Tough Vikingiin valmistautuminen: Jenkkifutareista selviäminen

Kuvittele juoksevasi väkijuokon seassa. Näet vilauksina mitä edessä tapahtuu. Isot kypäräpäiset miehet kaatavat yksittäisiä kisaajia kumoon.

Osa juoksee muiden vanavedessä läpi turvaan, mutta muutama epäonninen saa kunnon tällin ja joutuu pussaamaan nurmea.

Viime vuoden Tough Viking juoksutapahtuman ensimmäinen este oli "Pain". Ideana on se, että kapeaa väylää vartioi jenkkifutaajien tai rugby-pelaajien joukkue, joilla on aseinaan kahdella kädellä käytettävät pädit. Heidän tehtävänään on työntää juoksijoita kumoon, laitaan tai päin toisia juoksijoita.

Olen lukenut muutamaa blogikirjoitusta ja monissa niistä kuvailtiin, miten kirjoittaja itse tai joku tämän tuttu tönäistiin maahan tai sai jopa ikävän tällin päähänsä. Kuulostaa aika ikävältä, eikö?

Toisaalta, aina kun ryhdytään tällaiseen hevosenleikkiin, jossa on vielä paljon väkeä suhteellisen pienessä tilassa, sattuu haavereita.

Pitäisikö kokeilla hiipimistaktiikkaa ja kontata jenkkifutaajien jalkojen välistä?

Alla olevasta videosta selviää kuitenkin aika hyvin, että suurin osa pääsee läpi ilman ongelmia ja monet täysin ilman kontaktia. Riippuu myös täysin henkilöstä, miten kovaa pelaajat tönivät. Jotkut saavat kunnon ilmalentoon nostavan tönäisyn ja jotkut saavat pienen tuuppauksen pelkkien ojentajien voimalla.

Viimevuotisen, Kaisaniemessä järjestetyn Tough Vikingin videokoosteen alussa on melko vaikuttava ilmalento, joka sai luultavasti lisäpotkua juoksijan tekemästä loikasta. Laskeutumista ei näytetä, mutta en usko että se päättyi kitkattomaan ukemiin.

Tässä vielä aggressiivista meininkiä samaiselta vuodelta Hagaparkenista. Alkupätkästä näkee, miten monet kumoon työnnetyt yllätetään viistosta tai sivulta. Toisaalta, jotkut yrittävät suoraan läpi, mikä ei ole välttämättä turvallisin tai edes helpoin tapa.

Tuntuu vähän hassulta kirjoittaa ajatuksia tätä estettä varten valmistautumisesta, sillä todennäköisesti esteestä pääsee läpi joko parilla tönäisyllä tai jopa ilman, että osuu yhteenkään pelaajaan. Pelkkä kaatuminenkaan ei vielä ole kovin paha juttu.

Tässä kuitenkin muutama pointti, joita olen miettinyt:

• Mitä teetkin, älä ole ensimmäinen, joka kohtaa ihmismuurin.

• Yritä juosta sellaisten vanavedessä, jotka avaavat väylää tönivien pelaajien riviin.

• Älä juokse pelaajia päin, sillä se vain lisää törmäyksen voimaa ja todennäköisesti teistä kahdesta jenkkifutaaja on isompi ja vahvempi - sinä häviät.

• Älä anna yllättää itseäsi viistosta tai sivulta - videoiden pahimmat kaatumiset tapahtuvat kun joku tuuppaa kunnolla sivusta.

• Yritä kiertää pelaajat, mutta jos joudut kontaktiin, älä puske vastaan, vaan käännä kehoasi ja anna energian mennä ohi. Vaikka pädi osuisikin sinuun, kehon kääntäminen vähentää sinuun kohdistuvaa energiaa ja pääset myös todennäköisemmin ohi. Kun pelaaja työntää voimalla, sitä voimaa on vaikea pysäyttää. Sen ansiosta sinulla on hetki aikaa pötkiä pakoon.

Luultavasti tilanne on niin hektinen, että tilanteen kontrollointi on vaikeaa, mutta pahimmat virheet pystyy todennäköisesti välttämään :).

Täältä voit lukea parin blogistin kirjoitukset viime vuoden Tough Vikingista:

Fitness Führer

Endorfiinikoukussa

GreenStreetin Raakasuklaa Workshop

Tiesitkö että Azteekit käyttivät kaakaopapuja rahan tavoin valuuttana? Entä tiesitkö, että kolmella pavulla sai yhden avokadon ja sadalla kalkkunan?

Tuskin, mutta eipä sillä tiedolla tänään juuri mitään teekään.

Homman nimi on se, että vietin tällä viikolla 34. syntymäpäivääni tekemällä suklaata. Annoin vaimolleni jouluna lahjakortin GreenStreetin Raakasuklaa Workshopiin ja ajattelimme ajoittaa osallistumisemme merkkipäivälleni.

