauttaa niitä takaisin ruokavalioon. Bataatti-, liha- ja salaattilinja voivat siis toimia oikein hyvin tuossa asiayhteydessä.


Pari vuotta kestäneen prosessin jälkeen pystyn syömään kaiken muun lisäksi taas näitä:

• Paprika, tomaatti ja munakoiso
• Kaura
• Vehnä, peruna ja riisi (vain kutsuilla)
• Ruis (yhtenä päivänä viikossa)
• Kypsät juustot sekä voi (yhtenä päivänä viikossa)
• Pähkinät ja siemenet
• Tuliset mausteet
• Linssit ja kikherneet

Monet noista ovat edelleen tarkkailun alla ja vältän niiden päivittäistä syömistä. Jos terveys alkaa heikentymään, palaan takaisin turvalliselle perustasolle, jonka ainakin tiedän olevan hyvä vatsalle.


Tässä vielä nykyinen no-no-lista:

• Pavut
• Kananmuna
• Vehnä
• Peruna
• Riisi
• Maito

Osa noista ruoista löytyi myös sallittujen listasta, mikä kertoo siitä, että ehdottomia vältettäviä on yhä vähemmän ja vähemmän.

Muutama viikko takaperin söin vierailulla vehnäleipää, jolla oli juustoa sekä jälkiruoaksi kakkua. Elimistö oli ihan sinut itsensä kanssa ja minusta tuntui ensimmäistä kertaa pitkään aikaan että olin normaali ihminen vieraspöydässä, joka ei tarvitse erikoiskohtelua tai selitellä jotain suolistojuttuja.

Kirjoitukseni voi hyvin olla broscienceä ja omista oireista tehtyjä vääriä johtopäätöksiä. Kannattaa aina ensin hakeutua osaavan lääkärin hoitoon. Haluan kuitenkin sanoa että avaimet paranemiseen ovat aina sinun käsissäsi. Hyväksy tilanteesi ja ala kartoittamaan ongelman laajuutta ja toimi sitten sen mukaan.

I'm back

Parin vuoden mittaisen bloggaustauon jälkeen on aika nostaa sanainen miekka naftaliinista ja hakata näppäimistöä muiden iloksi/harmiksi.

Homma lopahti siihen kun lykkäsin Tough Viking kokemuksistani kirjoittamista. Vähän sen jälkeen siirryin kirjoittamaan Tikis:iin artikkeleita, mikä lopulta leikkasi jalat Banaanibarbaarilta.

Väliin on mahtunut takaiskuja, mutta myös pieniä voittoja. Kirjoitin alkuvaiheessa vatsavammaisuudestani ja se sai yllättävän paljon vastakaikua. Samat vaivat ovat ymmärtääkseni monien muidenkin riesana.  Ongelmia aiheuttavien ruoka-aineiden luettelo oli pitkä, mutta työllä ja vaivalla olen saanut kavennettua tuota listaa melkein puoleen! Pystyn syömään listalta melkein mitä tahansa vähän ja joitain ruokia, kuten linssejä ja pähkinöitä jopa päivittäin. Saatan kirjoittaa aiheesta myöhemmin oman kirjoituksen.

Kaisaniemen Tough Vikingin (2015) viimeiset metrit.

Olen jatkanut bolognalaisen miekkailun harrastuksen parissa omaa tahtiani. Treenaan säännöllisesti kotona ja minulla on satunnaisia yksityistunteja, jossa saa kivan intensiivistä opetusta ja pääsee tekemään myös pariharjoituksia. Miekka liikkuu kevyemmin kuin koskaan, mutta pitäisi ottaa enemmän aikaa sparraamiselle ja tekniikkaharjoittelulle parin kanssa. Miekkailuhan on kuitenkin testi vähintään kahden ihmisen välillä.

