En ole oikeastaan koskaan harrastanut ryhmäliikuntatunteja ja vierastan niitä edelleenkin aika kovasti. Haluan olla oman treenini herra, valita omat musiikkini, treeniaikani ja saan treenata rauhassa. Lisäksi ohjauksessa harvemmin pystyy keskittymään yksilön suoritustekniikan korjaamiseen, jonka takia treenatessa saattaa tulla vaarallisia tilanteita.
Pistola! Tämä oli aluksi vaikeampaa kuin luulin, sillä TRX:iin tukeutuminen ei ollut niin helppoa, kuin kahdesta pisteestä kiinnitettyjen renkaiden kanssa. Tokalla kierroksella siihen ehti jo tottua ja toistot tulivat melko helposti.
Pidän kuitenkin uusien asioiden kokeilemisesta ja TRX kuulosti mielenkiintoiselta, joten kävin tällä viikolla kokeilemassa Pasilan Urheiluhallit TRX-tuntia. Ryhmä oli melko pieni, eli vain kuusi plus ohjaaja. Siinä sai jo vähän henkilökohtaisempaakin ohjausta ja takaa kuuluikin aina kehotuksia "Hyvä ryhti! Ranteet suorina! Älkää päästäkö selkää notkolle!". Hieno juttu :).
TRX on jo melko vanha juttu, mutta luulenpa että se on tullut jäädäkseen. Se muistuttaa osittain voimistelurenkaita, joilla itse treenaan säännöllisesti, mutta niissä on renkaiden sijaan pehmustetut kahvat ja niiden alla lenkit jalkoja varten. Liikkeitä voi tehdä siis joko käsien tai jalkojen varassa.
Koska kahvat ovat ripustettujen hihnojen päissä, ne lisäävät liikkeeseen epävakautta, jolloin tukevat lihakset joutuvat tekemään ekstratyötä. Punnertaessa hihnojen varassa kädet haluavat liukua erilleen ja koko yläkeho joutuu vakauttamaan kädet paikoilleen. Keskivartalon suoraan asentoon täytyy myös keskittyä koko suorituksen ajan.
TRX:illä treenaaminen sopii varmasti kaiken tasoisille kuntoilijoille, sillä liikkeiden vaikeustasoa voi säädellä muuttamalla etäisyyttä suhteessa hihnojen kiinnityspisteeseen. Esim. mitä pystymmässä asennossa punnerrat tai teet vetoja, sitä kevyemmäksi liike muuttuu. Kahvojen ansiosta punnerruksissa ranteet saavat olla suorassa, mikä on hyvä etenkin niille, joiden ranteisiin sattuu lattialla punnertaessa. Kyykyissä TRX:ät oikeastaan lähinnä auttavat, sillä niihin voi tukeutua ja vähentää vastusta omien käsien voimilla.
Koska liikkeet tehdään oman kehon painolla, joutuu keskittymään aika paljon koko kehon asentoihin, eli koko rankaan, hartioihin, ranteisiin ja polvien kulkusuuntiin. Se vaatii keskittymistä, eikä sen takia ole välttämättä kaikkien juttu. Treenimuotona voin silti suositella lämpimästi kaikille!
Minulle tuli yllätyksenä se, että TRX:illä harjoittelu oli vielä epävakaampaa, kuin omassa kodissa renkailla harjoittelu. TRX:n hihnat on kiinnitetty yhdestä pisteestä, eikä kahdesta, kuten renkailla, joten kroppa tahtoo helpommin kiepsahtaa sivusuunnassa. Lisäksi TRX on periaatteessa vain yksi hihna, joka roikkuu lenkistä. Tämä tarkoittaa sitä, että kun vetää yhdestä kahvasta, toinen puoli lyhenee ja toinen pitenee. Jos tämä tapahtuu treenin aikana, se vaikeuttaa tekemistä aika kovasti. Pituuksien tasoittaminen voi olla aika hankalaa ja etenkin vedoissa ja punnerruksissa haluan, että molemmat puolet ovat varmasti saman pituiset. Muuten efekti on melkein sama, kuin penkkipunnertaminen kahdella eripainoisella käsipainolla.
Valitsisin silti uudestaan renkaat, sillä niillä pystyy treenaamaan itsensä todella vahvaksi (voimistelijat!) ja tarvittaessa nekin pystyy kiinnittämään yhdestä pisteestä. Renkaissa ei ole kylläkään lenkkejä jalkoja varten, mutta pienellä virittelyllä sekin saattaa onnistua. Renkaat ovat joka tapauksessa huomattavasti halvemmat, kuin reilusti yli 200 euroa maksavat TRX:ät.
Tunnilla käytiin koko kroppa läpi (tosin rangan ojentajat jäivät melko vähälle huomiolle) tekemällä yhden sarjan kutakin liikettä kolmen kierroksen verran. Ensimmäisellä kierroksella tehtiin 15, toisella 12 ja viimeisellä 10 toistoa. Näin jokaisen kierroksen intensiteetti kasvoi edelliseen nähden, eli liikkeitä pystyi tekemään vähän haastavammasta kulmasta.
Liikkeet olivat pääasiassa tuttuja, eli käänteiset punnerrukset tai vedot takakenossa, etunojapunnerrukset, TRX:illä avustetut kyykyt, askelkyykyt ja pistoolit, vipunostot hartioiden takaosille takakenossa, polvenkoukistukset takareisille ja vatsarutistukset punnerrusasennosta (jalat kiinni hihnoissa). Ennen loppua tuli vielä yhdistelmäliike, jossa punnerrettiin ja tehtiin perään linkkuveitsi, jalat kiinni hihnoissa. Sain kunniakseni tehdä extra pystypunnerruksen jokaisen linkkuveitsen päälle. Viimeiseksi pidettiin minuutin verran lankkua, jalat hihnojen varassa. Siinä vaiheessa vatsalihakset olivat jo niin kovassa poltteessa, että kroppa alkoi luovuttaa ja puolessa välissä.
Sain kokeilla lopussa punnerruksia jalat korotettuna. En päässyt tähän asentoon aivan ilman apua.
Jalat halusivat kieppua sivuille ja hihnat eivät pysyneet kiinni menninkäisen tossuissani.
Pääsin suunnilleen tähän asti, kunnes menetin keskivartalon hallinnan, eikä
punnerruksesta tullut mitään. Onneksi ohjaaja oli varmistamassa. Oikeasti
pitäisi harjoitella punnerruksia helpommassa asennossa ja sitten lisätä kulmaa,
kun homma alkaa luistaa.
Tuli taas huomattua, että vatsalihakset ovat oma heikkouteni, etenkin tuollaisissa pidoissa, joissa vastustetaan pitkään selän notkolle menemistä. Sain treenistä taas intoa asian korjaamiseen. Jos treenistä oppii jotain tärkeää, se on paljon arvokkaampaa kuin poltetut kalorit tai pieni kohotus kunnossa. Omien heikkouksien päihittäminen parantaa kuntoa paljon merkityksellisemmin, kuin vaikka muutaman prosentin kehitys jossain liikkeessä, jossa on jo muutenkin hyvä.
Oletko itse käynyt vielä kokeilemassa TRX:ää? Mitä mieltä olet? Oletko huomannut niillä harjoittelemisesta jotain selkeää hyötyä muussa liikkumisessa?