Olemme tehneet ennenkin itse raakasuklaata kotona, mutta ajatus kurssista kiinnosti, sillä asiaan tarkemmin perehtyneiltä saa aina hyviä vinkkejä.

Kurssi järjestettiin Helsingissä Helsinginkadulla sijaitsevassa tilassa, jonka nimi on Rupla. Paikka on sekoitus kahvilaa, taidegalleriaa, design-myymälää ja toimii myös workshoppien tilana.

Osallistujia oli päälle kymmenen, eli aika mukavan kokoinen porukka.

Pienen alkuesittelyn ja reseptin läpikäymisen jälkeen saimme köntin kaakaovoita, joka piti raastaa metallikuppiin. Mind blown jo heti alkuvaiheessa. Itse olen aina kärsivällisesti odottanut isojen lohkojen hidasta sulamista.

Olen käyttänyt kotona raaka-kaakaomassaa, joka on kaakaovoin ja kaakaojauheen yhdistelmä. Olin jotenkin ennen luullut, että massa on jonkinlainen suoran prosessin tulos kaakaopavuista. Opin kuitenkin kurssilla, että asia ei ole näin.

Kun kaakaovoi oli muutettu rouheeksi, saimme kuumaa vettä vesihaudetta varten. Voi suli nestemäiseksi pienellä hämmentämisellä alta aikayksikön. Ei tarvinnut siis odotella, kuten kotona oli totuttu, mutta raastamisessa on oma työnsä.

Seuraavaksi lisättiin jauheet. Reseptiin kuului kaakaojauhe, tocoa, lucumaa, macaa ja ripaus suolaa. Niitä lusikoitiin vähitellen seokseen ja välillä maisteltiin.

Toinen ahaa-elämys, jonka koin kurssilla, oli seoksen koostumuksen seuraaminen. Jos voihin ei lisää riittävästi jauheita, rasva erottuu muotissa pintaan ja lopputulos ei ole kovin miellyttävä.

Kauhoimme suositellun kaakaoannoksen lisäksi vielä ainakin kaksi ruokalusikallista lisää, jonka jälkeen seos alkoi jo maistua vähän vahvemmalta. Aluksi se maistui lähinnä rasvalta.

Lopuksi mössö makeutettiin hunajalla ja se kaadettiin muotteihin. Muotteihin sai lisätä vielä kuivattuja inca-marjoja, pähkinöitä ja kaakao-nibsejä. Teokset vietiin vartiksi pakastimeen, jonka aikana saimme lyhyen luennon suklaan historiasta ja sen terveysvaikutuksista.


Tässä tiivistettynä joitakin suklaan hyviä puolia:

• Valtavasti antioksidantteja
• Korkein pitoisuus magnesiumia muihin ruoka-aineisiin verrattuna
• Lisää hyvänolon hormonin serotoniinin tuotantoa
• Vaikuttaa positiivisesti vireyteen
• Vaimoni kurkkukipu hellitti vähäksi aikaa raaka-suklaan syömisen jälkeen

 

Kun pääsimme maistelemaan tuotoksiamme, tajusimme, että kaakaota ja hunajaa olisi voinut lisätä aivan hyvin vielä lisää. Jos kaakaota on liian vähän, suutuntuma on aika rasvainen. Tämä voisi olla ihan ok jos makeutusta on enemmän. Kun molempia oli liian vähän, puutteet maussa korostuivat. Suklaa oli silti ihan hyvää ja niitä tuli syötyä useamman konvehdin verran.

Kurssi oli tosi kiva ja siellä oppi pari hyvää niksiä suklaan valmistamisesta. Luento oli myös kiinnostava. Suosittelen kurssilla käymistä, jos pidät raakasuklaasta tai haluat tutustua sen tekemiseen ohjatusti. Kurssi on myös loistava lahja :).

Oletko itse käynyt raakasuklaakurssilla tai teetkö itse raakasuklaata kotona? Miten teet itse suklaasi?

Ilmoittauduin Tough Viking 2015 estejuoksutapahtumaan

Menin sitten ilmoittautumaan syyskuussa järjestettävään Tough Viking -esteratakilpailuun.

Muistan kun tulin ensimmäistä kertaa tietoiseksi Tough Vikingista. Odottelin vaimoni kanssa elokuvan alkamista Lasipalatsissa ja näimme isolla ruudulla pyörivän trailerin kyseisestä juoksutapahtumasta. Tiedätte kyllä: eeppistä musiikkia, paljon hidastettua kuvaa ja testosteronia.

Luonnollisesti aloimme heti harkitsemaan kisaan osallistumista.

Päätimme lopulta kuitenkin siirtää ilmoittautumisen seuraavalle vuodelle ja osallistuimme sen sijaan Mutajuoksuun. Ajattelimme, että noin haastavaan juoksuun voisi ensin vähän valmistautua.

Kooste viime vuoden Tough Vikingista Kaisaniemessä.