Loppuvuodesta 2015 sain oikean niskahartiaseutuni niin kovasti jumiin, että osa yläselkäni lihaksista eivät enää suostuneet yhteistyöhön. Kirjoitan varmaan tästäkin oman jutun, mutta lyhykäisyydessään ongelma tuli monen rasitteen summasta. Rintarankani liikkuvuus sekä kova dippitreeni yhdistettynä intensiiviseen miekkailuun pisti koko lavan seudun ihan jumiin. Se oli kuin joku olisi käynyt hitsaamassa lavan paikoilleen ja vielä kytkenyt lihasten sähköt pois päältä. Ehkä vähän liioittelin, mutta trust me, se oli aika paha ja stressaava tilanne.

Jouduin pitämään taukoa veto- ja punnerrusliikeistä monen kuukauden ajan ja olen vasta nyt pystynyt treenaamaan niitä pari viikkoa. Paino on pudonnut muutaman kilon ja yläkehon voimatasot niiden mukana. Pystyin silti tauolla vahvistamaan puristus- ja rannevoimaa. Myös olkapäitä vakauttavat kiertäjäkalvosinliikkeet onnistuivat, mikä oli hyvä juttu.

Kaiken kaikkiaan asiat näyttävät nyt valoisammilta. Kropassa on edelleen paljon korjattavaa, mutta en ole ainakaan vielä lannistunut, vaikka välillä on noussut pientä kriisin poikasta pintaan. Olen oppinut paljon positiivisen asenteen tärkeydestä ja siitä miten ongelmissa vellominen vain pahentaa asioita. Saatuani hartiaongelmani, eikä se ollut kadonnut kahdenkaan viikon kuluessa, sorruin soimaamaan itseäni liian ankarasi ja murehtimaan kroppani tilaa sekä sitä miten kaukana olen tavoitteistani. Seuraavana päivänä olo oli kuin joku olisi hakannut minut. Ja niin olikin! Se olin minä. Minua väsytti, masensi, enkä ollut oma itseni.

Sen jälkeen päätin että en enää vello, vaan keskityn aina tilanteen parantamiseen. Homma on toiminut, sillä uudetkaan takaiskut eivät ole vaikuttaneet minuun niin pahasti ja olen tarttunut ongelmiin ja ratkonut niitä parhaani mukaan. Se on kai viesti, jonka haluan tällä kirjoituksella antaa kaikille mahdollisille lukijoille.

Jätän pitkän tauon jälkeisen blogituksen tähän ettei ala huimaamaan. Hyvää kesän aloitusta kaikille!

ExtremeRun Vantaa 2015

Hakunilan Urheilupuistossa järjestettiin ExtremeRun jo kuudetta kertaa.

Tuo tapahtuma oli ensimmäinen esteratajuoksutapahtuma, josta tulin tietoiseksi. Halusin osallistua jo vuosia sitten, mutta nyt haaveeni toteutui.

Saavuimme vaimoni kanssa paikalle viimeisellä bussilla, jolla vielä ehdimme. Nurmikolla käveli Joulupukki ja hänen vaimonsa. Lisäksi bongasimme Turtlesit, vankikarkureita sekä sotilaan, joka oli suojannut rynnäkkökiväärinsä piipun kondomilla.

ExtremeRuniin osallistuvia kannustetaan pukeutumaan jonkinlaiseen naamiaisasuun, mutta se ei ole pakollista. Pukeuduimme itse ihan tylsän käytännöllisesti. Kontrastina, eräällä lentokapteeniksi pukeutuneella oli mukana matkalaukku.

Kuva: ExtremeRun Facebook-sivut

Reitti oli pituudeltaan 8 kilometriä ja sen varrella oli erilaisia esteitä. Tapahtumassa oli kaksi sarjaa: kilpailijoiden sarja sekä hupisarja. Ensimmäiset juoksivat reitin kaksi kertaa ja jälkimmäiset vain kerran. Ilmoittautuessamme valitsimme kilpasarjan, mutta meille sanottiin, että reitin pituus on vain 4 km. Myöhemmin saimme tietää, että reitti on tuplasti pitempi, joten päätimme juosta pelkän hupisarjan.

