ExtremeRun Vantaa 2015

Hakunilan Urheilupuistossa järjestettiin ExtremeRun jo kuudetta kertaa.

Tuo tapahtuma oli ensimmäinen esteratajuoksutapahtuma, josta tulin tietoiseksi. Halusin osallistua jo vuosia sitten, mutta nyt haaveeni toteutui.

Saavuimme vaimoni kanssa paikalle viimeisellä bussilla, jolla vielä ehdimme. Nurmikolla käveli Joulupukki ja hänen vaimonsa. Lisäksi bongasimme Turtlesit, vankikarkureita sekä sotilaan, joka oli suojannut rynnäkkökiväärinsä piipun kondomilla.

ExtremeRuniin osallistuvia kannustetaan pukeutumaan jonkinlaiseen naamiaisasuun, mutta se ei ole pakollista. Pukeuduimme itse ihan tylsän käytännöllisesti. Kontrastina, eräällä lentokapteeniksi pukeutuneella oli mukana matkalaukku.

Kuva: ExtremeRun Facebook-sivut

Reitti oli pituudeltaan 8 kilometriä ja sen varrella oli erilaisia esteitä. Tapahtumassa oli kaksi sarjaa: kilpailijoiden sarja sekä hupisarja. Ensimmäiset juoksivat reitin kaksi kertaa ja jälkimmäiset vain kerran. Ilmoittautuessamme valitsimme kilpasarjan, mutta meille sanottiin, että reitin pituus on vain 4 km. Myöhemmin saimme tietää, että reitti on tuplasti pitempi, joten päätimme juosta pelkän hupisarjan.

Kun olimme vieneet tavaramme säilytykseen (pisteet kotiin järjestäjille nopeasta ja tehokkaasta narikasta, etenkin verrattuna Väriestejuoksun vastaavaan), menimme lähtöalueen tuntumaan odottelemaan ja verryttelemään. Alueella oli tosi vapautunut ja hyvä tunnelma. Oli hauskaa katsoa muiden asukokonaisuuksia samalla kun pomppi jalkoja lämpimiksi.

Toisin kuin kaikissa tähänastisissa juoksutapahtumissani, tässä oli vain yksi lähtö. Kisaporukka oli etummaisena ja hupijengi perällä. Seremoniamestari pumppasi porukkaan motivaatiota ja rohkeutta samalla kun taustalla soi musiikkia Rocky-elokuvista. Seistessäni ison porukan keskellä, tuli mieleen miltä antiikin rivisotilaasta on täytynyt tuntua. Et näe mitä edessä tapahtuu. Jännittää. Joka puolella on ihmisiä ja ilmassa on odotuksen tunne. Johtajat antavat rohkaisevia sanoja ja porukkaa yllytetään sotahuutoihin. Miinus tietenkin se, että et joudu pelkäämään kamalaa, väkivaltaista kuolemaa.

Kun valtava ihmismassa lähti juoksemaan, pilvinen päivä muuttui aurinkoiseksi ja aloin heti katumaan sitä, että laitoin päälle yhden paidan sijaan kolme. Letka venyi ensimmäisen hidasteen aikana satoja metrejä, jolloin kisaavat saivat hyvän etumatkan.

Ensimmäisen muutaman kilometrin ajan juokseminen tapahtui melkeinpä jonossa. Esteiden kohdalla piti jonottaa tai hidastella. Tämä ei kuitenkaan suurimman osan aikaa haitannut, mutta välillä oli pakko pujotella ohi. Itse pyyhällän esteen mieluiten mahdollisimman hyvällä vauhdilla. Olen sitä mieltä, että ihmisten pitäisi keskittyä enemmän kykyyn liikkua. Suorituskyky salilla on vain yksi komponentti liikunnallisuudessa, vaikkakin tärkeä sellainen. Nämä taidot tulisi oppia lapsena leikkipuistoissa ja metsissä, mutta niitä kannattaa harjoitella myöhemmälläkin iällä. Parkour, Luonnollinen Liikkuminen ja kiipeily ovat hyviä aloituskohteita.

Autojen ylittäminen oli oudolla tavalla tyydyttävää.
Kuva: ExtremeRun Facebook-sivut

Kuumuus alkoi tuntua aika kovasti ja kirosin hölmöyttäni, kunnes pääsimme joelle. Pulahdimme vuoronperään mutaiseen, hieman mädältä kasvillisuudelta haisevaan veteen ja uimme lenkkareissamme lyhyen matkan vastarannalle, potkien toisiamme sormille. Tiesin tästä esteestä jo etukäteen ja yllätyksekseni matka oli vain muutaman metrin, eikä 20m, kuten olin päässäni kuvitellut. Jalkani eivät kuitenkaan ulottuneet pohjaan, joten yli oli oikeasti uitava. Ylitimme joen myöhemmin vielä kerran.

Vesi oli niin kylmää, että jäsenet tuntuivat ihan tönköiltä ja hikoilu oli täysin tiessään. Lisäksi kastuneet vaatteet tuntuivat tekevän juoksemisesta raskaampaa, vaikka minulla olikin vain juoksutrikoot, shortsit ja kolme teepaitaa. Jaloissani oli Vibram Fivefingersit, jotka olivat reitille hyvä valinta niiden keveyden takia.

En ole harjoitellut juoksemista kovinkaan ahkerasti, lukuunottamatta muutaman viikon pituista peruskuntojaksoa, jonka tein alkukeväästä. Lisäksi olen tehnyt pari 20 min intervallilenkkiä ja yhden todella lyhyen 400 m session. Säästelen yleensä jalkojani lihaskuntotreenejä varten.

Lenkkeilyn vähyydestä huolimatta minulla oli todella hyvä fiilis juoksussa. Pystyin ylläpitämään melko hyvää vauhtia sekä suoralla, että mäissä. Kiihdyttäminen ohittaessa tuntui vaivattomalta, eivätkä sykkeet menneet missään vaiheessa kovinkaan korkealle. Pidimme kiinni nopeahkosta vauhdista, mutta emme silti yrittäneet mennä verenmaku suussa.

Goljatin Portaat. Kuva: ExtremeRun Facebook-sivut

Uskon, että juoksu tuntui kevyeltä mäissä kaikkien niiden pistoolikyykkyjen takia, joita teen aina jalkatreeneissä. Pitkät pohjetreenit auttoivat varmasti myös. Lisäksi, olen opetellut kevyempää juoksutekniikkaa (Pose), jossa otan paljon nopeita askeleita ja annan raajojeni luonnollisen jousituksen hoitaa suuren osan työstä. Lopputuloksena on hieman sipsuttelevampi tyyli, mutta se toimii paljon paremmin kuin työläs, harppova ja harvempi askelrytmi.

Opin myös, että pystyn juoksemaan tuolla tekniikalla alamäet todella nopeasti. Normaalisti alamäkeen juostessa jokainen askel jarruttaa vauhtia ja nivelet joutuvat vastaanottamaan suuria iskuvoimia. Ottamalla nopeita ja suhteellisen pieniä askeleita ja antamalla jalkojen rullata mäen päällä, voi saavuttaa todella kovan vauhdin ilman, että juoksu tuntuu jarruttelemiselta.