Aiomme juosta koko matkan parina, ilman suurempia paineita. Tarkoituksena on ainoastaan selviytyä matkasta ilman, että tarvitsee ohittaa esteitä tai tulla puolikuolleena maaliin.


Tough Viking -esteratakilpailu (5.9.2015)

• Töölönlahden ja Eläintarhan lahden ympäristössä

• Pituus 12 km 

• Vähintään 15 estettä

• Luvassa on Tough Vikingin kotisivujen mukaan entistä haastavampi kilpailu

Kuva: toughviking.fi

On todennäköistä, että olen päässäni liioitellut sitä, miten kova kokemus reitti tulee olemaan. Tähänastiset esteratajuoksut ovat olleet jopa vielä helpompia, kuin mitä kuvittelin. Uskon kuitenkin, että ainakin yhdessä esteessä tulee testattua rajoja. Toisin sanoen, Tough Viking jännittää jonkin verran ja sen takia aion treenata hieman juuri sitä varten. Palaan myöhemmin siihen, miten aion toteuttaa treenini.


Omat tavoitteet

• Esteistä selviäminen ilman vaikeuksia (niistä lisää seuraavissa blogikirjoituksissa).

• Kohtuullinen juoksuvauhti ilman, että tarvitsee haukkoa henkeä vaahto suupielessä, toisin kuin Manic Runissa.

• Hyvän fiiliksen pitäminen alusta loppuun saakka.

Oletko itse ajatellut osallistua vai olitko jo viime vuoden tapahtumassa mukana? Aiotko harjoitella jollain tietyllä tavalla kisoihin? Entä mitä tavoitteita?

Manic Run

Väsyttää, huokailuttaa ja jäsenet tuntuvat raskailta. Vielä kuusi tuntia sitten olin juoksemassa Funrunin järjestämässä Manic Run -tapahtumassa.

Funrun mainostaa juoksua sloganilla "Talven hauskin juoksutapahtuma" ja täytyy kyllä sanoa, että pimeässä ja diskovaloilla valaistulla esteradalla juokseminen oli tosi hauskaa.

Osallistuin tapahtumaan vaimoni kanssa ja päätimme valita urheilulähdön klo 10:30. Lähdössämme oli noin 30 osallistujaa, eli tungoksesta ei ollut pelkoa. Rata oli rakennettu Myyrmäkihalliin ja sen pituus oli päälle 700 m. Matkan varrella oli ainakin viime syksyn Mutajuoksusta tutut täytettävät esteet ja pari ylitettävää puuaitaa.

Mutajuoksussa oli vähän se ongelma, että jokaisella esteellä piti odottaa vuoroa ja se vei vähän fiilistä esteiden ylittämisestä, sillä siitä hävisi kiireen tuntu.

Kontrastina, Manic Run ei ole kilpailu, vaan juoksufestivaali. Kenelläkään ei ole numerolappuja ja juoksijat saa jokaisen kierroksen jälkeen ranteeseensa kuminauhan merkitsemään juostuja kierroksia. Toisin sanoen tapahtuman voi edelleen ottaa kilpailuna ja itselle voi asettaa jonkinlaisen tavoitteen.

Alussa oli 20 minuutin alkulämmittely aerobiccimäisen jumpan muodossa. Itse juoksuosuuden pituus oli 40 minuuttia ja sen aikana juostiin niin monta kierrosta, kuin pystyi.

Saimme ilmoittautuessamme valita joko mustan tai valkoisen paidan. Valitsin mustan. Avasin sen viikkauksesta ja näin neonpinkin tanssijatytön sekä valkoisen Funrun -logon (neonpinkit ääriviivat). Päätin, että juoksen omassa paidassani.

Meille annettin mukaan myös muutama glowstick-ranneke, joissa oli värivaihtoehtoina oranssi, pinkki ja keltainen. Yritin pukuhuoneessa äheltää yhtä ranneketta käteeni, mutta se ei onnistunut omin avuin. Kun olin pukeutunut, otin vain yhden tikun mukaani ja annoin vaimoni laittaa sen ranteeseeni.

Se oli pinkki.

Ajattelin kuitenkin, että se saa minut näyttämään sellaiselta Tron -elokuvan hahmolta (ei saanut), joten mieleni oli rauhallinen.

Kuva: disney.wikia.com

Ennen tapahtumaa, vaimoni kysyi minulta: "Miten kovaa haluat juosta?".

Vastasin: "Silleen mukavaa vauhtia. Juokseminen ei ole mulle se pointti tässä. Mun mielestä esteet ovat se hauska osuus."

Tarkoitin joka sanaa tuossa vaiheessa.

Kun porukka lähetettiin liikkeelle, lähdin kiipeämään apinan raivolla ekaa estettä, jossa noustiin ilmatäytteistä ramppia köytenä toimivan nauhan avustuksella. Heilautuksella jalat toiselle puolelle ja liukumäkeä alas.