Kun olimme vieneet tavaramme säilytykseen (pisteet kotiin järjestäjille nopeasta ja tehokkaasta narikasta, etenkin verrattuna Väriestejuoksun vastaavaan), menimme lähtöalueen tuntumaan odottelemaan ja verryttelemään. Alueella oli tosi vapautunut ja hyvä tunnelma. Oli hauskaa katsoa muiden asukokonaisuuksia samalla kun pomppi jalkoja lämpimiksi.

Toisin kuin kaikissa tähänastisissa juoksutapahtumissani, tässä oli vain yksi lähtö. Kisaporukka oli etummaisena ja hupijengi perällä. Seremoniamestari pumppasi porukkaan motivaatiota ja rohkeutta samalla kun taustalla soi musiikkia Rocky-elokuvista. Seistessäni ison porukan keskellä, tuli mieleen miltä antiikin rivisotilaasta on täytynyt tuntua. Et näe mitä edessä tapahtuu. Jännittää. Joka puolella on ihmisiä ja ilmassa on odotuksen tunne. Johtajat antavat rohkaisevia sanoja ja porukkaa yllytetään sotahuutoihin. Miinus tietenkin se, että et joudu pelkäämään kamalaa, väkivaltaista kuolemaa.

Kun valtava ihmismassa lähti juoksemaan, pilvinen päivä muuttui aurinkoiseksi ja aloin heti katumaan sitä, että laitoin päälle yhden paidan sijaan kolme. Letka venyi ensimmäisen hidasteen aikana satoja metrejä, jolloin kisaavat saivat hyvän etumatkan.

Ensimmäisen muutaman kilometrin ajan juokseminen tapahtui melkeinpä jonossa. Esteiden kohdalla piti jonottaa tai hidastella. Tämä ei kuitenkaan suurimman osan aikaa haitannut, mutta välillä oli pakko pujotella ohi. Itse pyyhällän esteen mieluiten mahdollisimman hyvällä vauhdilla. Olen sitä mieltä, että ihmisten pitäisi keskittyä enemmän kykyyn liikkua. Suorituskyky salilla on vain yksi komponentti liikunnallisuudessa, vaikkakin tärkeä sellainen. Nämä taidot tulisi oppia lapsena leikkipuistoissa ja metsissä, mutta niitä kannattaa harjoitella myöhemmälläkin iällä. Parkour, Luonnollinen Liikkuminen ja kiipeily ovat hyviä aloituskohteita.

Autojen ylittäminen oli oudolla tavalla tyydyttävää.
Kuva: ExtremeRun Facebook-sivut

Kuumuus alkoi tuntua aika kovasti ja kirosin hölmöyttäni, kunnes pääsimme joelle. Pulahdimme vuoronperään mutaiseen, hieman mädältä kasvillisuudelta haisevaan veteen ja uimme lenkkareissamme lyhyen matkan vastarannalle, potkien toisiamme sormille. Tiesin tästä esteestä jo etukäteen ja yllätyksekseni matka oli vain muutaman metrin, eikä 20m, kuten olin päässäni kuvitellut. Jalkani eivät kuitenkaan ulottuneet pohjaan, joten yli oli oikeasti uitava. Ylitimme joen myöhemmin vielä kerran.

Vesi oli niin kylmää, että jäsenet tuntuivat ihan tönköiltä ja hikoilu oli täysin tiessään. Lisäksi kastuneet vaatteet tuntuivat tekevän juoksemisesta raskaampaa, vaikka minulla olikin vain juoksutrikoot, shortsit ja kolme teepaitaa. Jaloissani oli Vibram Fivefingersit, jotka olivat reitille hyvä valinta niiden keveyden takia.

En ole harjoitellut juoksemista kovinkaan ahkerasti, lukuunottamatta muutaman viikon pituista peruskuntojaksoa, jonka tein alkukeväästä. Lisäksi olen tehnyt pari 20 min intervallilenkkiä ja yhden todella lyhyen 400 m session. Säästelen yleensä jalkojani lihaskuntotreenejä varten.