Vierailin tässä taannoin ekaa kertaa Taitoliikuntakeskuksessa, joka sijaitsee Helsingin keskustan liepeillä Telakkakatu 8:ssa. Tiesin valmiiksi, että paikassa voi harjoitella mm. parkouria, voimistelua ja vaikkapa voltteja. Toistaiseksi volttien tekeminen ei ole minulla prioriteettilistalla, mutta parkour ja voimistelukyvyt ovat jatkuvasti hitaan työstön alla.
Salilta löytyy erilaisia pehmeitä alustoja, joilla voi harjoitella turvallisesti käsilläseisontoja, kierimisiä ja muita. Lisäksi volttien tekemiseen löytyy omat suorat väylät, joita voi käyttää myös vauhtien ottamisessa hypätessä pehmeälle patjalle. Toisesta päästä salia löytyvät trampoliinit, joita en ollut siihen asti koskaan kokeillut. Hauskaa hommaa, mutta toistaiseksi en uskaltanut muuta kuin hyppiä ylös ja alas. Ehkä voisin joskus opetella tekemään muitakin temppuja. Jotenkin apuvälineen kanssa pomppiminen ei ainakaan vielä inspiroi kovasti. Salilta löytyi myös ainakin voimistelurenkaita, tankoja ja pukki.
Lord of Dance. Muissa kuvissa kieleni oli ulkona. Kukapa tietää, ehkä sillä voi vähän
tasapainottaa eteen kaatumista.
Parkouria pystyy harrastamaan käyttäen kaikkia edellä mainittuja vempeleitä, mutta sieltä löytyy myös isoja laatikoita, joiden päälle voi kiivetä ja yhdessä seinässä on tasanne, johon voi kiivetä joko juoksemalla seinää pitkin tai kiipeämällä köyden tai puolapuiden avulla.
Kun menee tuollaiseen paikkaan, jossa täytyy käyttää niin kovasti omaa mielikuvitustaan, tulee aluksi hieman itsetietoinen olo ja vaikeus päättää mitä tehdä. Yritän normaalisti seurata vain leikkivaistoani ja katsoa ympärilleni. Mitä haluan kokeilla? Tuossa on puomi. Aloitan tasapainottelemalla sen päällä. Minuutin päästä leikin jo pukkista (mistä tuo lyhenne tulee?) treenikaverini kanssa. Vedän muutaman leuan tangossa ja sitten harjoittelen erilaisia kierimisiä.
En ikinä oikeastaan ota tällaisia liikuntakertoja treeninä, vaan hauskanpitona. Kun yksi liike alkaa väsyttää, teen jotain muuta. Näin mieli ja kroppa pysyy tuoreena, eikä liikekään kärsi. Väsyneenä tekniikka alkaa laskemaan kovasti ja taidon harjoittelusta ei ole enää paljon hyötyä.
Aikaa meni sellaiset 1,5 tuntia ihan hujahtaen. Olin oikeasti yllättynyt, kun katsoin kelloa. Haaveilin sen jälkeen, että olisi kiva viettää kokonaisia päiviä vastaavassa paikassa. Välillä voisi syödä ja rentoutua ja sitten taas kokeilla jotain liikettä.
Minusta tällaisia liikuntakeskuksia pitäisi olla enemmänkin. Malmilla on Parkourkeskus joka on myös tosi kiva treenipaikka. Molemmissa on kuitenkin se "ongelma", että pääosa kävijöistä on lapsia. Vipeltäjiä on yleensä niin paljon, että vapaa harjoittelu on usein aika hankalaa. Kyllähän sitä aikuistenkin kanssa tulisi ruuhkaa, mutta lapset ovat tunnetusti vähän vallattomampia ja arvaamattomampia. Lisäksi, parhaaseen aikaan on yleensä ryhmätunteja, jotka varaavat aina tuntuvan osan keskuksesta itselleen. Aikuisillekin on vastaavia tunteja, mutta niitä järjestetään yleensä aika myöhään illalla.
Minusta on kyllä tosi hyvä, että lapset opettelevat liikkumaan tällä tavalla ja siitä on heille varmasti kovasti hyötyä myöhemminkin elämässä. Osa lapsista liikkuikin jo nyt todella taitavasti!
En tiedä mikä tähän olisi sopiva ratkaisu. Lapset rakastavat tuollaisia ympäristöjä ja tosi monet aikuiset sen sijaan vierastavat niitä. Lapset ovat siis tällaisten liikuntakeskuksien parhaita asiakkaita. Ehkä pelkästään aikuisille tarkoitetun keskuksen perustaminen ei ole vielä järkevää.
Pitää vain yrittää sopia joukkoon!
Tässä vielä lyhyt videopätkä, joka tuli otettua melkein vahingossa. Kamerassa on asetus, jolla saa otettua pieniä pätkiä kerrallaan ja ne muuttuvat yhdeksi videoksi. Siitä saa toivon mukaan jonkinlaisen käsityksen Taitoliikuntakeskuksesta.
Oletko itse käynyt Taitoliikuntakeskuksessa? Mikä on oma kokemuksesi paikasta?
Moni meistä on varmaan nähnyt kuntosali FAIL kompilaatioita, joissa satunnaiset salillakävijät tekevät jotain treeniliikettä oudosti tai väärin tai muuten vain säätävät.
Hauskaa, eikö?
Bro Science Lifen Dom Mazzetti demonstroi miten eri kuntosalilaitteita voi käyttää hauskäännöissä.
Jos asiaa miettii tarkemmin, joku on oikeasti kuvannut henkilöä salaa salilla ja sitten ladannut videon esim. youtubeen muiden naureskeltavaksi. Sitten joku näppärä henkilö kokoaa näistä pätkistä hassun kompilaation ja saamme nauraa noloille tyypeille oikein kunnolla. Videoista tulee viraaleja ja jokainen niillä näkyvistä henkilöistä saa osansa viidentoista minuutin kuuluisuudestaan.
Miten tämä ei ole nettikiusaamista?
Myönnän tässä vaiheessa, että olen itsekin nauranut näille videoille. Ajateltuani asiaa myöhemmin uudestaan, aloin ymmärtämään, että se on tyhmää ja ilkeää.
On täysin sosiaalisesti hyväksyttyä laittaa noita videoita jakoon facebookissa ja niin tekevät myös jotkut liikunta-alan ammattilaiset, joiden pitäisi tietää paremmin. Kiusaamistilanteessa on yleensä pääkiusaajat ja tässä tapauksessa heitä ovat ne, jotka ottavat mokailijoista videoita ja lataavat niitä nettiin. Tärkeässä osassa ovat myös sivustakatsojat ja -naureskelijat, eli tässä tapauksessa videon jakajat.
Onko se edes jonkinlainen yllätys, että kuntosalilla käyvistä ihmisistä osa ei tiedä miten välineitä käytetään? Lisäksi, kun ihmiset päästetään tekemään asioita itsenäisesti, osa heistä tulee keksimään 'luovia' tapoja hyödyntää laitteita. Osassa videoiden pätkistä on mielestäni kyse vain ihmisistä, jotka pitävät hauskaa. Joissain tapauksissa näen, että outous on vain kuvaajan silmissä, eikä henkilö tee edes mitään vaarallista tai väärää.
Julkinen muiden mokien korostaminen ja niille nauraminen on mielestäni vain merkki henkisestä kypsymättömyydestä tai jonkinlaisesta tarpeesta kuuluttaa omaa paremmuuttaan muille.