Jäin odottamaa kumppaniani ja aloitimme juoksemisen.

Tein vastaavasti jokaisen esteen kohdalla: heittämällä läpi ja sitten kevyttä hölköttelyä välimatkat. Huomasin, että vaikka esteissä meni vain muutama sekunti aikaa, ne vaativat hapenottokyvyltä aika paljon. En käy lenkillä juuri lainkaan, vaikka tuleekin juostua nopeasti muutama kerta viikossa sellaisissa 3-6 minuutin pätkissä. Ei kuitenkaan mitään kestävyystyyppistä. Tämä johtuu osittain siitä, että kehoni on tällä hetkellä sen verran epäsymmetrinen että juoksu vain pahentaisi asiaa. Toinen syy on se, että en juuri välitä pitkän matkan juoksemisesta enää.

Se on tylsää!

Tämä alkoi näkyä pikku hiljaa mitä pidemmälle aika kului. Hengästyminen alkoi kertyä ja juoksuosuuksilla piti vähän himmailla, että palautui taas seuraavaan esteeseen. Niissä otinkin taas sitten uuden spurtin ja vauhdilla yli. Aivan mahtavaa ajanviettoa :).

Kuva: Ville Pohjonen

Tulimme vaimoni kanssa ensimmäisinä maaliin ekalla kierroksella, mutta sen jälkeen alkoi lenkkeilevä porukka ohittamaan meitä tasaisella vauhdillaan.

Kierroksella kuusi huomasin, että olin menettänyt glowstick-rannekkeeni!

Viimeisten viiden minuutin aikana tein spurtin ja yritin taittaa niin pitkän matkan, kuin mahdollista ja sainkin rutistettua yhteensä 8 kierrosta täyteen. Kierroksella 7 alkoi lihaksilta loppua happi ja sotkeuduin välillä esteisiin, jotka tuntuivat ensimmäisillä kierroksilla helpoilta. Kolautin myös takapuoleni puuesteeseen, mutta en onneksi pahasti. Puuskutin vikalla kierroksella kuin höyryveturi ja mietin päässäni: "En halua tätä tarpeeksi".

Tarkoitin sillä sitä, että minulla ei ollut riittävää motivaatiota yrittää juosta kovempaa. Keuhkot olivat tulessa ja kuola alkoi valua pitkin leukapartaa. Yritin silti pitää jonkinlaista tahtia yllä, sillä kilpailunhaluinen puoleni vaati edes jonkinlaista ponnistamista.

Olin yhdeksännen kierroksen alussa kun aika tuli täyteen ja juoksin vielä kierroksen loppuun, kuten kuuluttaja kannusti kaikkia tekemään. Tässä vaiheessa oli jo kova tahto lopettaa, mutta menin silti loppuun. Samalla kierroksella oli joitain juoksijoita, jotka näyttivät menevän samaa tasaista, väsymättömän näköistä tahtia ja esteet ylittyivät kohtuu vauhdilla, mutta ihan näppärästi.

Tällainen itsensä likoon laittaminen on minusta loistava keino katsoa itseä rehellisesti. Juoksemista on vaikea feikata.

Yksi lemppari koomikoistani, Bryan Callen sanoo:

  "There are three things you can't fake: 1. Fighting, 2. Sex, and 3. Comedy."

Sama voisi kai päteä ainakin jollain tasolla tällaisiin tilanteisiin, joissa vaaditaan erilaisia liikunnallisia kykyjä. Heikot ja vahvat linkit tulevat esiin ja se tuntuu yleensä lihaksissa. Tällä kertaa omalla kohdalla keuhkoissa.

Seuraavana olisi vuorossa syksyllä järjestettävä Tough Viking -tapahtuma, jossa matka on pidempi ja esteet paljon vaikeampia.

Pitänee tehdä jotain siihen mennessä :D.

Vaikka tästä tulikin tällainen itsekriittinen kirjoitus, minulla oli tosi hauskaa, enkä ottanut oikeasti paineita tapahtumasta. Saamani Funrun -mitali joutuu taas metallinkeräykseen ja muistoksi jää hyvät fiilikset.

Suosittelen tapahtumaan osallistumista kovasti!

Miekkakäden kestävyystreeniä

Kerroin viime marraskuussa bloggauksessani Väsähtänyt miekkakäsi, aloittavani käsien kestävyystreenin, käyttäen keilapainoja ja battling ropeseja. Voin kertoa jo etukäteen, että suunnitelmani ehtivät jonkin verran muuttua matkalla, kun huomasin, että mihin oikeasti kannattaa keskittyä.

Te, jotka ette ole niinkään kiinnostuneita miekkailusta, alta löytyy treenivinkkejä hauskaan rasvanpolttoon ja olkapääterveyteen.

Lyhyesti niille, jotka eivät ole lukeneet aiempia kirjoituksiani, aloitin bolognalaisen miekkailun harrastamisen viime syksynä. Siitä voit lukea lisää täältä.