En edelleenkään ole mikään erityisen hyvä juoksija, mutta olin positiivisesti yllättynyt kehityksestä minimaalisella harjoittelemisella :). Vanha nilkkavammani alkoi hieman muistuttamaan itsestään viimeisen parin kilometrin kohdalla. Se saattoi ärtyä mäkijuoksuista tai parista hieman huolimattomasta laskeutumisesta. En myöskään juokse normaalisti melkein puoltatoista tuntia yhteen menoon, joten sekin on voinut vaikuttaa asiaan.

Monkeybarsit olivat paksut ja liukkaat vedestä. Kuva: ExtremeRun Facebook-sivut

Juoksureitin loppuvaiheessa juostiin juoksukentän ympäri, yli muutaman puomin ja kastuttiin uudestaan kun lumitykistä ammuttiin vettä suoraan edestä. Pieni pyyhällys läpi saippuavaahdon ja lyhyt kapuaminen mutaisellasaippuavedellä täytettyyn konttiin. Maalissa jaettiin mitalit kaulaan, jonka jälkeen sai mennä jonottamaan grillimakkaraa.

Skippasimme makkarat, mutta päätin hemmotella itseäni pyttipannulla, ensimmäistä kertaa varmaan yli 12 vuoteen.

Sanoin vaimolleni täysin varauksetta heti maaliin tulemisen jälkeen, että onpa hyvä fiilis. Tämä oli minulle tähänastisista juoksutapahtumista kaikista hauskin. En tiedä miksi, etenkin kun melkein kaikissa edellisissäkin on ollut hyvä tunnelma. Luulen, että ero on siinä, että tunnelma oli tiiviimpi suuremman ihmismäärän takia. Ympärilläsi on jatkuvasti hyväntuulisia ihmisiä, joiden keskusteluista kuulee pätkiä.

Seuraava tapahtuma olisi Kaisaniemen Tough Viking ja sitä odotan pienellä jännityksellä. Sen pitäisi olla paljon haastavampi ja luulen, että sitä varten pitää harjoitella vähän lisää, jotta rata menisi ilman vaikeuksia.

Suosittelen tätä juoksutapahtumaa niille, jotka pystyvät juoksemaan 5-8 km ilman suurempia ongelmia. Esteistä voi mennä ohi hupisarjassa jos pelottaa tai ei ole varma omasta turvallisuudesta. Nimestään huolimatta tapahtuma ei ole extreme, vaan sopii hyvin peruskuntoisille hauskanpitäjille.

Seikkailupuisto Korkee

Vaikuttaa siltä, että seikkailupuistoja on viimeaikoina alkanut ilmestyä pitkin Suomea, kuin sieniä sateella.

Itsensä haastaminen ja jännityksen hakeminen ovat kai enemmän ja enemmän in.

Kiipeilin ensimmäistä kertaa seikkailuradalla viime vuonna Puolassa. Myöhemmin sain tietää, että ratoja on myös Suomessa. Valitettavasti niiden sijainti oli vähän vaikea autottomalle. Onneksi Helsingin Mustikkamaalle, on rakennettu Seikkailupuisto KORKEE.

Puistossa on eri tasoisia reittejä, joista helpoimmat ovat pienemmille lapsille tarkoitettuja, eivätkä ne ole tavallisen pihan leikkipuiston leikkiratoja korkeammalla. Keskivaikeista radoista pääsee läpi, kunhan on edes melkein peruskuntoinen, sillä haasteet ovat lähinnä omien pelkojen voittamiseen ja tasapainoon liittyviä. Se, että pystyy kiipeämään tikkaita ylös on riittävä fyysinen valmius. Poikkeuksena oli köysiverkko, jonka kiipeäminen vaati hieman enemmän lihastyötä.

Kuva: Korkee.fi

Saimme vaimoni kanssa pikakurssin turvavälineiden käytöstä ja valjaat laitettiin päälle ihan itse, selkeiden ohjeiden mukaan. Meidän piti näyttää, että osaamme kiinnittää itsemme turvavaijereihin ja läpäistä lyhyt harjoitusrata. Sen jälkeen olimme vapaita seikkailemaan.

Seikkailuradoissa kiivetään yleensä jonkinlaiselle tasanteelle, joka on rakennettu puun rungon varaan, 3-12 metrin korkeuteen. Rata kulkee puusta puuhun ja välissä on aina jonkinlainen haastava reitti. Se voi olla kiikkerä ja silta, pitkä vaijeri, josta liu'utaan toiseen päähän tai vaikkapa tyhjä väli, josta on loikattava yli toiselle tasanteelle. Haasteita on paljon muunkinlaisia, mutta pääasiassa niihen liittyy tasapainottelua tavalla tai toisella.

Kypärä, valjaat ja dorka asento. Valmiina horjumaan tieni läpi seikkailuradan.

Vaikeimmalla radalla oli jo vähän vaikeampia ongelmia, kuten köysirata, jossa on kolme vierekkäistä köyttä. Yksi keskimmäinen köysi on ylämäki ja laidassa olevat köydet menevät alamäkeen. Köysien leikkauskohdassa meni sormi suuhun, kun köysistä pitelevät kädet alkoivat olla samalla tasolla, kuin jalat. Raajat alkoivat heilua ja täristä tasapainoa hakiessa ja pelkäsin oikeasti putoavani valjaiden varaan.

Puhuimme henkilökunnan kanssa kun palautimme välineet ja he kertoivat, että puistoon ollaan rakentamassa 'mustaa rataa', joka on huomattavasti haastavampi ja lihaskuntoa vaativa. Se sai minut haluamaan palaamaan takaisin, kun rata on valmis.

Puistossa oli tosi hauskaa ja se oli oikein hyvin vietetty pari tuntia. Suosittelen!

Väriestejuoksu Helsinki 2015

Olin viime viikonloppuna juoksemassa Funrunin järjestämän Väriestejuoksun Helsingin Kaisaniemessä.

Tunnelma oli korkealla. Aurinko paistoi, osallistujat tanssivat jopa narikkajonossa ja jokaisella oli vinkeän sävyistä elintarvikeväriä naamassa, hiuksissa, sieraimissa, keuhkoissa jne.

Selviydyin melko vähillä lisäväreillä.

Juoksurata oli vain viitisen kilometriä ja siinä kierrettiin Töölönlahti sekä palattiin Hakaniemen kautta Kaisaniemenpuistoon. Reitti oli kiva ja sen varrelle ripotellut helpot esteet olivat tuttuja muista Funrunin esteratajuoksuista.

En varsinaisesti ole kovinkaan innostunut tasavauhtisista lenkeistä, enkä normaalisti juokse yhtämittaisesti tällaisia matkoja. Olen kuitenkin juossut intervalleja sekä tehnyt jonkin verran peruskuntolenkkiä tosi matalalla teholla. Tapahtuman radalla reipas tasavauhtinen tuntui ihan hyvältä, mikä oli kiva huomata. Vauhti oli varmaan jossain 12 km/h paikkeilla.