En jaksa puida asiaa enempää, mutta toivottavasti tämä sai edes muutaman lukijan miettimään uudelleen. Noin... kukkahattu otettu pois päästä. Loppuhuomautukseksi sanon, että kaikki videopätkistä ei ole suinkaan jonkun salaa ottamia, vaan todennäköisesti töppääjien itse lataamia. Osa taas on itse ladattuja, mutta muiden kommentoimia.
Mitä mieltä olet itse? Ylireagoinko vai pitäisikö fail -videoiden levittämistä vähän hillitä?
Varhaisin muistoni inspiroitumisesta on se kun lapsena katsoin Michael Douglasin tähdittämän elokuvan nimeltä Running (1979). Päähenkilö on olympialaisia varten harjoitteleva juoksija, jonka avioliitto sekä suhde omiin lapsiin ovat murenemassa. Elokuvan tarina sekä tunnepitoinen musiikki vaikuttivat minuun niin kovasti, että halusin olla juoksija.
Elokuvat ovat toimineet inspiraation lähteinä myös myöhemmin elämässäni ja sen takia pidän niitä kovasti arvossa. Jos tunnepitoinen tarina ja hyvin esitetty toiminta saa ihmisen oikeassa elämässä tekemään jotain hyödyllistä, sen arvoa ei voi vähätellä.
Inspiraatio energisoi, virittää tunnelmaan ja (toivon mukaan) innostaa myös toimintaan.
Liikkumiseen erikoistunut Ido Portal puhui eräässä haastattelussa siitä, miten hän ei odota inspiraation saapumista, vaan hän ottaa itselleen päivästä aikaa ja aktiivisesti etsii inspiraatiota.
Inspiraatiota voi hakea lähes mistä tahansa. Oikean elämän taitavat ihmiset ovat usein inspiroivia, mutta myös tarinat ja musiikki voivat myös toimia innoituksen lähteinä. Historiassa myyttiset sankaritarinat ovat saaneet ihmiset pyrkimään parempiin suorituksiin. Muinaisen Makedonian Aleksanteri Suuri oli kova fanittamaan Iliasta ja etenkin sankari Achilleosta. Aleksanteri otti sankarinsa miehen mallikseen ja halusi olla kuin hän. Roomalaisen lähteen mukaan valloittaja kantoi kirjaa mukana koko pitkän sotakampanjansa ajan.
Aleksanteri Suuri vuorostaan inspiroi myöhempiä valloittajia, kuten Karthagon Hannibalia, Rooman Pompeiusta ja Caesaria, sekä paljon myöhemmin Napoleonia.
Valloittaminen ei ole välttämättä minua inspiroivaa toimintaa, mutta tässä on lista asioista, jotka inspiroivat kaltaistani helposti innostuvaa romantikkoa:
Robert E. Howardin Conan -novellit
Luin Conan-novelleja ensimmäistä kertaa 14- tai 15-vuotiaana ja sen tuloksena innostuin fyysisestä harjoittelusta. En tosin aloittanut sitä heti, mutta siemen oli istutettu. Myöhemmin, lukioikäisenä treenasin oman kehon painolla ja juoksin lenkkejä. Aloin myös haaveilemaan kiipeilemisestä ja jonkinlaisesta kamppailu- tai taistelulajista. Olenkin harrastanut boulderointia, välillä aktiivisesti ja myöhemmin ylläpitävästi. Lukiossa treenasin vuoden verran kendoa ja myöhemmin muutaman vuoden bujinkan budo taijutsua.
Antiikin sotilaat
Olin kiinnostunut antiikin sotilaista jo ihan lapsena. Sain lahjaksi ohuen satukirjan (joka löytyy nykyäänkin kirjahyllystäni), joka kertoo Heracleen (tunnetaan yleisemmin, mutta virheellisesti nimellä Hercules) seikkailuista. Myöhemmin kiinnostuin myös antiikin historiasta ja sekä helleenien että roomalaisten sotilaiden kestävyydestä, voimasta ja rohkeudesta. Se innosti minua juoksemaan ja tekemään lihaskuntotreeniä. Spartalaisuuden ihannoimisella oli minuun negatiivinen vaikutus, sillä en enää kuunnellut riittävän hyvin kehoni antamia merkkejä uupumisesta.
Conan the Barbarian (1982)
Vaikka elokuvan Conan ei vastaa monellakaan tapaa kirjojen Conania, filmi inspiroi minua kovasti yleisellä tasolla. Yritän katson sen kerran vuodessa. Musiikki on iso osa kokemusta ja toimii loistavasti treenin taustalla.
Animaatioelokuva Fire and Ice (1983)
Yritän katsoa tämänkin elokuvan kerran vuodessa. Fire and Ice sai minut (muistaakseni) voimatreenaamaan nostelemalla kiviä, mutta pääasiassa elokuvan meno on niin alkukantaista ja barbaarista, että se inspiroi minua liikkumaan.
Erwan Le Corren MovNat -videot
Tämä klippi sai minut innostumaan uudestaan luonnollisesta liikkumisesta sekä juoksemaan paljain jaloin.
Kansainvälisesti arvostettu valmentaja Charles Poliquin on yksi tärkeimmistä esikuvistani ja tiedonlähteisäni. Mies on kuuluisa nopeita tuloksia tuottavista metodeistaan.
Toinen kuuluisa valmentaja, jolla on holistinen lähestymistapa terveyteen, hyvinvointiin, liikuntaan ja elämäntapojen muuttamiseen. Välillä kun kuuntelee Paulin juttuja, saa sellaisen vaikutelman, että mies on joko hullu tai sitten valtavirtaa vuosikymmenen tai pari edellä. Paul Chek tunnetaan valmentajana, joka oli vielä nelikymppisenä nuorempia valmennettaviaan huomattavasti kovemmassa kunnossa, sekä salilla että juoksuradalla.
Assassin's Creed -pelit
Nämä pelit saivat minut vihdoin aloittamaan parkour -harrastuksen. Miekalla varustetussa parkouroijassa on vain jotain niin badassia, että sitä ei voi muuta kuin ihailla. Uskokaa tai älkää, myös kirjojen Conan on parkour- ja kiipeilymestari. Olin jo pitkään kypsytellyt ajatusta päässäni ja asiaan ovat vaikuttaneet myös elokuvat (Yamakasi, Casino Royale) ja tosielämän henkilöt. Ajatus korkeisiin paikkoihin kiipeilemisestä puistattaa edelleen, mutta se ei onneksi olekaan parkourin pääpointti. Pelit sytyttivät minussa myös pitkästä aikaa kaipuun treenata jonkinlaista lähitaistelulajia. Ajauduin lopulta bolognalaiseen miekkailuun.
Ido Portal
Idon videot ja ideologia saivat minut lopulta ohjaamaan energiani kohti todellisia tavoitteitani (lue lisää täältä). Hänen omistautumisensa liikkeen harjoittelemiselle on suuri inspiraation lähde. Ido harrastaa tai on harrastanut monia erilaisia lajeja aina nykytanssista ja joogasta kiipeilyyn, parkouriin ja taistelu- tai kamppailulajeihin. Miehen liikkuminen ei toki rajoitu mihinkään harrastukseen tai niiden yhdistelmiin.