Kuva: thearma.org

Battling ropes
Kokemukseni näistä oli itse asiassa melko hyvä. Köysien intensiivinen hakkaaminen ja erityisesti erilaiset kierrot kävivät tosi hyvin niihin lihaksiin, jotka itselläni väsyvät miekkaillessa.

Kuva: breakingmuscle.com

Tein seuraavanlaisia treenejä:

• 20 sekuntia työtä (spiraaleja, laajoja vuorottaisia iskuja, pieniä ja nopeita iskuja)
• 15-20 sekuntia lepoa
• Tee 30 kierrosta

Köysillä treenaaminen on helppoa, eikä siinä tarvitse keskittyä oikeastaan muuhun kuin käsien liikkeeseen ja rangan asentoon. Hartiat ja kädet väsyvät kovasti jo puolessa välissä treeniä, etenkin spiraaleja tehdessä. Myös vatsa saa hyvän treenin, sillä rangan paikallaan pitäminen vaatii keskivartalon jännittämistä. Köysitreeni pistää myös hapenottokyvyn koville ja hiki lentää varmasti. Hyvä harjoitus myös rasvanpolttajille!

En käyttäisi pelkkää battling ropes -treeniä miekkailua varten, sillä se ei kehitä riittävästi puristusvoimaa, ranteita tai ylipäätään kyynärvarsivoimaa.


Keilapainot

Keilapainot sopivat erityisen hyvin olkanivelten vakauttamiseen ja niiden liikkuvuuden parantamiseen. Niillä saa myös kehitettyä monipuolisesti kyynärvarsien lihaksia.

Miekkailua varten tein treenejä, joissa pidin käsissäni keiloja ja seisoin erilaisissa miekkailun varoasennoissa, joissa kädet usein väsyvät. Tein myös rannelyöntejä, joiden tarkoituksena on vaikeuttaa pitoa ja opettaa ranteille rentoa liikerataa. Myös pistojen tekeminen keiloilla kuormitti kovasti hartiaosastoa. Johtuen keilojen painotuksesta, ne tuntuvat huomattavasti painavammilta, kuin miekka. Käytin 2 kg keiloja, joten ne ovat joka tapauksessa reilusti yli puoli kiloa raskaampia, kuin oma miekkani.

Tein keiloilla seuraavanlaisia treenejä:

• 20 sekuntia työtä (spiraaleja, laajoja vuorottaisia iskuja, pieniä ja nopeita iskuja)
• 15-20 sekuntia lepoa
• Tee 15 kierrosta

Käytän keilapainoja joka päivä olkapäiden liikkuvuuden ja vakauden ylläpitämiseen, mutta opetan myös kehoani parempaan kiertoliikkeeseen ja lonkan hallintaan. En silti pidä niitä välttämättömänä välineenä kaikille tavallisille kuntoilijoille. Suosittelisin ennemmin kahvakuulia, jos pitäisi jompi kumpi valita.


Punnerrukset
Tässä tullaan oikeastaan itse asiaan. Tarkoituksenani oli treenata kestävyyttä edellä kuvaamillani metodeilla, mutta koska perustreeniini sattui siinä vaiheessa kuulumaan tavalliset oman kehon painolla tehtävät punnerrukset, kiinnitin huomioni niihin.

Kun punnerukset alkoivat ylittämään 20 toiston rajan, huomasin, että minulla väsyvät hartioissa samat lihakset, kuin miekkaillessa. En ollut huomannut tätä aiemmin, sillä olin keskittynyt muutaman kuukauden ajan paljon lyhyempiin sarjoihin ja maksimivoimaan.

Nostamalla maksimitoistomäärääni tavallisissa punnerruksissa +6-7 toistolla, huomasin, että miekka tuntui jo selkeästi kevyemmältä, eikä käsiä tarvinnut ravistella muutaman lyöntisarjan välein. Varoasennot alkoivat olla jo niin helppoja, etteivät ne aiheuttaneet väsymystä juuri lainkaan.

Perusteet voittivat jälleen! Vaatimaton ja vanha punnerrus on edelleen yksi parhaita yläkehon liikkeitä.


Ulkokiertäjät
Tärkein löytöni oli oikeastaan se, että se 'hartioiden polte' johtuu väsyneistä olkavarren ulkokiertäjistä. Eli lihakset, jotka mahdollistavat mm. tämän liikkeen:

Kuva: beavisandbutthead.wikia.com

Lihakset ulkokiertävät myös muissa suunnissa, kuten kyynärpäät edessä tai kiinni kyljissä. Joka tapauksessa, ulkokiertäjät ovat usein vähäisemmällä huomiolla voimatreenaajilla ja miksei tavallisillakin kuntoilijoilla, sillä useimmiten keskitytään lähinnä isoihin pääliikkeisiin.