Esteiden toisessa päässä oli yleensä henkilökuntaa heittämässä väriä naamaan. Sain itse asiassa ensimmäisessä esteessä kunnon pölläytyksen vasempaan korvaani. Huomasin vasta kotimatkalla, että sitä oli mennyt ihan kunnolla korvakäytävään asti. Olen melko varma, että en ole saanut vieläkään kaikkea ulos.

Maaliin tullessani sain huomata pettymyksekseni, että paikalla ollut ihmisen korkuinen vaahtomassa oli huvennut beigeksi, kengän syvyiseksi mudaksi. Vaahtokoneen kanssa taisi olla ongelmia. Eipä tuo sinänsä haitannut, etenkin kun sain kokea sen jo viime syksyn Mutajuoksussa. Niille, jotka eivät ole juosseet vaahdon läpi: kuvittele, että olet vaatteet päällä ja saisit saippuavaahtoa joka paikkaa, ilman huuhtelun mahdollisuutta.

Kuva: Väriestejuoksun Facebook-sivusto

Lähtöpaikalla oli Fressin alkulämmittelyt jonkinlaisen aerobic-tanssin muodossa. Kuten mainitsinkin jo alussa, porukka saatiin hyvin mukaan tunnelmaan ja ihmiset tanssivat jopa jonottaessa. Maaliin saapuneet siirtyivät lavan eteen tanssimaan ja heittelemään ilmaan lisää väriä. Sitä oli aika siistiä seurata hieman kauempaa, mutta en olisi itse halunnut hengittää sellaista määrää pölyä keuhkoihini.

Tapahtuma oli ihan kiva, mutta en taida ihan täysin kuulua kohderyhmään. Tanssimusa oli aika kaukana omasta maustani, vaikka en kovin nirso olekaan jos kyse on vain tanssittavasta musiikista. Reitti oli aika lyhyt ja nopeasti ohi, eikä esteissä ollut lainkaan haastetta. Se oli silti tosi kiva tapa viettää lauantai-iltapäivää. Tapahtumassa ei sinänsä ollut edes ideana ylittää itseään, vaan ennemmin pitää hauskaa. En kuitenkaan luultavasti aio osallistua samaan tapahtumaan uudestaan, toisin kuin Mutajuoksuun tai Manic Runiin voisin sen sijaan osallistua

Ymmärtääkseni värijauheiden heittelyn idea juontaa juurensa hindujen Holi-kevätfestivaaleista. Kun yhtälöön lisätään teknomusiikkia, juoksutrikoot ja muutama ilmalla täytettävä este, saadaan Väriestejuoksu.

Ylivoimaisesti suurin osa osallistujista oli nuoria naisia, mutta oli paikalla muutama mieskin. Sanoisin, että tapahtuma sopii melkein kaikille, etenkin niille, jotka pitävät tanssimisesta ja bilettämisestä. Rata on lyhyt ja hauska. Esteistä selviää järkeä käyttäen oikeastaan kuka tahansa. Kukaan ei vahtaa juoksuaikoja tai tulojärjestystä, vaan pointtina on hyvä fiilis.

Älä sano "en osaa"

"Nothing can stop the man with the right mental attitude from achieving his goal; nothing on earth can help the man with the wrong mental attitude."
-Thomas Jefferson

"Only those who have patience to do simple things perfectly ever acquire the skill to do difficult things easily."
-James J. Corbett

Valmennustyössä huomaa miten jokainen yksilö oppii eri tavalla uusia asioita. Niille, jotka ovat liikkuneet paljon ja monipuolisesti on yleensä helpompi oppia uusia liikkeitä. Vähemmän liikuntaa harrastaneilla menee usein hieman pitempi aika, mutta hekin oppivat liikkeet pienellä harjoituksella.

On kuitenkin yksi asia, joka voi estää ihmistä oppimasta uusia asioita ja se on asenne.

Asennetta voisi kai kutsua myös itseluottamukseksi, kärsivällisyydeksi tai motivaatioksi, mutta käytännössä se tarkoittaa valmiutta tehdä jotain, mikä tuntuu vaikealta.

Kuva: personalexcellence.co

Vaikean asian harjoittelu voi tuntua turhauttavalta, kun homma ei onnistu kunnolla, vaikka yrittää parhaansa mukaan. Tässä vaiheessa täytyy muistaa, että hyvien ohjeiden avulla ja kärsivällisyydellä liikkeen tekeminen helpottuu kyllä.

Älä siis sano "en osaa" tai "tämä ei ole minun juttuni". Sanomalla "minulla ei ole lahjoja tähän", annat itsellesi luvan epäonnistua ja estät itseäsi oppimasta uutta asiaa. Jos koulun opettaja sanoisi puolelle luokkansa oppilaista "teillä ei ole matemaattisia lahjoja", se puolisko pärjäisi todennäköisesti huonommin matematiikassa, kuin toinen puolisko.

Se miten puhumme itsellemme ja omat uskomukset vaikuttavat todella paljon siihen, miten onnistumme tekemisissämme. Yleensä ihmisen sisäinen dialogi on todella itsekriittistä ja tuomitsevaa. Nämä ovat kuitenkin vain omia uskomuksia, eivätkä välttämättä perustu todellisuuteen.

Nopeasti oppiva henkilö voi kyllä todeta että opeteltava asia on vaikea, mutta asenne on silti luottavainen ja rento. Ei ole maailmanloppu jos ensimmäiset 20 tai vaikka 50 yritystä epäonnistuvat. Kenenkään ei pitäisi repiä pelihousuja vielä muutaman minuutin kokeilun jälkeen :).

Harjoittelitpa sitten punnertamista, käsilläseisontaa tai vaikkapa kuperkeikkoja, muista nämä vinkit:

• Harjoittelu tekee mestarin
• Uuden asian harjoittelu vaatii aikaa ja toistoja
• Mitä monimutkaisempi asia, sitä pitempi aika opetteluun menee
• Kärsivällisyys on hyve kaikkien taitojen opettelussa
• Älä sano "En osaa"
• Sano "Pystyn tähän" tai "Tämä on vaikeaa, mutta opin kyllä"
• Ole armollinen itsellesi ja ole valmis epäonnistumaan alussa

Eli tiivistettynä, positiivinen asenne auttaa tähänkin asiaan :).

Monilla meistä on arpia liikunnan harrastamisesta lapsena. Se, että valitaan aina viimeisenä joukkueeseen koulun liikuntatunnilla voi tuntua aika musertavalta. Huonot kokemukset varhaisessa iässä voivat jättää  "olen huono liikunnassa" leiman, jota kantaa vielä aikuisenakin mukanaan. Veikkaan, että sen takia monille harjoittelu julkisella paikalla voi tuntua tosi vaikealta. Omista peloista voi onneksi päästä eroon, kunhan on valmis laittamaan itseään likoon.