Luonnonkansat
Yhdessä vaiheessa minua inspiroivat luonnonkansat, joiden sitkeys ja kyky uhmata luonnonvoimia on urbaanille ihmiselle käsittämätöntä. Luonnon varassa elävä ihminen jatkaa kehittymistään liikkujana myös lapsuuden jälkeen.
Vanhan ajan voimamiehet ja kehonrakentajat
Arthur Saxon, Eugen Sandow ja monet muut mustavalkoisissa kuvissa esiintyvät ja pantterinnahkoihin pukeutuvat vanhan ajan voimamiehet inspiroivat minua aikanaan opettelemaan vähemmän tunnettuja voimaliikkeitä. Heidän saavutuksensa saivat myös minut uskomaan itseeni, sillä he treenasivat aikana ennen hormonaalisia lisäapuja, usein melko rajoittuneilla välineillä. Aikanaan voimamies, kehonrakentaja ja painonnostaja tarkoittivat suunnilleen samaa asiaa ja suurella osalla heistä oli voimistelijan treenipohja.
Listan tekeminen oli minulle paikoin todella vaikeaa. Ja nytkin tätä kappaletta kirjoittaessani varaan itselleni mahdollisuuden, etten julkaise kaikkia inspiraation lähteitäni. Pelko sisälläni arvostelee minua elokuvista ja peleistä innostumisesta ja haukkuu lapselliseksi. Olen kai lapsuudesta lähtien oppinut, että nörttiyttä ei kannata mainostaa naurunalaiseksi joutumisen uhan takia.
Rationaalinen puoleni sanoo, että mitä väliä muiden mielipiteillä on ja onko inspiraation lähteillä lopulta väliä? Jos peli tai elokuva saa ihmisen liikkumaan ja aloittamaan uuden harrastuksen, sehän on vain hyvä asia.
Mene siis vaikka youtubeen tai katso viikonloppuna elokuva, jonka tiedät innostavan sinua. Kuuntele musiikkia, joka virittää sinut tunnelmaan tai treenaa sinua inspiroivan ystävän tai läheisen kanssa. Minkä takia odottaa inspiraatiota, kun sitä voi myös etsiä?
Älä kuitenkaan jää haaveilemaan, vaan hyppää toimintaan kun puhtia vielä riittää. Rauta on taottava silloin kun se on kuuma.
No niin, bloggauksesta piti tulla vain juttu inspiraation etsimisestä, mutta päädyinkin puolustelemaan omaa nörttiyttäni. Kerro mikä inspiroi sinua liikkumaan ja pitämään huolta terveydestäsi.
"Fatigue makes cowards of us all."
-Vince Lombardi
Olin taas maanantaina miekkailemassa ja viimeiset 30 minuuttia oteltiin metallisilla harjoitusmiekoilla. Kuten muutamana kertana aikaisemmin, ensimmäiset 3 minuuttia menevät ihan hyvin. Pystyn jopa tekemään vastahyökkäyksiä ja keskittymään jonkinlaiseen tekniikkaan. Tämän jälkeen kuitenkin käsi alkaa olla niin väsynyt, että pelkän varoasennon pitäminen hapottaa kovasti hartiaa.
Kun olin otellut opettajaa vastaan, sain vastustajakseni heti perään levänneen treenikaverin. Oma käteni oli ihan velliä ja osumia sateli kovaan tahtiin, milloin rintaa, käsiin tai päähän. Vastahyökkäykset eivät onnistuneet, sillä käsivarren sijaan heilutin miekkaa keitetyllä spagetilla. Happi alkoi palata pikku hiljaa jos antoi käden roikkua hyökkäyksien väleissä alhaalla, mutta kunnon lepoon ei ollut aikaa.
Aluksi tämä turhautti ihan kamalasti, sillä tunsin itseni täysin avuttomaksi. Tiesin, että voisin oikeasti puolustautua paremmin jos hartiassa olisi enemmän kestävyyttä tai olisin saanut tilaisuuden levätä. Ei kuitenkaan auta itkeä. Tilanne on mikä on. Kun pystyin katsomaan asiaa rauhallisemmin, huomasin, että voin tehdä jalkatyölläni edes jotain. Jalat olivat ihan hyvissä voimissa, joten pystyin sentään väistämään joitain iskuja ja jos jaksoin pitää miekan edes hetken tanassa, saatoin saada jonkun piston sisään. Tärkeä oppitunti.
Opin myös sen, että teknisellä osaamisella (jossa minulla on vielä paaaljon opittavaa) ei tee juuri mitään jos kestävyys ei ole kohdillaan. Toki taloudellinen tekniikka ja tyyli otella vaikuttavat väsymisen nopeuteen, mutta kyllä se käsi väsyy siinäkin.
Sama pätee myös nyrkkeilijöihin ja monien kamppailulajien treenaajiin. Jos hartioista loppuu mehu, pelkkä suojan pitäminen on vaikeaa. Iskujen antamisesta tulee melkein mahdotonta.
Olen jo aikaisemminkin tehnyt asioita yläkehon kestävyyden parantamiseksi miekkailua ajatellen, mutta hommasta on puuttunut suunnitelmallisuus ja päättäväisyys. Nyt sain vihdoin tarpeekseni ja tein itselleni kokeellisen ohjelman, jonka avulla pitäisi saada kuntoa vähän rautaisemmaksi. Tiedossa olisi yläkehon intervallitreenejä köydellä (battling ropes) ja keilapainoilla (clubbells).
Tein eilen ensimmäisen battling ropes -treenin, joka kesti 20 minuuttia. Tarkoituksena oli vispata köysiä räjähtävällä nopeudella 20 sekuntia yhteen menoon ja lepoa oli joka välissä 20 sekuntia. Vähennän levon määrää joka harjoituksen jälkeen viidellä sekuntilla, kunnes tauko on vain 5 sekuntin pituinen. En usko, että jaksan pitää ohjelman lopussa minkäänlaista liikkeen laatua ja räjähtävyyttä kovin pitkälle, eli treeni tuskin kestää muutamaa minuuttia kauemmin.
Treeni oli haastava ja aloin miettimään puolessa välissä, että ehkä mitoitin treenin turhan pitkäksi. Päätin kuitenkin jatkaa ja kun olin tehnyt 2/3 harjoituksesta, olin varma että pääsen loppuun asti. Huomasin, että erityisesti laajat kierrot sekä hakkaavat slämit antavat miekkailusta aiheutuvan väsymyksen tunteen. Tauot olivat niin pitkiä, että hapotus ei ollut missään vaiheessa niin kova kuin otellessa. Kun pääsen 5-10 sekuntin taukoihin, tilanne on varmasti toinen.
Köydet ovat kuitenkin sen verran kevyet välineet (oma köyteni on myös lyhyempi kuin useimmat battling ropes:it), että se jää toiseksi miekalla huitomiselle. Sen takia ohjelmassa on myös intervalleja 4 kg keilapainoilla, jotka painavat monta kertaa enemmän kuin bologna-miekka. Nuijamaisen keilan painotus tekee välineestä vielä painavamman tuntuisen. Saatan kirjoittaa niiden käytöstä myöhemmin.
Onko itselläsi kokemusta yläkehon kestävyyden kehittämisestä kamppailu- tai taistelulajia varten?