Lenkkeilyn vähyydestä huolimatta minulla oli todella hyvä fiilis juoksussa. Pystyin ylläpitämään melko hyvää vauhtia sekä suoralla, että mäissä. Kiihdyttäminen ohittaessa tuntui vaivattomalta, eivätkä sykkeet menneet missään vaiheessa kovinkaan korkealle. Pidimme kiinni nopeahkosta vauhdista, mutta emme silti yrittäneet mennä verenmaku suussa.

Goljatin Portaat. Kuva: ExtremeRun Facebook-sivut

Uskon, että juoksu tuntui kevyeltä mäissä kaikkien niiden pistoolikyykkyjen takia, joita teen aina jalkatreeneissä. Pitkät pohjetreenit auttoivat varmasti myös. Lisäksi, olen opetellut kevyempää juoksutekniikkaa (Pose), jossa otan paljon nopeita askeleita ja annan raajojeni luonnollisen jousituksen hoitaa suuren osan työstä. Lopputuloksena on hieman sipsuttelevampi tyyli, mutta se toimii paljon paremmin kuin työläs, harppova ja harvempi askelrytmi.

Opin myös, että pystyn juoksemaan tuolla tekniikalla alamäet todella nopeasti. Normaalisti alamäkeen juostessa jokainen askel jarruttaa vauhtia ja nivelet joutuvat vastaanottamaan suuria iskuvoimia. Ottamalla nopeita ja suhteellisen pieniä askeleita ja antamalla jalkojen rullata mäen päällä, voi saavuttaa todella kovan vauhdin ilman, että juoksu tuntuu jarruttelemiselta.

En edelleenkään ole mikään erityisen hyvä juoksija, mutta olin positiivisesti yllättynyt kehityksestä minimaalisella harjoittelemisella :). Vanha nilkkavammani alkoi hieman muistuttamaan itsestään viimeisen parin kilometrin kohdalla. Se saattoi ärtyä mäkijuoksuista tai parista hieman huolimattomasta laskeutumisesta. En myöskään juokse normaalisti melkein puoltatoista tuntia yhteen menoon, joten sekin on voinut vaikuttaa asiaan.

Monkeybarsit olivat paksut ja liukkaat vedestä. Kuva: ExtremeRun Facebook-sivut

Juoksureitin loppuvaiheessa juostiin juoksukentän ympäri, yli muutaman puomin ja kastuttiin uudestaan kun lumitykistä ammuttiin vettä suoraan edestä. Pieni pyyhällys läpi saippuavaahdon ja lyhyt kapuaminen mutaisellasaippuavedellä täytettyyn konttiin. Maalissa jaettiin mitalit kaulaan, jonka jälkeen sai mennä jonottamaan grillimakkaraa.

Skippasimme makkarat, mutta päätin hemmotella itseäni pyttipannulla, ensimmäistä kertaa varmaan yli 12 vuoteen.

Sanoin vaimolleni täysin varauksetta heti maaliin tulemisen jälkeen, että onpa hyvä fiilis. Tämä oli minulle tähänastisista juoksutapahtumista kaikista hauskin. En tiedä miksi, etenkin kun melkein kaikissa edellisissäkin on ollut hyvä tunnelma. Luulen, että ero on siinä, että tunnelma oli tiiviimpi suuremman ihmismäärän takia. Ympärilläsi on jatkuvasti hyväntuulisia ihmisiä, joiden keskusteluista kuulee pätkiä.

Seuraava tapahtuma olisi Kaisaniemen Tough Viking ja sitä odotan pienellä jännityksellä. Sen pitäisi olla paljon haastavampi ja luulen, että sitä varten pitää harjoitella vähän lisää, jotta rata menisi ilman vaikeuksia.

Suosittelen tätä juoksutapahtumaa niille, jotka pystyvät juoksemaan 5-8 km ilman suurempia ongelmia. Esteistä voi mennä ohi hupisarjassa jos pelottaa tai ei ole varma omasta turvallisuudesta. Nimestään huolimatta tapahtuma ei ole extreme, vaan sopii hyvin peruskuntoisille hauskanpitäjille.