Suosittelen opettelemaan aina välillä uusia asioita ja menemään oman mukavuusalueen ulkopuolelle. On hyvä olla sellaisissa tilanteissa, ettei ihan tiedä mitä on tekemässä. Se kehittää luonnetta ja kärsivällisyyttä. Henkilö, jolle uusien taitojen harjoittelu on tuttua, ei ylläty jos asiat eivät onnistu parin kokeilun jälkeen. Hän tietää, että pitkäjänteisyydellä ja älykkäällä harjoittelulla pääsee lopulta tavoitteisiin.

Mitä mieltä olet itse asenteen vaikutuksesta oppimiseen? Jaa oma kokemuksesi kommentteihin :).

Tough Viking Kaisaniemen 2015 kartta julkaistu

Seuraavan Tough Vikingin kiskartta julkaistiin viime viikolla. 

Esteiden määrä on noussut muutamalla viime vuoteen nähden, mutta radan pituus on edelleen 12 km.

Uusia esteitä ovat mm. King of the Hill pyramidikiipeily (mitä se sitten käytännössä tarkoittaakaan) ja Roman Rings, jossa heilutellaan itseä käsien varassa renkaasta toiseen. Mukana on myös seitsemän metrin köysikiipeily ja negatiivisia seinäesteitä.

Kartalla on lisäksi pilviverhon taakse piilotettuja esteitä, joista tiedetään vain nimi ja ehkä jonkinlainen salaperäinen kuvaus. Coastal Rangers ja Special Forces -esteet ovat Tough Viking -sivuston mukaan Puolustusvoimien suunnittelemia. Coastal Rangers on veden päällä, joten kastumisen vaara on varmasti olemassa. Special Forces on myös rannan tuntumassa, mutta nimi on sen verran geneerinen, että siitä ei pysty päättelemään paljoa.

Voisiko The Bridge olla jotain tällaista?

The Bridge on nimensä mukaisesti luultavasti jonkinlainen silta, mutta se on "fyysisesti ja psyykkisesti haastava". Veikkaisin, että jotain pelottavaa ja rankkaa olisi luvassa. Ehkä tasapainottelua tai käsien varassa roikkuen etenemistä? Jonkinlainen slack-line, jossa saa käyttää myös käsiä?

Täytyy sanoa, että vaikeustaso on kohonnut ihan kiitettävästi viime vuodesta, vaikka en mukana itse ollutkaan. Kartasta kuitenkin jo näkee, että useammat esteet alkavat olla jo oikeasti haastavia. Esteiden järjestys on myös muuttunut, joten aloittamani kirjoitussarja rataan valmistautumisesta ei alkanut ihan oikeassa järjestyksessä.

Tough Vikingin sivustolla sanotaan, että jokaisessa esteessä on kaksi vaikeustasoa, joista voi valita itselle sopivan vaihtoehdon. Tämä on minusta hyvä juttu, sillä täysin darwinistinen systeemi olisi aika masentavaa niille, jotka eivät pysty selvittämään vaikeita esteitä. Näin useampi pystyy saamaan onnistumisen fiiliksiä radasta!

Yläkehon voima ja hallinta tuntuu korostuvan näissä uusissa esteissä, etenkin kun mukaan on tullut renkaat ja vaikeammat monkeybarsit, joissa on nousuja ja laskuja. Köysikiipeilyssä ei tarvita niin paljon yläkehon voimaa, kuin voisi luulla. Hyvä jalkatyö on huomattavasti tärkeämpää, ellei sitten halua kiivetä pelkkien käsien varassa. Näistä lisää myöhemmissä kirjoituksissa.

Parin pääkameralla kuvatun Tough Viking juoksuvideon katsomisen jälkeen ajattelin, että rata on varmasti huomattavasti helpompi, kuin mitä olen ajatellut. Nyt uskon, että valmistautuminen on tärkeämpää. Haluan erityisesti, että roikkumista vaativat esteet menevät kunnialla läpi. Aion siis vahvistaa puristusvoimaani, sekä suorien käsien voimaa, joissa lapoja liikuttavat lihakset tekevät työn. Manic Runista viisastuneena aion käydä myös lenkeillä. Happi ei saa loppua!

Lappset on toteuttanut uudet monkeybarsit, joissa on etenemistä vaikeuttavia nousuja ja laskuja.

Mitä mieltä olet uudesta radasta? Onko haasteen lisääntyminen sinusta hyvä vai huono juttu? Jännittääkö joku este sinua erityisesti?

Tough Vikingiin valmistautuminen: Jääaltaat

Viime vuonna Kaisaniemessä järjestetyn Tough Viking esteratajuoksutapahtuman toinen este oli Levi Ice Water.

Kyseessä on kontillinen jäävettä, johon täytyy kiivetä ja kahlata sen läpi.

Täytyy jo heti alkuun sanoa, että tämä este ei ole lukemani ja kuulemani mukaan aiheuttanut kenellekään muita vaikeuksia, kuin pientä epämukavuutta. Periaatteessa konttiin kiipeäminen ja sieltä alas pudottautuminen turvallisesti vaatii vähän keskittymistä, mutta helppo este silti.

Mielestäni tähän esteeseen ei tarvitse erityisemmin valmistautua muuten, kuin opettelemalla ylittämään esteitä. Silti, haluan mainita muutamia hyötyjä kylmien kylpyjen ottamisesta ihan esteratajuoksujenkin ulkopuolella.

Kylmien kylpyjen hyötyjä

• Keho kuluttaa enemmän energiaa kylmässä = rasvaa palaa enemmän
• Energisoi
• Kiihdyttää verenkiertoa (Paul Chekin mukaan parantaa myös seksuaalista suorituskykyä)
• Parantaa kehon vastustuskykyä
• Nopeuttaa palautumista
• Lisää kylmänsietokykyä
• Kehittää henkistä sietokykyä
• Voi helpottaa illalla uneen pääsemistä, kehon nopeamman jäähtymisen takia

Tässä pätkä  maailmankuulun valmentajan, Paul Chekin, haastattelusta, jossa hän selittää kylmässä vedessä lillumisen hyödyistä. Haastattelijoina RawBrahs.