Ilmajoogassa käytetään liikkeiden apuvälineenä katossa roikkuvaa silkkiliinaa. Liinan päät on sidottu ylös siten, että käytettäväksi jää luuppi, jota kutsutaan silkkitrapetsiksi. Liinaa käytetään mm. opetusvälineenä perusliikkeissä, mutta myös helpottamaan joitain vaativampia liikkeitä, kuten vaikka käsilläseisontaa. Kyse ei ole siis mistään hardcore sirkustemppuilusta, vaikka välineen nimessä onkin sana 'trapetsi'. Liina on ennemmin apuväline, joka keventää asioita, mutta siitä voi myös roikkua erilaisilla tavoilla.
Kyseessä oli take off -tunti, jossa tutustutaan liinan käyttöön. Yoga Nordicin porukka suosittelee käymään ainakin muutamalla tällaisella tunnilla ennen siirtymistä muille ilmajoogatunneille.
Varauksen yhteydessä suositeltiin pukeutumaan ihonmyötäisiin vaatteisiin. Paidoissa kannattaa olla pitkät hihat ja housuissa pitkät lahkeet. Tämä on kai siltä varalta, ettei liina hierrä paljasta ihoa. Kävin ostamassa itselleni seksikkäät, mustat juoksuhousut ja kaapista löytyi musta, pitkähihainen t-paita. Catsuit oli valmis.
Ei näin.
Ihan yleisluonteisesti kerrottuna, tunti oli tosi rento, eikä vaatinut suuria fyysisiä ponnisteluita. Silkkitrapetsin avulla tehtiin esim. erilaisia lonkan ja rangan lihasten venytyksiä. Lisäksi asettauduimme yhteen (olisikohan ollut soturi 2 tms.) asanaan liinaa apuna käyttäen. Huomasin, että liinasta voi tosiaan olla hyötyä asennon ottamisessa ja minusta tuntui, että jopa opin jotain.
Keskellä tuli jänskä osuus, eli piti päästä roikkumaan trapetsista pää alas päin. Tulin viimeisenä luokkaan, joten kaikki sopivan korkuiset liinat oli jo viety. Oma liinani oli säädetty sen verran korkealle, että kyytiin pääseminen vaati ylimääräisiä ponnisteluita. Trapetsista roikkuminen oli aluksi tosi epämukavaa. Tuntui että silkki pureutui lihaksiin ja esti verenkierron. Sitten sain venkoiltua itseni parempaan asentoon ja olo helpottui. Huomasin kuitenkin, että vaikka roikkuessa ranka sai venyä ihan kivasti ja päähän kiersi reilummin verta, jalat alkoivat pikkuhiljaa mennä kevyesti hapoille. Uskon, että se johtuu siitä, että liinat puristavat lonkkaa sen verran kovasti, että alaraajojen verenkierto häiriintyy. Jos tiedät paremman syyn, laita alas kommenttia ja korjaa tämän joogaturistin virhe.
Varsinaisia lihaskuntoliikkeitä tehtiin yhteensä 10 toistoa ja molemmissa liikkeissä keskityttiin vatsalihaksiin. Pää alaspäin roikkuessa sai tosi hyvän tuntuman ja vastuksen lannerangan notkon vastustamiseen. Muuten kaikki liikkeet olivat tosi kevyitä ja jokaisen liikkeen tai pidon jälkeen mentiin lattialle ja tehtiin rauhoittava ja rankaa venyttävä asento.
Lopussa käperryimme liinan sisää, melkein kuin riippukeinuun ja rentouduimme siten ihan hiljaa itseksemme, omassa silkkikotelossamme. Kun tunti oli loppu, en ollut muuttunut perhoseksi, mutta olo oli silti aika hyvä.
Ohjaajan ohjaus oli minusta tosi helppotajuista ja hän kävi tarvittaessa opastamassa riippumisiin ihan henkilökohtaisesti. Arvostan kovasti!
Minusta, ainakin tämän yhden take off -tunnin perusteella, ilmajooga sopii hyvin vaikka joogan aloittamista harkitsevalle henkilölle tai miksei edistyneemmällekin joogille. Ranka saa kivasti venyä kun roikutaan pää alas päin ja lonkan venyttäminen (suurimmalle osalle kovasti tarpeen) on trapetsilla avustettuna mukavan kevyttä.
En voi sanoa jääneeni koukkuun, mutta näen kyllä mikä siinä voisi viehättää. Luulenpa, että jään ylipäätään joogaturistiksi, eli käyn satunnaisesti, korkeintaan muutaman kerran vuodessa kokeilemassa erilaisia tunteja.
Oletko itse kokeillut tai harrastanut ilmajoogaa? Eriäviä mielipiteitä tai kokemuksia?
Ostin viime viikolla uudet Feelmaxin Panka -paljasjalkatossut ollessani I love me -messuilla. Olin jo jonkin aikaa suunnitellut hankkivani uudet, mutta en ollut vain saanut aikaiseksi. Feelmaxilla oli oma koju messuilla ja jalkineet olivat myynnissä suunnilleen puolet halvemmalla kuin normaalisti, joten pakkohan ne oli ostaa. Koska olen käyttänyt edellisiä Pankoja jo vajaan parin vuoden ajan, ajattelin että olen jo pätevä kirjoittamaan jonkinlaisen arvostelun niistä. Arvosanat ovat asteikolla 1-10.
Tulipa räikeä kuva! Nauhat eivät hehku oikeasti noin punaisena.
Arvosteluasteikko Huono 1-2 Välttävä 3-4 Keskiverto 5-6 Hyvä 7-8 Erinomainen 9-10 Sopivuus käyttötarkoitukseen ja monipuolisuus (3,5/10)
Sain ensimmäiset Feelmax Pankat jo varmaan vuonna 2006 tai 2007 ja ne myytiin minulle urheiluliikkeessä juoksutossuina. Ne kestivät (lumessa) juoksemista suunnilleen kuukauden verran ennen kuin pohjissa oli kunnon reiät. Tämä ei ollut niinkään kenkien vika, vaan myyjän, sillä näitä kenkiä ei ole edes tarkoitettu juoksuun ulkosalla. Juokseminen sujui oikein hyvin, mutta pohjan materiaali vain kuluu liian nopeasti.
Feelmaxin sivuilla sanotaan, että Panka sopii ulkoliikuntaan, katukengäksi, puutarhaan, ostoksille jne. Itse en ottaisi kenkiä lainkaan ulos, paitsi korkeintaan nurmikolle. Silloinkin paljas jalka on minusta parempi.
Oman kokemukseni mukaan tämä malli sopii parhaiten salikengäksi tai tossuksi sisätiloihin tai töihin. Ne voisivat toimia myös joissain peleissä, joissa ei tule rajuja suunnanvaihdoksia, sprinttejä ja loikkia. Miekkailuun Panka sopii ihan kivasti, vaikka ne kuluvat siinäkin nopeammin, kuin esim. salilla.
Olen käyttänyt niitä muutaman kerran Parkourkeskuksessa ja sain kengät ikääntymään suunnilleen puoli vuotta, jos vertaa miten hyvin olivat kestäneet siihen asti. Varpaiden puoleinen sauma alkoi rakoilemaan ja pohjaan ilmestyi pieniä repeämiä. Parkouriinkin Panka sopi ihan kivasti, paitsi putkien päällä tasapainottelussa, jossa ne tuntuivat vähän pyörivän jaloissa.