Perusharjoitukset ovatkin parhaita, mutta monesti yläkehon liikkeen rajoittava tekijä voi olla liian heikot ulkokiertäjät, jolloin olkanivelet eivät ole kyllin vakaat painon nostamiseksi. Lisäksi, säännöllinen erilaisten punnerrusliikkeiden ja vetojen tekeminen vahvistaa enemmän olkavarsien sisäkiertäjiä, jolloin alkaa syntyä perinteinen salillakävijän gorillaryhti.

Facepull. Kuva: menshealth.com

Esimerkiksi facepull on todella hyvä tapa vahvistaa ulkokiertäjiä vaikkapa muun yläkehon treenin lopuksi. Liikkeessä täytyy huomioida se, että olkavarret päätyvät aina kunnon ulkokiertoon, vähän niin kuin esittelisi haboja. Toistoja kannattaa tehdä rauhallisella tempolla 15-20 jos teet liikettä ekaa kertaa, mutta alimmillaan niitä kannattaa tehdä 6-8 per sarja.

Ulkokiertäjiä ei kannata treenata samalla tavalla ihan päätyyn asti, kuin vaikka hauiksia, sillä ne voivat kipeytyä kovastikin ja niitä tarvitaan kuitenkin vakauttajina myös salin ulkopuolella. Kun kokemusta karttuu harjoituksessa, voit nopeuttaa myös tempoa vähän, kunhan laatu ei kärsi.


Jatkoa
En ole vielä missään nimessä riittävän vahva käsittelemään miekkaa, jotta se vastaisi todellista taitotasoani. Etenkin rannevoimani ja kyynärvarteni kaipaavat kovasti treeniä, jotta miekka vaihtaisi suuntaa kevyesti ja nopeasti. Sitä kautta saisin hommaan mukaan myös rentoutta.

Voisi kuvitella, että miekkakäden maksimaalista kestävyyttä kannattaisi treenata vain tekemällä miekkailuharjoituksia. Olen jokseenkin samaa mieltä, mutta siinä tapauksessa kestävyyttä pitäisi harjoitella tekniikan ehdoilla. Eli heti jos käsi alkaa väsyä niin paljon, että miekka ei ole täysin hallinnassa, täytyy pitää tauko. Muuten tekniikka kärsii ja oppii huonoille tavoille.

TRX

En ole oikeastaan koskaan harrastanut ryhmäliikuntatunteja ja vierastan niitä edelleenkin aika kovasti. Haluan olla oman treenini herra, valita omat musiikkini, treeniaikani ja saan treenata rauhassa. Lisäksi ohjauksessa harvemmin pystyy keskittymään yksilön suoritustekniikan korjaamiseen, jonka takia treenatessa saattaa tulla vaarallisia tilanteita.

Pistola! Tämä oli aluksi vaikeampaa kuin luulin, sillä TRX:iin tukeutuminen ei ollut niin helppoa, kuin kahdesta pisteestä kiinnitettyjen renkaiden kanssa. Tokalla kierroksella siihen ehti jo tottua ja toistot tulivat melko helposti.

Pidän kuitenkin uusien asioiden kokeilemisesta ja TRX kuulosti mielenkiintoiselta, joten kävin tällä viikolla kokeilemassa Pasilan Urheiluhallit TRX-tuntia. Ryhmä oli melko pieni, eli vain kuusi plus ohjaaja. Siinä sai jo vähän henkilökohtaisempaakin ohjausta ja takaa kuuluikin aina kehotuksia "Hyvä ryhti! Ranteet suorina! Älkää päästäkö selkää notkolle!". Hieno juttu :).

TRX on jo melko vanha juttu, mutta luulenpa että se on tullut jäädäkseen. Se muistuttaa osittain voimistelurenkaita, joilla itse treenaan säännöllisesti, mutta niissä on renkaiden sijaan pehmustetut kahvat ja niiden alla lenkit jalkoja varten. Liikkeitä voi tehdä siis joko käsien tai jalkojen varassa.

Koska kahvat ovat ripustettujen hihnojen päissä, ne lisäävät liikkeeseen epävakautta, jolloin tukevat lihakset joutuvat tekemään ekstratyötä. Punnertaessa hihnojen varassa kädet haluavat liukua erilleen ja koko yläkeho joutuu vakauttamaan kädet paikoilleen. Keskivartalon suoraan asentoon täytyy myös keskittyä koko suorituksen ajan.

TRX:illä treenaaminen sopii varmasti kaiken tasoisille kuntoilijoille, sillä liikkeiden vaikeustasoa voi säädellä muuttamalla etäisyyttä suhteessa hihnojen kiinnityspisteeseen. Esim. mitä pystymmässä asennossa punnerrat tai teet vetoja, sitä kevyemmäksi liike muuttuu. Kahvojen ansiosta punnerruksissa ranteet saavat olla suorassa, mikä on hyvä etenkin niille, joiden ranteisiin sattuu lattialla punnertaessa. Kyykyissä TRX:ät oikeastaan lähinnä auttavat, sillä niihin voi tukeutua ja vähentää vastusta omien käsien voimilla.