Miten totuttautua kylmään veteen suihkussa:

1. Laita vesi niin kylmälle, kuin mahdollista
2. Kastele ensin toinen jalkasi, aloittaen hitaasti säärestä ja jatka sitten reittä pitkin ylös
3. Toista sama toiselle jalalle
4. Kastele kyynärvartesi ja jatka hitaasti olkavartta pitkin ylös. Nojaa siten, että keskivartaloon ei osu vettä. Toista sama toiselle käsivarrelle.
5. Seiso selin suihkuun nähden ja kastele alaselkäsi sekä molemmat jalkasi nojaamalla taakse. Anna suihkun vähitellen kastella selkää ylemmäksi, kunnes pääset hartioihin asti.
6. Seiso rintamasuunta suihkuun päin ja pirskota muutamia kourallisia vettä ensin oikealle puolelle rintakehää ja sitten sama toiselle puolelle.
7. Kasta oikea puolisko kehostasi suihkun alle siten, että vesi valuu hartiasta alas päin jalkaan asti.
8. Toista sama vasemmalle puolelle.
9. Pyöri lopuksi suihkun alla, kuin grillikana. Tässä vaiheessa kylmän veden pitäisi tuntua ihan hyvältä. Jatka suihkua suunnilleen 2-3 min ajan tai siihen asti, kunnes täriset.
10. Jos olet vasta-alkaja, aloita lyhyillä kylvyillä ja lisää pituutta sietokyvyn kasvaessa

Varoituksen sanaksi vielä sen verran, että älä ammu yli kylmien kylpyjen kanssa, etenkin jos immuniteettisi on jo valmiiksi hataralla pohjalla. Kylmyys toki parantaa vastustuskykyä, mutta se tapahtuu ensin heikkenemisen kautta. Jos tunnet olevasi vähän flunssainen tai uupunut, jätä kylmät suihkut väliin.

Go Expossa  tuli muuten tehtyä heräteostos. Ilmoittauduimme muuten vaimoni kanssa seuraavaan ExtremeRuniin, joka pidetään Vantaalla. Facebookissa on mainostettu myös Toughest -nimistä esteratajuoksua, joka näyttää tähän asti kaikista haastavimmalta. Päätimme, että osallistumme siihen vasta ensi vuonna.

Otatko itse kylmiä suihkuja tai käytkö avantouimassa? Oletko huomannut, että siitä olisi mitään havaittavaa hyötyä?

Tough Vikingiin valmistautuminen: Jenkkifutareista selviäminen

Kuvittele juoksevasi väkijuokon seassa. Näet vilauksina mitä edessä tapahtuu. Isot kypäräpäiset miehet kaatavat yksittäisiä kisaajia kumoon.

Osa juoksee muiden vanavedessä läpi turvaan, mutta muutama epäonninen saa kunnon tällin ja joutuu pussaamaan nurmea.

Viime vuoden Tough Viking juoksutapahtuman ensimmäinen este oli "Pain". Ideana on se, että kapeaa väylää vartioi jenkkifutaajien tai rugby-pelaajien joukkue, joilla on aseinaan kahdella kädellä käytettävät pädit. Heidän tehtävänään on työntää juoksijoita kumoon, laitaan tai päin toisia juoksijoita.

Olen lukenut muutamaa blogikirjoitusta ja monissa niistä kuvailtiin, miten kirjoittaja itse tai joku tämän tuttu tönäistiin maahan tai sai jopa ikävän tällin päähänsä. Kuulostaa aika ikävältä, eikö?

Toisaalta, aina kun ryhdytään tällaiseen hevosenleikkiin, jossa on vielä paljon väkeä suhteellisen pienessä tilassa, sattuu haavereita.

Pitäisikö kokeilla hiipimistaktiikkaa ja kontata jenkkifutaajien jalkojen välistä?

Alla olevasta videosta selviää kuitenkin aika hyvin, että suurin osa pääsee läpi ilman ongelmia ja monet täysin ilman kontaktia. Riippuu myös täysin henkilöstä, miten kovaa pelaajat tönivät. Jotkut saavat kunnon ilmalentoon nostavan tönäisyn ja jotkut saavat pienen tuuppauksen pelkkien ojentajien voimalla.

Viimevuotisen, Kaisaniemessä järjestetyn Tough Vikingin videokoosteen alussa on melko vaikuttava ilmalento, joka sai luultavasti lisäpotkua juoksijan tekemästä loikasta. Laskeutumista ei näytetä, mutta en usko että se päättyi kitkattomaan ukemiin.

Tässä vielä aggressiivista meininkiä samaiselta vuodelta Hagaparkenista. Alkupätkästä näkee, miten monet kumoon työnnetyt yllätetään viistosta tai sivulta. Toisaalta, jotkut yrittävät suoraan läpi, mikä ei ole välttämättä turvallisin tai edes helpoin tapa.

Tuntuu vähän hassulta kirjoittaa ajatuksia tätä estettä varten valmistautumisesta, sillä todennäköisesti esteestä pääsee läpi joko parilla tönäisyllä tai jopa ilman, että osuu yhteenkään pelaajaan. Pelkkä kaatuminenkaan ei vielä ole kovin paha juttu.

Tässä kuitenkin muutama pointti, joita olen miettinyt:

• Mitä teetkin, älä ole ensimmäinen, joka kohtaa ihmismuurin.

• Yritä juosta sellaisten vanavedessä, jotka avaavat väylää tönivien pelaajien riviin.

• Älä juokse pelaajia päin, sillä se vain lisää törmäyksen voimaa ja todennäköisesti teistä kahdesta jenkkifutaaja on isompi ja vahvempi - sinä häviät.

• Älä anna yllättää itseäsi viistosta tai sivulta - videoiden pahimmat kaatumiset tapahtuvat kun joku tuuppaa kunnolla sivusta.

• Yritä kiertää pelaajat, mutta jos joudut kontaktiin, älä puske vastaan, vaan käännä kehoasi ja anna energian mennä ohi. Vaikka pädi osuisikin sinuun, kehon kääntäminen vähentää sinuun kohdistuvaa energiaa ja pääset myös todennäköisemmin ohi. Kun pelaaja työntää voimalla, sitä voimaa on vaikea pysäyttää. Sen ansiosta sinulla on hetki aikaa pötkiä pakoon.

Luultavasti tilanne on niin hektinen, että tilanteen kontrollointi on vaikeaa, mutta pahimmat virheet pystyy todennäköisesti välttämään :).

Täältä voit lukea parin blogistin kirjoitukset viime vuoden Tough Vikingista:

Fitness Führer

Endorfiinikoukussa

GreenStreetin Raakasuklaa Workshop

Tiesitkö että Azteekit käyttivät kaakaopapuja rahan tavoin valuuttana? Entä tiesitkö, että kolmella pavulla sai yhden avokadon ja sadalla kalkkunan?

Tuskin, mutta eipä sillä tiedolla tänään juuri mitään teekään.

Homman nimi on se, että vietin tällä viikolla 34. syntymäpäivääni tekemällä suklaata. Annoin vaimolleni jouluna lahjakortin GreenStreetin Raakasuklaa Workshopiin ja ajattelimme ajoittaa osallistumisemme merkkipäivälleni.

Olemme tehneet ennenkin itse raakasuklaata kotona, mutta ajatus kurssista kiinnosti, sillä asiaan tarkemmin perehtyneiltä saa aina hyviä vinkkejä.

Kurssi järjestettiin Helsingissä Helsinginkadulla sijaitsevassa tilassa, jonka nimi on Rupla. Paikka on sekoitus kahvilaa, taidegalleriaa, design-myymälää ja toimii myös workshoppien tilana.

Osallistujia oli päälle kymmenen, eli aika mukavan kokoinen porukka.