Sanon tähän vielä varmuuden vuoksi, että paljasjalkatossut voivat olla aika kova pala sellaiselle, joilla jalkapohjat kipeytyvät helposti tai tarvitsevat kaaritukea. On myös tärkeää, että paljasjalkatossuihin totutellaan vähitellen. Liian nopea siirtyminen minimalistikenkiin voi saada jalat kipeiksi ja rasitusvammatkin ovat mahdollisia. Myös kävely- ja juoksutekniikalla on merkitystä. Paljasjalkatossuilla täytyy käyttää päkiäaskellusta tai muuten askeleista syntyvät tärähdykset rasittavat tukielimistöä liian kovasti.
Annan arvosanaksi 3,5 sillä minusta Panka ei sovi ulos ja ne ikääntyvät liian nopeasti rajussa liikunnassa sekä ulkona. Se on kuitenkin tosi hyvä sisäkenkä, vaikkakaan ei kovin monipuolinen sellainen.
Kestävyys (3,5/10) Panka ei ole kaikista kestävin kenkämalli, johon olen törmännyt, mutta kuten olen jo maininnut, kevyessä sisätilaliikunnassa ne voivat kestää aivan hyvin parikin vuotta. Se on aika hyvin miltä tahansa kengiltä. Täytyy vain osata valita aktiviteetteihin oikeat kengät.
Kun on aika hankkia uudet kengät, näistä tossuista on todennäköisesti kulunut reikiä pohjiin ja mahdollisesti myös repeämiä pohjan saumaan. Kaikissa ostamissani Feelmaxeissa pohjallisten liimaus pettää suunnilleen ensimmäisen kuukauden aikana ja se on vähän ärsyttävä piirre. Tilalle ehdottomasti parempi liimaus tai sitten joku muu tapa pohjallisen kiinnittämiseksi. Nyt pohjallisia joutuu asettelemaan suoraksi ennen kuin kenkään voi tunkea jalan. Useimmiten läpyskä menee rullalle ja asettelun joutuu uusimaan.
Pohjan sauman olisi voinut myös suunnitella eri kohtaan, sillä nyt se on juuri varpaiden edessä. Kun juoksija jarruttaa, tai pituusloikkaaja laskeutuu (tässä skenaariossa päkiöilleen), kengän etuosaan eli varpaiden päähän, kohdistuu aika monen kilon voima. Jos tuossa samaisessa kohdassa on yksi kengän heikoimmista kohdista, minusta siinä on selkeä suunnitteluvirhe.
Annoin kestävyydelle arvosanaksi 3,5 vaikka kestävätkin aika hyvin kevyessä käytössä. Pohjien reikiintyminen sekä saumojen repeytyminen on silti liian helppoa ja pohjallinen on kiinnitetty tosi huonosti.
Mukavuus (10/10)
Kaikki käyttämäni Feelmaxit ovat todella mukavia ja Panka on erityisen mukava kenkä. Tuntuu, kuin pitäisi jalassa sukkia, joissa on hyvä pito. Varpaat eivät ole puristuksissa ja supussa, sillä lesti on riittävän leveä. Kengissä on nauhat, joten ne voi kiristää istumaan melko naftisti jalkoihin. Ne hengittävät myös hyvin, eivätkä jalat ole märät hikisemmänkään treenin jäljiltä. Minusta arvosana 10 on täysin oikeutettu.
Tuki (9 /10)
Paljasjalkakengissä on oikeastaan se idea, että ne eivät tue juuri lainkaan. Siinä mielessä tämän voi ottaa joko positiivisena tai negatiivisena asiana, riippuen yksilön tarpeista. Omassa arvostelussani tuen olemattomuus on hyvä asia.
Panka ei tue jalkaa juuri lainkaan, eli suunnilleen yhtä hyvin kuin sukat. Jos ne kuitenkin istuisivat vielä vähän paremmin jalkaan, kuten vaikka Vibram Fivefingersit, ne eivät liikkuisi jaloissa niin paljon. Jos jalkoihin kohdistuu painetta yhdestä suunnasta, kuten loikkiessa, kiipeillessä tai tasapainotellessa, ne voivat hieman pyöriä jaloissa ja tuntua löysiltä. Ne silti sopivat oikein hyvin käyttötarkoitukseensa, eli sisätossuiksi.
Tuntuma alustaan (9/10) Feelmax Pankan pohja on mitättömän ohut. Sen läpi tuntee pienetkin pinnanmuodot ja kokemus paljain jaloin liikkumisesta on aika lähellä. Kengän kanssa kannattaa pitää sukkaa, eli kerroksia tulee silti kolme, eli pohja, pohjallinen sekä sukka. Kai tässäkin olisi periaatteessa voinut antaa kympin, mutta melko paljon oikeasti paljain jaloin liikkuneena täytyy sanoa, että kymppiin on vielä matkaa. Pito (6/10)
Näissä kengissä on moniin sisäliikuntatossuihin verrattuna aika hyväkin pito, etenkin kun varpaat ja päkiä pääsevät painumaan alustaan, ikään kuin pohjan läpi. Pito ei ole silti poikkeuksellisen hyvä, sillä pohja on melko sileä ja pientä karheutta lukuunottamatta kuvioimaton. Perus salitreeneissä ei pitäisi olla mitään ongelmia ja olen ainakin itse pystynyt käyttämään niitä mailapeleissä, parkourissa ja miekkailussa aivan hyvin. Hinta-laatusuhde (9/10)
Ostin toisen Panka-parini pari vuotta sitten 71 euron hinnalla ja ne ovat kestäneet minulla pääasiassa työkenkinä vuoden plus 7-8 kuukautta. Minusta se on tosi hyvä käyttöikä nykypäivän kengille. Feelmaxin kengissä on 12 kk takuu, mikä on minusta hieman yllättävää, etenkin pohjien kulumisvauhdin takia. Se on silti tosi hyvä juttu ja minulla on kokemusta uusien kenkien saamisesta ennen aikojaan rikki menneiden kenkien tilalle.
Puhtaanapito (8/10)
Jos kenkiä pitää vain sisätiloissa ja käyttää aina sukkia, ne pysyvät puhtaana ja hajuttomina todella pitkään. Jos sen sijaan et pidä sukkia, ne alkavat haista yhden tai kahden kerran jälkeen. Sisätiloissa käytettynä tarvetta ei ole kovin usein, mutta kenkiä voi pestä haalealla vedellä ja miedolla pesuaineella. Ei siis kaikista kätevin tapa pestä, mutta ne ovat sen verran helppohoitoiset, että arvosanaksi tuli kahdeksan.
Ulkonäkö (7/10) Tämä on vähän vaikea kategoria arvostella, mutta minusta Panka näyttää ihan hyvältä. Se ei ole välttämättä minulle kaikista tärkein asia, mutta sillä on silti merkitystä. Musta kenkä ja punaiset nauhat sekä kuviot ovat ihan ok ja näyttävät melko neutraaleilta ainakin omaan silmääni. Minusta tossut näyttävät vähän hassuilta lyhytlahkeisten housujen kanssa, sillä varret ulottuvat yllättävän korkealle nilkkaan. Leveät ankannokkamaiset kärjet saattavat myös näyttää joidenkin silmään oudoilta. Makuasioita, mutta sanotaan kuitenkin, että Panka ei saa samanlaisia katseita, kuin vaikka Fivefingersit.
Yleisarvosana 7/10
Jotenkin tuo arvosana näyttää matalalta jos mietin miten paljon olen niistä pitänyt. Yritin kuitenkin olla edes jotenkin objektiivinen ja arvostella kenkiä monelta kantilta. Älkää kysykö miksi niin monessa kategoriassa on arvosana 3,5. Joskus kolme on liian vähän ja neljä liian paljon :D.