Seikkailupuisto Korkee

Vaikuttaa siltä, että seikkailupuistoja on viimeaikoina alkanut ilmestyä pitkin Suomea, kuin sieniä sateella.

Itsensä haastaminen ja jännityksen hakeminen ovat kai enemmän ja enemmän in.

Kiipeilin ensimmäistä kertaa seikkailuradalla viime vuonna Puolassa. Myöhemmin sain tietää, että ratoja on myös Suomessa. Valitettavasti niiden sijainti oli vähän vaikea autottomalle. Onneksi Helsingin Mustikkamaalle, on rakennettu Seikkailupuisto KORKEE.

Puistossa on eri tasoisia reittejä, joista helpoimmat ovat pienemmille lapsille tarkoitettuja, eivätkä ne ole tavallisen pihan leikkipuiston leikkiratoja korkeammalla. Keskivaikeista radoista pääsee läpi, kunhan on edes melkein peruskuntoinen, sillä haasteet ovat lähinnä omien pelkojen voittamiseen ja tasapainoon liittyviä. Se, että pystyy kiipeämään tikkaita ylös on riittävä fyysinen valmius. Poikkeuksena oli köysiverkko, jonka kiipeäminen vaati hieman enemmän lihastyötä.

Kuva: Korkee.fi

Saimme vaimoni kanssa pikakurssin turvavälineiden käytöstä ja valjaat laitettiin päälle ihan itse, selkeiden ohjeiden mukaan. Meidän piti näyttää, että osaamme kiinnittää itsemme turvavaijereihin ja läpäistä lyhyt harjoitusrata. Sen jälkeen olimme vapaita seikkailemaan.

Seikkailuradoissa kiivetään yleensä jonkinlaiselle tasanteelle, joka on rakennettu puun rungon varaan, 3-12 metrin korkeuteen. Rata kulkee puusta puuhun ja välissä on aina jonkinlainen haastava reitti. Se voi olla kiikkerä ja silta, pitkä vaijeri, josta liu'utaan toiseen päähän tai vaikkapa tyhjä väli, josta on loikattava yli toiselle tasanteelle. Haasteita on paljon muunkinlaisia, mutta pääasiassa niihen liittyy tasapainottelua tavalla tai toisella.

Kypärä, valjaat ja dorka asento. Valmiina horjumaan tieni läpi seikkailuradan.

Vaikeimmalla radalla oli jo vähän vaikeampia ongelmia, kuten köysirata, jossa on kolme vierekkäistä köyttä. Yksi keskimmäinen köysi on ylämäki ja laidassa olevat köydet menevät alamäkeen. Köysien leikkauskohdassa meni sormi suuhun, kun köysistä pitelevät kädet alkoivat olla samalla tasolla, kuin jalat. Raajat alkoivat heilua ja täristä tasapainoa hakiessa ja pelkäsin oikeasti putoavani valjaiden varaan.

Puhuimme henkilökunnan kanssa kun palautimme välineet ja he kertoivat, että puistoon ollaan rakentamassa 'mustaa rataa', joka on huomattavasti haastavampi ja lihaskuntoa vaativa. Se sai minut haluamaan palaamaan takaisin, kun rata on valmis.

Puistossa oli tosi hauskaa ja se oli oikein hyvin vietetty pari tuntia. Suosittelen!

Väriestejuoksu Helsinki 2015

Olin viime viikonloppuna juoksemassa Funrunin järjestämän Väriestejuoksun Helsingin Kaisaniemessä.

Tunnelma oli korkealla. Aurinko paistoi, osallistujat tanssivat jopa narikkajonossa ja jokaisella oli vinkeän sävyistä elintarvikeväriä naamassa, hiuksissa, sieraimissa, keuhkoissa jne.

Selviydyin melko vähillä lisäväreillä.

Juoksurata oli vain viitisen kilometriä ja siinä kierrettiin Töölönlahti sekä palattiin Hakaniemen kautta Kaisaniemenpuistoon. Reitti oli kiva ja sen varrelle ripotellut helpot esteet olivat tuttuja muista Funrunin esteratajuoksuista.