Pienen alkuesittelyn ja reseptin läpikäymisen jälkeen saimme köntin kaakaovoita, joka piti raastaa metallikuppiin. Mind blown jo heti alkuvaiheessa. Itse olen aina kärsivällisesti odottanut isojen lohkojen hidasta sulamista.

Olen käyttänyt kotona raaka-kaakaomassaa, joka on kaakaovoin ja kaakaojauheen yhdistelmä. Olin jotenkin ennen luullut, että massa on jonkinlainen suoran prosessin tulos kaakaopavuista. Opin kuitenkin kurssilla, että asia ei ole näin.

Kun kaakaovoi oli muutettu rouheeksi, saimme kuumaa vettä vesihaudetta varten. Voi suli nestemäiseksi pienellä hämmentämisellä alta aikayksikön. Ei tarvinnut siis odotella, kuten kotona oli totuttu, mutta raastamisessa on oma työnsä.

Seuraavaksi lisättiin jauheet. Reseptiin kuului kaakaojauhe, tocoa, lucumaa, macaa ja ripaus suolaa. Niitä lusikoitiin vähitellen seokseen ja välillä maisteltiin.

Toinen ahaa-elämys, jonka koin kurssilla, oli seoksen koostumuksen seuraaminen. Jos voihin ei lisää riittävästi jauheita, rasva erottuu muotissa pintaan ja lopputulos ei ole kovin miellyttävä.

Kauhoimme suositellun kaakaoannoksen lisäksi vielä ainakin kaksi ruokalusikallista lisää, jonka jälkeen seos alkoi jo maistua vähän vahvemmalta. Aluksi se maistui lähinnä rasvalta.

Lopuksi mössö makeutettiin hunajalla ja se kaadettiin muotteihin. Muotteihin sai lisätä vielä kuivattuja inca-marjoja, pähkinöitä ja kaakao-nibsejä. Teokset vietiin vartiksi pakastimeen, jonka aikana saimme lyhyen luennon suklaan historiasta ja sen terveysvaikutuksista.


Tässä tiivistettynä joitakin suklaan hyviä puolia:

• Valtavasti antioksidantteja
• Korkein pitoisuus magnesiumia muihin ruoka-aineisiin verrattuna
• Lisää hyvänolon hormonin serotoniinin tuotantoa
• Vaikuttaa positiivisesti vireyteen
• Vaimoni kurkkukipu hellitti vähäksi aikaa raaka-suklaan syömisen jälkeen

 

Kun pääsimme maistelemaan tuotoksiamme, tajusimme, että kaakaota ja hunajaa olisi voinut lisätä aivan hyvin vielä lisää. Jos kaakaota on liian vähän, suutuntuma on aika rasvainen. Tämä voisi olla ihan ok jos makeutusta on enemmän. Kun molempia oli liian vähän, puutteet maussa korostuivat. Suklaa oli silti ihan hyvää ja niitä tuli syötyä useamman konvehdin verran.

Kurssi oli tosi kiva ja siellä oppi pari hyvää niksiä suklaan valmistamisesta. Luento oli myös kiinnostava. Suosittelen kurssilla käymistä, jos pidät raakasuklaasta tai haluat tutustua sen tekemiseen ohjatusti. Kurssi on myös loistava lahja :).

Oletko itse käynyt raakasuklaakurssilla tai teetkö itse raakasuklaata kotona? Miten teet itse suklaasi?

Ilmoittauduin Tough Viking 2015 estejuoksutapahtumaan

Menin sitten ilmoittautumaan syyskuussa järjestettävään Tough Viking -esteratakilpailuun.

Muistan kun tulin ensimmäistä kertaa tietoiseksi Tough Vikingista. Odottelin vaimoni kanssa elokuvan alkamista Lasipalatsissa ja näimme isolla ruudulla pyörivän trailerin kyseisestä juoksutapahtumasta. Tiedätte kyllä: eeppistä musiikkia, paljon hidastettua kuvaa ja testosteronia.

Luonnollisesti aloimme heti harkitsemaan kisaan osallistumista.

Päätimme lopulta kuitenkin siirtää ilmoittautumisen seuraavalle vuodelle ja osallistuimme sen sijaan Mutajuoksuun. Ajattelimme, että noin haastavaan juoksuun voisi ensin vähän valmistautua.

Kooste viime vuoden Tough Vikingista Kaisaniemessä.

Aiomme juosta koko matkan parina, ilman suurempia paineita. Tarkoituksena on ainoastaan selviytyä matkasta ilman, että tarvitsee ohittaa esteitä tai tulla puolikuolleena maaliin.


Tough Viking -esteratakilpailu (5.9.2015)

• Töölönlahden ja Eläintarhan lahden ympäristössä

• Pituus 12 km 

• Vähintään 15 estettä

• Luvassa on Tough Vikingin kotisivujen mukaan entistä haastavampi kilpailu

Kuva: toughviking.fi

On todennäköistä, että olen päässäni liioitellut sitä, miten kova kokemus reitti tulee olemaan. Tähänastiset esteratajuoksut ovat olleet jopa vielä helpompia, kuin mitä kuvittelin. Uskon kuitenkin, että ainakin yhdessä esteessä tulee testattua rajoja. Toisin sanoen, Tough Viking jännittää jonkin verran ja sen takia aion treenata hieman juuri sitä varten. Palaan myöhemmin siihen, miten aion toteuttaa treenini.


Omat tavoitteet

• Esteistä selviäminen ilman vaikeuksia (niistä lisää seuraavissa blogikirjoituksissa).

• Kohtuullinen juoksuvauhti ilman, että tarvitsee haukkoa henkeä vaahto suupielessä, toisin kuin Manic Runissa.

• Hyvän fiiliksen pitäminen alusta loppuun saakka.

Oletko itse ajatellut osallistua vai olitko jo viime vuoden tapahtumassa mukana? Aiotko harjoitella jollain tietyllä tavalla kisoihin? Entä mitä tavoitteita?

Manic Run

Väsyttää, huokailuttaa ja jäsenet tuntuvat raskailta. Vielä kuusi tuntia sitten olin juoksemassa Funrunin järjestämässä Manic Run -tapahtumassa.

Funrun mainostaa juoksua sloganilla "Talven hauskin juoksutapahtuma" ja täytyy kyllä sanoa, että pimeässä ja diskovaloilla valaistulla esteradalla juokseminen oli tosi hauskaa.

Osallistuin tapahtumaan vaimoni kanssa ja päätimme valita urheilulähdön klo 10:30. Lähdössämme oli noin 30 osallistujaa, eli tungoksesta ei ollut pelkoa. Rata oli rakennettu Myyrmäkihalliin ja sen pituus oli päälle 700 m. Matkan varrella oli ainakin viime syksyn Mutajuoksusta tutut täytettävät esteet ja pari ylitettävää puuaitaa.

Mutajuoksussa oli vähän se ongelma, että jokaisella esteellä piti odottaa vuoroa ja se vei vähän fiilistä esteiden ylittämisestä, sillä siitä hävisi kiireen tuntu.