Koska liikkeet tehdään oman kehon painolla, joutuu keskittymään aika paljon koko kehon asentoihin, eli koko rankaan, hartioihin, ranteisiin ja polvien kulkusuuntiin. Se vaatii keskittymistä, eikä sen takia ole välttämättä kaikkien juttu. Treenimuotona voin silti suositella lämpimästi kaikille!

Minulle tuli yllätyksenä se, että TRX:illä harjoittelu oli vielä epävakaampaa, kuin omassa kodissa renkailla harjoittelu. TRX:n hihnat on kiinnitetty yhdestä pisteestä, eikä kahdesta, kuten renkailla, joten kroppa tahtoo helpommin kiepsahtaa sivusuunnassa. Lisäksi TRX on periaatteessa vain yksi hihna, joka roikkuu lenkistä. Tämä tarkoittaa sitä, että kun vetää yhdestä kahvasta, toinen puoli lyhenee ja toinen pitenee. Jos tämä tapahtuu treenin aikana, se vaikeuttaa tekemistä aika kovasti. Pituuksien tasoittaminen voi olla aika hankalaa ja etenkin vedoissa ja punnerruksissa haluan, että molemmat puolet ovat varmasti saman pituiset. Muuten efekti on melkein sama, kuin penkkipunnertaminen  kahdella eripainoisella käsipainolla.

Valitsisin silti uudestaan renkaat, sillä niillä pystyy treenaamaan itsensä todella vahvaksi (voimistelijat!) ja tarvittaessa nekin pystyy kiinnittämään yhdestä pisteestä. Renkaissa ei ole kylläkään lenkkejä jalkoja varten, mutta pienellä virittelyllä sekin saattaa onnistua. Renkaat ovat joka tapauksessa huomattavasti halvemmat, kuin reilusti yli 200 euroa maksavat TRX:ät.

Tunnilla käytiin koko kroppa läpi (tosin rangan ojentajat jäivät melko vähälle huomiolle) tekemällä yhden sarjan kutakin liikettä kolmen kierroksen verran. Ensimmäisellä kierroksella tehtiin 15, toisella 12 ja viimeisellä 10 toistoa. Näin jokaisen kierroksen intensiteetti kasvoi edelliseen nähden, eli liikkeitä pystyi tekemään vähän haastavammasta kulmasta.

Liikkeet olivat pääasiassa tuttuja, eli käänteiset punnerrukset tai vedot takakenossa, etunojapunnerrukset, TRX:illä avustetut kyykyt, askelkyykyt ja pistoolit, vipunostot hartioiden takaosille takakenossa, polvenkoukistukset takareisille ja vatsarutistukset punnerrusasennosta (jalat kiinni hihnoissa). Ennen loppua tuli vielä yhdistelmäliike, jossa punnerrettiin ja tehtiin perään linkkuveitsi, jalat kiinni hihnoissa. Sain kunniakseni tehdä extra pystypunnerruksen jokaisen linkkuveitsen päälle. Viimeiseksi pidettiin minuutin verran lankkua, jalat hihnojen varassa. Siinä vaiheessa vatsalihakset olivat jo niin kovassa poltteessa, että kroppa alkoi luovuttaa ja puolessa välissä.

Sain kokeilla lopussa punnerruksia jalat korotettuna. En päässyt tähän asentoon aivan ilman apua.
Jalat halusivat kieppua sivuille ja hihnat eivät pysyneet kiinni menninkäisen tossuissani.

Pääsin suunnilleen tähän asti, kunnes menetin keskivartalon hallinnan, eikä
punnerruksesta tullut mitään. Onneksi ohjaaja oli varmistamassa. Oikeasti
pitäisi harjoitella punnerruksia helpommassa asennossa ja sitten lisätä kulmaa,
kun homma alkaa luistaa. 

Tuli taas huomattua, että vatsalihakset ovat oma heikkouteni, etenkin tuollaisissa pidoissa, joissa vastustetaan pitkään selän notkolle menemistä. Sain treenistä taas intoa asian korjaamiseen. Jos treenistä oppii jotain tärkeää, se on paljon arvokkaampaa kuin poltetut kalorit tai pieni kohotus kunnossa. Omien heikkouksien päihittäminen parantaa kuntoa paljon merkityksellisemmin, kuin vaikka muutaman prosentin kehitys jossain liikkeessä, jossa on jo muutenkin hyvä.

Oletko itse käynyt vielä kokeilemassa TRX:ää? Mitä mieltä olet? Oletko huomannut niillä harjoittelemisesta jotain selkeää hyötyä muussa liikkumisessa?