En varsinaisesti ole kovinkaan innostunut tasavauhtisista lenkeistä, enkä normaalisti juokse yhtämittaisesti tällaisia matkoja. Olen kuitenkin juossut intervalleja sekä tehnyt jonkin verran peruskuntolenkkiä tosi matalalla teholla. Tapahtuman radalla reipas tasavauhtinen tuntui ihan hyvältä, mikä oli kiva huomata. Vauhti oli varmaan jossain 12 km/h paikkeilla.

Esteiden toisessa päässä oli yleensä henkilökuntaa heittämässä väriä naamaan. Sain itse asiassa ensimmäisessä esteessä kunnon pölläytyksen vasempaan korvaani. Huomasin vasta kotimatkalla, että sitä oli mennyt ihan kunnolla korvakäytävään asti. Olen melko varma, että en ole saanut vieläkään kaikkea ulos.

Maaliin tullessani sain huomata pettymyksekseni, että paikalla ollut ihmisen korkuinen vaahtomassa oli huvennut beigeksi, kengän syvyiseksi mudaksi. Vaahtokoneen kanssa taisi olla ongelmia. Eipä tuo sinänsä haitannut, etenkin kun sain kokea sen jo viime syksyn Mutajuoksussa. Niille, jotka eivät ole juosseet vaahdon läpi: kuvittele, että olet vaatteet päällä ja saisit saippuavaahtoa joka paikkaa, ilman huuhtelun mahdollisuutta.

Kuva: Väriestejuoksun Facebook-sivusto

Lähtöpaikalla oli Fressin alkulämmittelyt jonkinlaisen aerobic-tanssin muodossa. Kuten mainitsinkin jo alussa, porukka saatiin hyvin mukaan tunnelmaan ja ihmiset tanssivat jopa jonottaessa. Maaliin saapuneet siirtyivät lavan eteen tanssimaan ja heittelemään ilmaan lisää väriä. Sitä oli aika siistiä seurata hieman kauempaa, mutta en olisi itse halunnut hengittää sellaista määrää pölyä keuhkoihini.

Tapahtuma oli ihan kiva, mutta en taida ihan täysin kuulua kohderyhmään. Tanssimusa oli aika kaukana omasta maustani, vaikka en kovin nirso olekaan jos kyse on vain tanssittavasta musiikista. Reitti oli aika lyhyt ja nopeasti ohi, eikä esteissä ollut lainkaan haastetta. Se oli silti tosi kiva tapa viettää lauantai-iltapäivää. Tapahtumassa ei sinänsä ollut edes ideana ylittää itseään, vaan ennemmin pitää hauskaa. En kuitenkaan luultavasti aio osallistua samaan tapahtumaan uudestaan, toisin kuin Mutajuoksuun tai Manic Runiin voisin sen sijaan osallistua

Ymmärtääkseni värijauheiden heittelyn idea juontaa juurensa hindujen Holi-kevätfestivaaleista. Kun yhtälöön lisätään teknomusiikkia, juoksutrikoot ja muutama ilmalla täytettävä este, saadaan Väriestejuoksu.

Ylivoimaisesti suurin osa osallistujista oli nuoria naisia, mutta oli paikalla muutama mieskin. Sanoisin, että tapahtuma sopii melkein kaikille, etenkin niille, jotka pitävät tanssimisesta ja bilettämisestä. Rata on lyhyt ja hauska. Esteistä selviää järkeä käyttäen oikeastaan kuka tahansa. Kukaan ei vahtaa juoksuaikoja tai tulojärjestystä, vaan pointtina on hyvä fiilis.