Kontrastina, Manic Run ei ole kilpailu, vaan juoksufestivaali. Kenelläkään ei ole numerolappuja ja juoksijat saa jokaisen kierroksen jälkeen ranteeseensa kuminauhan merkitsemään juostuja kierroksia. Toisin sanoen tapahtuman voi edelleen ottaa kilpailuna ja itselle voi asettaa jonkinlaisen tavoitteen.

Alussa oli 20 minuutin alkulämmittely aerobiccimäisen jumpan muodossa. Itse juoksuosuuden pituus oli 40 minuuttia ja sen aikana juostiin niin monta kierrosta, kuin pystyi.

Saimme ilmoittautuessamme valita joko mustan tai valkoisen paidan. Valitsin mustan. Avasin sen viikkauksesta ja näin neonpinkin tanssijatytön sekä valkoisen Funrun -logon (neonpinkit ääriviivat). Päätin, että juoksen omassa paidassani.

Meille annettin mukaan myös muutama glowstick-ranneke, joissa oli värivaihtoehtoina oranssi, pinkki ja keltainen. Yritin pukuhuoneessa äheltää yhtä ranneketta käteeni, mutta se ei onnistunut omin avuin. Kun olin pukeutunut, otin vain yhden tikun mukaani ja annoin vaimoni laittaa sen ranteeseeni.

Se oli pinkki.

Ajattelin kuitenkin, että se saa minut näyttämään sellaiselta Tron -elokuvan hahmolta (ei saanut), joten mieleni oli rauhallinen.

Kuva: disney.wikia.com

Ennen tapahtumaa, vaimoni kysyi minulta: "Miten kovaa haluat juosta?".

Vastasin: "Silleen mukavaa vauhtia. Juokseminen ei ole mulle se pointti tässä. Mun mielestä esteet ovat se hauska osuus."

Tarkoitin joka sanaa tuossa vaiheessa.

Kun porukka lähetettiin liikkeelle, lähdin kiipeämään apinan raivolla ekaa estettä, jossa noustiin ilmatäytteistä ramppia köytenä toimivan nauhan avustuksella. Heilautuksella jalat toiselle puolelle ja liukumäkeä alas.

Jäin odottamaa kumppaniani ja aloitimme juoksemisen.

Tein vastaavasti jokaisen esteen kohdalla: heittämällä läpi ja sitten kevyttä hölköttelyä välimatkat. Huomasin, että vaikka esteissä meni vain muutama sekunti aikaa, ne vaativat hapenottokyvyltä aika paljon. En käy lenkillä juuri lainkaan, vaikka tuleekin juostua nopeasti muutama kerta viikossa sellaisissa 3-6 minuutin pätkissä. Ei kuitenkaan mitään kestävyystyyppistä. Tämä johtuu osittain siitä, että kehoni on tällä hetkellä sen verran epäsymmetrinen että juoksu vain pahentaisi asiaa. Toinen syy on se, että en juuri välitä pitkän matkan juoksemisesta enää.

Se on tylsää!

Tämä alkoi näkyä pikku hiljaa mitä pidemmälle aika kului. Hengästyminen alkoi kertyä ja juoksuosuuksilla piti vähän himmailla, että palautui taas seuraavaan esteeseen. Niissä otinkin taas sitten uuden spurtin ja vauhdilla yli. Aivan mahtavaa ajanviettoa :).

Kuva: Ville Pohjonen

Tulimme vaimoni kanssa ensimmäisinä maaliin ekalla kierroksella, mutta sen jälkeen alkoi lenkkeilevä porukka ohittamaan meitä tasaisella vauhdillaan.

Kierroksella kuusi huomasin, että olin menettänyt glowstick-rannekkeeni!

Viimeisten viiden minuutin aikana tein spurtin ja yritin taittaa niin pitkän matkan, kuin mahdollista ja sainkin rutistettua yhteensä 8 kierrosta täyteen. Kierroksella 7 alkoi lihaksilta loppua happi ja sotkeuduin välillä esteisiin, jotka tuntuivat ensimmäisillä kierroksilla helpoilta. Kolautin myös takapuoleni puuesteeseen, mutta en onneksi pahasti. Puuskutin vikalla kierroksella kuin höyryveturi ja mietin päässäni: "En halua tätä tarpeeksi".

Tarkoitin sillä sitä, että minulla ei ollut riittävää motivaatiota yrittää juosta kovempaa. Keuhkot olivat tulessa ja kuola alkoi valua pitkin leukapartaa. Yritin silti pitää jonkinlaista tahtia yllä, sillä kilpailunhaluinen puoleni vaati edes jonkinlaista ponnistamista.

Olin yhdeksännen kierroksen alussa kun aika tuli täyteen ja juoksin vielä kierroksen loppuun, kuten kuuluttaja kannusti kaikkia tekemään. Tässä vaiheessa oli jo kova tahto lopettaa, mutta menin silti loppuun. Samalla kierroksella oli joitain juoksijoita, jotka näyttivät menevän samaa tasaista, väsymättömän näköistä tahtia ja esteet ylittyivät kohtuu vauhdilla, mutta ihan näppärästi.

Tällainen itsensä likoon laittaminen on minusta loistava keino katsoa itseä rehellisesti. Juoksemista on vaikea feikata.

Yksi lemppari koomikoistani, Bryan Callen sanoo:

  "There are three things you can't fake: 1. Fighting, 2. Sex, and 3. Comedy."

Sama voisi kai päteä ainakin jollain tasolla tällaisiin tilanteisiin, joissa vaaditaan erilaisia liikunnallisia kykyjä. Heikot ja vahvat linkit tulevat esiin ja se tuntuu yleensä lihaksissa. Tällä kertaa omalla kohdalla keuhkoissa.

Seuraavana olisi vuorossa syksyllä järjestettävä Tough Viking -tapahtuma, jossa matka on pidempi ja esteet paljon vaikeampia.

Pitänee tehdä jotain siihen mennessä :D.

Vaikka tästä tulikin tällainen itsekriittinen kirjoitus, minulla oli tosi hauskaa, enkä ottanut oikeasti paineita tapahtumasta. Saamani Funrun -mitali joutuu taas metallinkeräykseen ja muistoksi jää hyvät fiilikset.

Suosittelen tapahtumaan osallistumista kovasti!

Miekkakäden kestävyystreeniä

Kerroin viime marraskuussa bloggauksessani Väsähtänyt miekkakäsi, aloittavani käsien kestävyystreenin, käyttäen keilapainoja ja battling ropeseja. Voin kertoa jo etukäteen, että suunnitelmani ehtivät jonkin verran muuttua matkalla, kun huomasin, että mihin oikeasti kannattaa keskittyä.

Te, jotka ette ole niinkään kiinnostuneita miekkailusta, alta löytyy treenivinkkejä hauskaan rasvanpolttoon ja olkapääterveyteen.

Lyhyesti niille, jotka eivät ole lukeneet aiempia kirjoituksiani, aloitin bolognalaisen miekkailun harrastamisen viime syksynä. Siitä voit lukea lisää täältä.