Taitoliikuntakeskuksessa

Vierailin tässä taannoin ekaa kertaa Taitoliikuntakeskuksessa, joka sijaitsee Helsingin keskustan liepeillä Telakkakatu 8:ssa. Tiesin valmiiksi, että paikassa voi harjoitella mm. parkouria, voimistelua ja vaikkapa voltteja. Toistaiseksi volttien tekeminen ei ole minulla prioriteettilistalla, mutta parkour ja voimistelukyvyt ovat jatkuvasti hitaan työstön alla.

Salilta löytyy erilaisia pehmeitä alustoja, joilla voi harjoitella turvallisesti käsilläseisontoja, kierimisiä ja muita. Lisäksi volttien tekemiseen löytyy omat suorat väylät, joita voi käyttää myös vauhtien ottamisessa hypätessä pehmeälle patjalle. Toisesta päästä salia löytyvät trampoliinit, joita en ollut siihen asti koskaan kokeillut. Hauskaa hommaa, mutta toistaiseksi en uskaltanut muuta kuin hyppiä ylös ja alas. Ehkä voisin joskus opetella tekemään muitakin temppuja. Jotenkin apuvälineen kanssa pomppiminen ei ainakaan vielä inspiroi kovasti. Salilta löytyi myös ainakin voimistelurenkaita, tankoja ja pukki.

Lord of Dance. Muissa kuvissa kieleni oli ulkona. Kukapa tietää, ehkä sillä voi vähän
tasapainottaa eteen kaatumista.

Parkouria pystyy harrastamaan käyttäen kaikkia edellä mainittuja vempeleitä, mutta sieltä löytyy myös isoja laatikoita, joiden päälle voi kiivetä ja yhdessä seinässä on tasanne, johon voi kiivetä joko juoksemalla seinää pitkin tai kiipeämällä köyden tai puolapuiden avulla.

Kun menee tuollaiseen paikkaan, jossa täytyy käyttää niin kovasti omaa mielikuvitustaan, tulee aluksi hieman itsetietoinen olo ja vaikeus päättää mitä tehdä. Yritän normaalisti seurata vain leikkivaistoani ja katsoa ympärilleni. Mitä haluan kokeilla? Tuossa on puomi. Aloitan tasapainottelemalla sen päällä. Minuutin päästä leikin jo pukkista (mistä tuo lyhenne tulee?) treenikaverini kanssa. Vedän muutaman leuan tangossa ja sitten harjoittelen erilaisia kierimisiä.

En ikinä oikeastaan ota tällaisia liikuntakertoja treeninä, vaan hauskanpitona. Kun yksi liike alkaa väsyttää, teen jotain muuta. Näin mieli ja kroppa pysyy tuoreena, eikä liikekään kärsi. Väsyneenä tekniikka alkaa laskemaan kovasti ja taidon harjoittelusta ei ole enää paljon hyötyä.

Aikaa meni sellaiset 1,5 tuntia ihan hujahtaen. Olin oikeasti yllättynyt, kun katsoin kelloa. Haaveilin sen jälkeen, että olisi kiva viettää kokonaisia päiviä vastaavassa paikassa. Välillä voisi syödä ja rentoutua ja sitten taas kokeilla jotain liikettä.

Minusta tällaisia liikuntakeskuksia pitäisi olla enemmänkin. Malmilla on Parkourkeskus joka on myös tosi kiva treenipaikka. Molemmissa on kuitenkin se "ongelma", että pääosa kävijöistä on lapsia. Vipeltäjiä on yleensä niin paljon, että vapaa harjoittelu on usein aika hankalaa. Kyllähän sitä aikuistenkin kanssa tulisi ruuhkaa, mutta lapset ovat tunnetusti vähän vallattomampia ja arvaamattomampia. Lisäksi, parhaaseen aikaan on yleensä ryhmätunteja, jotka varaavat aina tuntuvan osan keskuksesta itselleen. Aikuisillekin on vastaavia tunteja, mutta niitä järjestetään yleensä aika myöhään illalla.

Minusta on kyllä tosi hyvä, että lapset opettelevat liikkumaan tällä tavalla ja siitä on heille varmasti kovasti hyötyä myöhemminkin elämässä. Osa lapsista liikkuikin jo nyt todella taitavasti!

En tiedä mikä tähän olisi sopiva ratkaisu. Lapset rakastavat tuollaisia ympäristöjä ja tosi monet aikuiset sen sijaan vierastavat niitä. Lapset ovat siis tällaisten liikuntakeskuksien parhaita asiakkaita. Ehkä pelkästään aikuisille tarkoitetun keskuksen perustaminen ei ole vielä järkevää.

Pitää vain yrittää sopia joukkoon!

Tässä vielä lyhyt videopätkä, joka tuli otettua melkein vahingossa. Kamerassa on asetus, jolla saa otettua pieniä pätkiä kerrallaan ja ne muuttuvat yhdeksi videoksi. Siitä saa toivon mukaan jonkinlaisen käsityksen Taitoliikuntakeskuksesta.

Oletko itse käynyt Taitoliikuntakeskuksessa? Mikä on oma kokemuksesi paikasta?