Älä sano "en osaa"

"Nothing can stop the man with the right mental attitude from achieving his goal; nothing on earth can help the man with the wrong mental attitude."
-Thomas Jefferson

"Only those who have patience to do simple things perfectly ever acquire the skill to do difficult things easily."
-James J. Corbett

Valmennustyössä huomaa miten jokainen yksilö oppii eri tavalla uusia asioita. Niille, jotka ovat liikkuneet paljon ja monipuolisesti on yleensä helpompi oppia uusia liikkeitä. Vähemmän liikuntaa harrastaneilla menee usein hieman pitempi aika, mutta hekin oppivat liikkeet pienellä harjoituksella.

On kuitenkin yksi asia, joka voi estää ihmistä oppimasta uusia asioita ja se on asenne.

Asennetta voisi kai kutsua myös itseluottamukseksi, kärsivällisyydeksi tai motivaatioksi, mutta käytännössä se tarkoittaa valmiutta tehdä jotain, mikä tuntuu vaikealta.

Kuva: personalexcellence.co

Vaikean asian harjoittelu voi tuntua turhauttavalta, kun homma ei onnistu kunnolla, vaikka yrittää parhaansa mukaan. Tässä vaiheessa täytyy muistaa, että hyvien ohjeiden avulla ja kärsivällisyydellä liikkeen tekeminen helpottuu kyllä.

Älä siis sano "en osaa" tai "tämä ei ole minun juttuni". Sanomalla "minulla ei ole lahjoja tähän", annat itsellesi luvan epäonnistua ja estät itseäsi oppimasta uutta asiaa. Jos koulun opettaja sanoisi puolelle luokkansa oppilaista "teillä ei ole matemaattisia lahjoja", se puolisko pärjäisi todennäköisesti huonommin matematiikassa, kuin toinen puolisko.

Se miten puhumme itsellemme ja omat uskomukset vaikuttavat todella paljon siihen, miten onnistumme tekemisissämme. Yleensä ihmisen sisäinen dialogi on todella itsekriittistä ja tuomitsevaa. Nämä ovat kuitenkin vain omia uskomuksia, eivätkä välttämättä perustu todellisuuteen.

Nopeasti oppiva henkilö voi kyllä todeta että opeteltava asia on vaikea, mutta asenne on silti luottavainen ja rento. Ei ole maailmanloppu jos ensimmäiset 20 tai vaikka 50 yritystä epäonnistuvat. Kenenkään ei pitäisi repiä pelihousuja vielä muutaman minuutin kokeilun jälkeen :).

Harjoittelitpa sitten punnertamista, käsilläseisontaa tai vaikkapa kuperkeikkoja, muista nämä vinkit:

• Harjoittelu tekee mestarin
• Uuden asian harjoittelu vaatii aikaa ja toistoja
• Mitä monimutkaisempi asia, sitä pitempi aika opetteluun menee
• Kärsivällisyys on hyve kaikkien taitojen opettelussa
• Älä sano "En osaa"
• Sano "Pystyn tähän" tai "Tämä on vaikeaa, mutta opin kyllä"
• Ole armollinen itsellesi ja ole valmis epäonnistumaan alussa

Eli tiivistettynä, positiivinen asenne auttaa tähänkin asiaan :).

Monilla meistä on arpia liikunnan harrastamisesta lapsena. Se, että valitaan aina viimeisenä joukkueeseen koulun liikuntatunnilla voi tuntua aika musertavalta. Huonot kokemukset varhaisessa iässä voivat jättää  "olen huono liikunnassa" leiman, jota kantaa vielä aikuisenakin mukanaan. Veikkaan, että sen takia monille harjoittelu julkisella paikalla voi tuntua tosi vaikealta. Omista peloista voi onneksi päästä eroon, kunhan on valmis laittamaan itseään likoon.

Suosittelen opettelemaan aina välillä uusia asioita ja menemään oman mukavuusalueen ulkopuolelle. On hyvä olla sellaisissa tilanteissa, ettei ihan tiedä mitä on tekemässä. Se kehittää luonnetta ja kärsivällisyyttä. Henkilö, jolle uusien taitojen harjoittelu on tuttua, ei ylläty jos asiat eivät onnistu parin kokeilun jälkeen. Hän tietää, että pitkäjänteisyydellä ja älykkäällä harjoittelulla pääsee lopulta tavoitteisiin.