Kuva: thearma.org

Battling ropes
Kokemukseni näistä oli itse asiassa melko hyvä. Köysien intensiivinen hakkaaminen ja erityisesti erilaiset kierrot kävivät tosi hyvin niihin lihaksiin, jotka itselläni väsyvät miekkaillessa.

Kuva: breakingmuscle.com

Tein seuraavanlaisia treenejä:

• 20 sekuntia työtä (spiraaleja, laajoja vuorottaisia iskuja, pieniä ja nopeita iskuja)
• 15-20 sekuntia lepoa
• Tee 30 kierrosta

Köysillä treenaaminen on helppoa, eikä siinä tarvitse keskittyä oikeastaan muuhun kuin käsien liikkeeseen ja rangan asentoon. Hartiat ja kädet väsyvät kovasti jo puolessa välissä treeniä, etenkin spiraaleja tehdessä. Myös vatsa saa hyvän treenin, sillä rangan paikallaan pitäminen vaatii keskivartalon jännittämistä. Köysitreeni pistää myös hapenottokyvyn koville ja hiki lentää varmasti. Hyvä harjoitus myös rasvanpolttajille!

En käyttäisi pelkkää battling ropes -treeniä miekkailua varten, sillä se ei kehitä riittävästi puristusvoimaa, ranteita tai ylipäätään kyynärvarsivoimaa.


Keilapainot

Keilapainot sopivat erityisen hyvin olkanivelten vakauttamiseen ja niiden liikkuvuuden parantamiseen. Niillä saa myös kehitettyä monipuolisesti kyynärvarsien lihaksia.

Miekkailua varten tein treenejä, joissa pidin käsissäni keiloja ja seisoin erilaisissa miekkailun varoasennoissa, joissa kädet usein väsyvät. Tein myös rannelyöntejä, joiden tarkoituksena on vaikeuttaa pitoa ja opettaa ranteille rentoa liikerataa. Myös pistojen tekeminen keiloilla kuormitti kovasti hartiaosastoa. Johtuen keilojen painotuksesta, ne tuntuvat huomattavasti painavammilta, kuin miekka. Käytin 2 kg keiloja, joten ne ovat joka tapauksessa reilusti yli puoli kiloa raskaampia, kuin oma miekkani.

Tein keiloilla seuraavanlaisia treenejä:

• 20 sekuntia työtä (spiraaleja, laajoja vuorottaisia iskuja, pieniä ja nopeita iskuja)
• 15-20 sekuntia lepoa
• Tee 15 kierrosta

Käytän keilapainoja joka päivä olkapäiden liikkuvuuden ja vakauden ylläpitämiseen, mutta opetan myös kehoani parempaan kiertoliikkeeseen ja lonkan hallintaan. En silti pidä niitä välttämättömänä välineenä kaikille tavallisille kuntoilijoille. Suosittelisin ennemmin kahvakuulia, jos pitäisi jompi kumpi valita.


Punnerrukset
Tässä tullaan oikeastaan itse asiaan. Tarkoituksenani oli treenata kestävyyttä edellä kuvaamillani metodeilla, mutta koska perustreeniini sattui siinä vaiheessa kuulumaan tavalliset oman kehon painolla tehtävät punnerrukset, kiinnitin huomioni niihin.

Kun punnerukset alkoivat ylittämään 20 toiston rajan, huomasin, että minulla väsyvät hartioissa samat lihakset, kuin miekkaillessa. En ollut huomannut tätä aiemmin, sillä olin keskittynyt muutaman kuukauden ajan paljon lyhyempiin sarjoihin ja maksimivoimaan.

Nostamalla maksimitoistomäärääni tavallisissa punnerruksissa +6-7 toistolla, huomasin, että miekka tuntui jo selkeästi kevyemmältä, eikä käsiä tarvinnut ravistella muutaman lyöntisarjan välein. Varoasennot alkoivat olla jo niin helppoja, etteivät ne aiheuttaneet väsymystä juuri lainkaan.

Perusteet voittivat jälleen! Vaatimaton ja vanha punnerrus on edelleen yksi parhaita yläkehon liikkeitä.


Ulkokiertäjät
Tärkein löytöni oli oikeastaan se, että se 'hartioiden polte' johtuu väsyneistä olkavarren ulkokiertäjistä. Eli lihakset, jotka mahdollistavat mm. tämän liikkeen:

Kuva: beavisandbutthead.wikia.com

Lihakset ulkokiertävät myös muissa suunnissa, kuten kyynärpäät edessä tai kiinni kyljissä. Joka tapauksessa, ulkokiertäjät ovat usein vähäisemmällä huomiolla voimatreenaajilla ja miksei tavallisillakin kuntoilijoilla, sillä useimmiten keskitytään lähinnä isoihin pääliikkeisiin.

Perusharjoitukset ovatkin parhaita, mutta monesti yläkehon liikkeen rajoittava tekijä voi olla liian heikot ulkokiertäjät, jolloin olkanivelet eivät ole kyllin vakaat painon nostamiseksi. Lisäksi, säännöllinen erilaisten punnerrusliikkeiden ja vetojen tekeminen vahvistaa enemmän olkavarsien sisäkiertäjiä, jolloin alkaa syntyä perinteinen salillakävijän gorillaryhti.

Facepull. Kuva: menshealth.com

Esimerkiksi facepull on todella hyvä tapa vahvistaa ulkokiertäjiä vaikkapa muun yläkehon treenin lopuksi. Liikkeessä täytyy huomioida se, että olkavarret päätyvät aina kunnon ulkokiertoon, vähän niin kuin esittelisi haboja. Toistoja kannattaa tehdä rauhallisella tempolla 15-20 jos teet liikettä ekaa kertaa, mutta alimmillaan niitä kannattaa tehdä 6-8 per sarja.

Ulkokiertäjiä ei kannata treenata samalla tavalla ihan päätyyn asti, kuin vaikka hauiksia, sillä ne voivat kipeytyä kovastikin ja niitä tarvitaan kuitenkin vakauttajina myös salin ulkopuolella. Kun kokemusta karttuu harjoituksessa, voit nopeuttaa myös tempoa vähän, kunhan laatu ei kärsi.


Jatkoa
En ole vielä missään nimessä riittävän vahva käsittelemään miekkaa, jotta se vastaisi todellista taitotasoani. Etenkin rannevoimani ja kyynärvarteni kaipaavat kovasti treeniä, jotta miekka vaihtaisi suuntaa kevyesti ja nopeasti. Sitä kautta saisin hommaan mukaan myös rentoutta.

Voisi kuvitella, että miekkakäden maksimaalista kestävyyttä kannattaisi treenata vain tekemällä miekkailuharjoituksia. Olen jokseenkin samaa mieltä, mutta siinä tapauksessa kestävyyttä pitäisi harjoitella tekniikan ehdoilla. Eli heti jos käsi alkaa väsyä niin paljon, että miekka ei ole täysin hallinnassa, täytyy pitää tauko. Muuten tekniikka kärsii ja oppii huonoille tavoille.