Mitä mieltä olet itse Feelmaxin Pankoista (taivutetaanko nimiä näin)? Onko sinulla erilaisia tai samoja kokemuksia niistä?
Kuten olenkin jo maininnut muutamassa aikaisemmassa kirjoituksessani, aloitin syksyn alussa uuden harrastuksen: Bolognalaisen miekkailun. Homma lähti siitä, että kävin kokeilemassa lajia yksissä jatkotason treeneissä. Alkeiskurssi oli jo täynnä ja seuraava alkoi muistaakseni vasta parin kuukauden päästä, eikä sitä järjestetty aikataululleni sopivaan aikaan.
Sain kuitenkin luvan treenata jatkotason porukan kanssa, mikä oli kiva juttu. Asiat vain piti opetella vähän niin kuin siinä tehdessä, eikä perustekniikoita päässyt oikein hiomaan, paitsi kotona ilman opettajaa. Olen harrastanut miekkailua reilut pari kuukautta (joista ainakin kaksi viikkoa meni flunssassa) ja vaikka tunneilla menee ihan kivasti, koen silti vielä tarvitsevani jonkinlaista opastusta perusteisiin.
Lyöntien harjoittelua.
Olin viime viikonloppuna Ilkka Hartikaisen yksityistunnilla ja sain pikakurssin osasta noista perusjutuista, joista olin jäänyt paitsi. Ilkka opettaa Helsingissä ihan perus miekkailutreeneissä sekä tapahtumissa ympäri maailmaa. Jos laji kiinnostaa, Espoon Historiallisen Miekkailun Seuran treenitilat sijaitsevat Ruskeasuolla, lähellä Tilkan pysäkkiä.
Aluksi kävimme läpi mm. miekan osat. Suurin osa termeistä ovat italiaksi tai englanniksi, sillä suomeksi ei yleensä löydy vastaavia sanoja. Esim. miekan edellä oleva terä, jolla lyödään rystysten puolelta, on nimeltään filo dritto tai true edge ja miekan hamaraa kutsutaan nimellä filo falso tai false edge. Monet termeistä ovat vaikeasti muistettavia vieraskielisyydestä johtuen. Pidän kovasti siitä, miltä italia kuulostaa, joten ehkä miekkailu olisi riittävä motivaattori jonkinlaisen kielellisen perusosaamisen hankinnalle.
Bolognalaisessa miekkailussa käytetään enimmäkseen leikkaavia lyöntejä, mutta pistoilla on myös tärkeä asema. Pistot sopivat oikein hyvin kaksintaisteluun, mutta sotakentällä kehon läpi työnnetty miekka on pahasti jumissa ja sotilas on silloin melko avuton uutta hyökkääjää vastaan.
Miekkaillessa voi tulla hiki.
Kevyestä ulkonäöstään huolimatta miekan käsittely vaatii jonkin verran voimaa ja kestävyyttä sekä tietenkin rentoa tekniikkaa. Hyvä osuma (terävällä) bolognalaisella miekalla voi viedä mennessään vaikka raajan, eli kyse ei ole mistään pistämiseen erikoistuneesta rapiirista tai floretista. Harjoituksissa käytetyt miekat ovat onneksi tylsiä ja niiden kärjessä on muoviset tapit, jotka ensisestään vähentävät vahinkojen riskiä.
Kävimme läpi myös perus jalkatyötä, eli sitä miten liikutaan eteen, taakse ja sivuille. Vaihtoehtoja on paljon ja vaikuttaisi siltä, että liikkua saa käytännössä melko vapaasti, kunhan ei käytä siihen ylimääräistä energiaa tai ole huonossa tasapainossa. Katsoimme myös eri varoasennot, jotka ovat yleensä myös asentoja, joista voi lyödä tai joihin voi päätyä lyönnin jälkeen. Vastustajan ollessa lähellä, miekka osoittaa yleensä suoraan kohti tämän kehoa tai kasvoja, mutta kauempana miekkaa voi pidellä vähän rennommin vaikka kärki alhaalla. Tämä on hyvä, sillä miekkakäsi saattaa alkaa väsymään jatkuvan varoasennossa jäkityksen ja lyöntien tuloksena.
Lyöntiharjoituksia Meyerin-neliön avustuksella.
Lopuksi keskityttiin lyönteihin. Suurin osa leikkaavista lyönneistä tapahtuu viistoissa linjoissa, joko ylhäältä alas tai alhaalta ylös. Tämän harjoitteluun voi käyttää mm. Meyerin-neliötä (kuva yllä). Diagrammiin on merkitty neljään eri sektoriin numeroita, joilla tarkoitetaan lyöntijärjestystä. Neliön ohjeita seuraamalla voi harjoitella lyöntisarjoja, joissa lyödään aina neljä lyöntiä yhteen menoon neljästä eri suunnasta. Pääsin myös huitomaan miekalla isoissa ja nopeissa kaarissa. Harjoittelimme myös rannelyöntejä ja sarjoja, joissa nuo yhdistyivät. Kovaa lyöminen on aika rankkaa ja kyynärvarteni on vieläkin hieman kipeä. Itse huitaisu ei ole se rankka osuus, vaan miekan hallittu pysäyttäminen. Ostin sitä varten itselleni kevyen keilapainon, jolla voi huitoa kotona ja kehittää itselle kipparikallen kyynärvarret.
Ilkan opetus oli selkeää ja helppotajuista, kuten aina. Tunnilla pidettiin huolta, ettei miekkakättä väsytetä kerralla loppuun, vaan tekniikkaa piti harjoitella aina tuoreeltaan. Tuttua huttua voimaharjoittelusta.
Tarkoituksena olisi käydä yksityistunnilla vielä uudestaan, mutta tästäkin kerrasta sai jo paljon vinkkejä itsenäiseen harjoitteluun. Nyt tuntuu jo vähän itsevarmemmalta, kun tietää ainakin teoriassa, että miten lyönnit ja varoasennot pitäisi tehdä. Seuraavalla kerralla olisi ohjelmassa pariharjoittelua, eli ainakin torjuntoja, lyöntejä ja liikkumista suhteessa vastustajaan. Siitä ehkä lisää myöhemmin.
Niin, ja varasin itselleni myös oman miekan, jonka saan varmaankin marraskuussa!
Kurkkukipu on hälvenemässä ja olen jo uskaltanut tehdä lyhyitä, voimaa ylläpitäviä treenejä, joissa teen vain sarjan tai pari per liike. Voima ei ole onneksi laskenut sairastelun aikana ollenkaan. Tauti keskittyi lähes ainoastaan kurkkuun, eikä minua heikottanut kuin korkeintaan parina päivänä.
Energiaa olisi riittänyt vaikka mihin ja sen takia treenin välttely tuntuikin niin turhauttavalta! Huomasin kuitenkin kaupungilla juostessani, että kurkkukipu paheni hengästymistä aiheuttavasta liikunnasta.
Otsikointini ei kuitenkaan koske pelkästään flunssasta parantumista, vaan olen huomannut edistystä myös ruoansulatukseni toiminnassa. Kirjoitin aikaisemmin artikkelin vatsavammaisuudestani ja sen voi lukea täältä.