Mitä mieltä olet itse asenteen vaikutuksesta oppimiseen? Jaa oma kokemuksesi kommentteihin :).

Tough Viking Kaisaniemen 2015 kartta julkaistu

Seuraavan Tough Vikingin kiskartta julkaistiin viime viikolla. 

Esteiden määrä on noussut muutamalla viime vuoteen nähden, mutta radan pituus on edelleen 12 km.

Uusia esteitä ovat mm. King of the Hill pyramidikiipeily (mitä se sitten käytännössä tarkoittaakaan) ja Roman Rings, jossa heilutellaan itseä käsien varassa renkaasta toiseen. Mukana on myös seitsemän metrin köysikiipeily ja negatiivisia seinäesteitä.

Kartalla on lisäksi pilviverhon taakse piilotettuja esteitä, joista tiedetään vain nimi ja ehkä jonkinlainen salaperäinen kuvaus. Coastal Rangers ja Special Forces -esteet ovat Tough Viking -sivuston mukaan Puolustusvoimien suunnittelemia. Coastal Rangers on veden päällä, joten kastumisen vaara on varmasti olemassa. Special Forces on myös rannan tuntumassa, mutta nimi on sen verran geneerinen, että siitä ei pysty päättelemään paljoa.

Voisiko The Bridge olla jotain tällaista?

The Bridge on nimensä mukaisesti luultavasti jonkinlainen silta, mutta se on "fyysisesti ja psyykkisesti haastava". Veikkaisin, että jotain pelottavaa ja rankkaa olisi luvassa. Ehkä tasapainottelua tai käsien varassa roikkuen etenemistä? Jonkinlainen slack-line, jossa saa käyttää myös käsiä?

Täytyy sanoa, että vaikeustaso on kohonnut ihan kiitettävästi viime vuodesta, vaikka en mukana itse ollutkaan. Kartasta kuitenkin jo näkee, että useammat esteet alkavat olla jo oikeasti haastavia. Esteiden järjestys on myös muuttunut, joten aloittamani kirjoitussarja rataan valmistautumisesta ei alkanut ihan oikeassa järjestyksessä.

Tough Vikingin sivustolla sanotaan, että jokaisessa esteessä on kaksi vaikeustasoa, joista voi valita itselle sopivan vaihtoehdon. Tämä on minusta hyvä juttu, sillä täysin darwinistinen systeemi olisi aika masentavaa niille, jotka eivät pysty selvittämään vaikeita esteitä. Näin useampi pystyy saamaan onnistumisen fiiliksiä radasta!

Yläkehon voima ja hallinta tuntuu korostuvan näissä uusissa esteissä, etenkin kun mukaan on tullut renkaat ja vaikeammat monkeybarsit, joissa on nousuja ja laskuja. Köysikiipeilyssä ei tarvita niin paljon yläkehon voimaa, kuin voisi luulla. Hyvä jalkatyö on huomattavasti tärkeämpää, ellei sitten halua kiivetä pelkkien käsien varassa. Näistä lisää myöhemmissä kirjoituksissa.

Parin pääkameralla kuvatun Tough Viking juoksuvideon katsomisen jälkeen ajattelin, että rata on varmasti huomattavasti helpompi, kuin mitä olen ajatellut. Nyt uskon, että valmistautuminen on tärkeämpää. Haluan erityisesti, että roikkumista vaativat esteet menevät kunnialla läpi. Aion siis vahvistaa puristusvoimaani, sekä suorien käsien voimaa, joissa lapoja liikuttavat lihakset tekevät työn. Manic Runista viisastuneena aion käydä myös lenkeillä. Happi ei saa loppua!

Lappset on toteuttanut uudet monkeybarsit, joissa on etenemistä vaikeuttavia nousuja ja laskuja.

Mitä mieltä olet uudesta radasta? Onko haasteen lisääntyminen sinusta hyvä vai huono juttu? Jännittääkö joku este sinua erityisesti?