Kun yritin helpottaa kurkkukipuani kurlaamalla suola- ja cayannepippurivedellä, huomasin että suolistoni ei ärtynyt vaikka nielin joka kurlauksen jälkeen hieman cayannea. Tajuttuani tämän, tein itselleni muutaman päivän päästä chilillä terästettyä kaakaota. Laitoin maustetta melkein teelusikallisen, eikä tullut mitään ongelmia. Join tänään uuden samanlaisen sekoituksen ja toivon mukaan tilanne pysyy samanlaisena.
Olen erehtynyt ennenkin näiden juttujen kanssa, eli totuuden tietää oikeastaan vasta muutaman päivän päästä. Jotain edistystä on silti tapahtunut, sillä ennen olisin mennyt aivan tukkoon pienemmästäkin määrästä.
Ei mitään mullistavaa, mutta pieni voitto tämäkin. Olen aina pitänyt mausteisesta ruoasta ja tulisten ruokien pois jättäminen oli myös ikävä menetys muiden rinnalla.
Kirottua, olen taas kurkkukivussa. Pari viikonloppua takaperin olin luokkakokouksessa, jonka takia tuli valvottua tosi myöhään. Seuraavana päivänä kävin riehumassa puolentoista tunnin ajan Kivikon esteradalla. Seuraavana aamuna oli jo vähän kurkkukipua. Tällä kertaa propolis ei auttanut juuri lainkaan. Chili- ja suolavedellä kurlaaminen sen sijaan auttoi, mutta mikään konsti ei poistanut kipua kokonaan.
Olen kai joskus lapsena kärsinyt kovan kurkkutulehduksen, sillä kitarisani näyttävät kuun pinnalta, täynnä kuoppia ja kraatereita. Ne tulehtuvat erittäin helposti ja saan flunssan kylkiäisenä aina kurkkukivun. Joskus olen haaveillut niiden poisleikkauttamisesta, mutta en oikein tiedä. Kun olin lapsi, sitä harkittiin, mutta vaakakuppi kallistui siihen, että ei leikata. Kitarisat ovat tavallaan ensimmäinen puolustusmuuri huulien jälkeen vieraita hyökkääjiä kohtaan. Minun muurini on kuitenkin reikäinen ja heikentynyt. Sen takia se oikeastaan toimii pöpöille sopivana, helposti valloitettavana päämajana, josta voi tehdä uusia hyökkäyksiä syvemmälle.
Kivikon esterata. Kuvan ulkopuolelta löytyy muitakin esteitä.
Vaivan alkamisesta on jo yli viikko aikaa, eikä kurkku ole vieläkään normaali. Alkaa jo ottaa vähän pannuun, koska en halua kuitenkaan pitkittää parantumista treenaamalla. Tämä on kuitenkin saanut minut miettimään treenin ohjelmointia uudestaan. Jos homma voi kaatua yhteen (todella) huonosti nukuttuun yöhön, liikunko silloin turhan lähellä omaa palautumiskykyni rajaa? Puolustuksekseni voin sanoa että esteradalla tuli rehkittyä vähän turhan kovasti. Kun vastaavia välineitä ei ole päässyt käyttämään niin usein, sitä kai vähän hullaantuu. Ongelma ei ole siis yksin ohjelmassani, vaan kaupungin luomissa liikuntamahdollisuuksissa. Näin kätevästi vastuu siirretään muille.
Esteiden ylitystä ja alitusta. Puomi oli jo sen verran korkea minulle, että ylitystä sai harjoitella jonkin aikaa, ennen kuin siitä tuli helpon ja nopean tuntuista.
Pääsin myös muutama viikko sitten bolognalaisessa miekkailussa kokeilemaan ottelua metallisella harjoitusmiekalla (enkä nahkaisella harjoitus-Dusackilla), lainasuojat päällä! Voin sanoa, että miekkailu on vielä vaikeampaa, kuin mitä luulisi. Käsi alkaa väsyä melko nopeasti. Alussa vielä pystyi ajattelemaan vastaiskujen tekemistä, mutta lopussa väsyminen pakotti lähinnä torjumaan. Iskuja sateli opettajalta ja yritin lähinnä selviytyä. Harjoitus antoi kuitenkin paljon ajateltavaa. Kunhan tämä flunssa loppuu, alan taas käymää miekkatreeneissä ja pystyn soveltamaan oppimaani.
Minulla ei ole valitettavasti kuvia miekkailusta, mutta kyseinen ottelutreeni videokuvattiin. Minulle ei ole vielä vain lähetetty linkkiä, mutta saatan jossain vaiheessa laittaa jonkinlaisen kuvakaappauksen, jos kuvanlaatu on kelvollinen.
Tällaista tällä kertaa. Toivon mukaan pystyn kirjoittamaan pian jostain positiivisemmasta kokemuksesta.
Oletko sinä käynyt Kivikon esteradalla? Entä onko kokemuksia kitarisojen poistamisesta?
Pari vuotta sitten näin Dr. Robert Cassarin tekemän videon, jossa hän demonstroi jonkinlaista ihonpuhdistustekniikkaa. Kyse oli Gua Sha;sta, joka kuuluu vanhaan kiinalaiseen lääketieteeseen. Tekniikassa (oman rajoittuneen käsitykseni mukaan) kaavitaan ihoa jonkinlaisella työkalulla, kuten lusikalla. Hoidon tarkoituksena on puhdistaa ihoa, lisätä verenkiertoa ja stimuloida kudoksen paranemista alueella.
Cassar joutui poistamaan Gua Sha -nimen kaikista videoistaan, sillä kiinalaiset ammattilaiset eivät pitäneet jostain hänen videoissaan. Cassar oli sitä mieltä, että he eivät hyväksyneet ammattisalaisuuksien levittämistä ilmaiseksi. Kysehän voi tietenkin olla eriävistä mielipiteistä tekniikkaan liittyen.
Oli miten oli, kokeilin kaavintaa kotona suihkussa. Minulla ei sattunut olemaan sitruunamehua ihohuokosten avaamista varten, joten käytin omenaviinietikkaa. Voi sitä silmien kyynelehtimistä ja etikan katkua vessassa! Kun pääsin kaapimisvaiheeseen, ihosta lähti mustaa aika reilusti ja huomasin myös, että joihinkin alueisiin ilmestyi pieniä verenpurkaumia. Pienen pesun jälkeen magnesiumöljyä iholle ja lopuksi kookosöljyä kosteutukseksi.
Käyttämäni työkalu. Lusikan kupin reuna on juuri sopivan ohut, mutta silti sileä.
En juurikaan harrasta ihonhoitoa, mutta pidin siitä, miten sileältä iho tuntui proseduurin jälkeen. Koska projekti vaati niin paljon erilaisia aineita ja aikaa, mieleni ei tehnyt kokeilla sitä uudestaan. Katsoin kuitenkin myöhemmin toisen videon, jossa Cassar kertoo käyttävänsä kaapimistekniikkaa joka päivä suihkussa, lämpimän veden alla. Ennen kaapimista, ihon täytyy lämmetä veden alla. Jos teet kovan käsittelyn, pidä muutaman päivän tauko ennen uutta kaavintaa. Kevyitä käsittelyitä voi tehdä melkein joka päivä.
Tästä innostuneena, kokeilin tekniikkaa kipeisiin lihaksiini ja huomasin, että erityisen kipeät kyynärvarteni olivat verenpurkausten peitossa. Selkäni muistutti muutaman päivän ajan alla olevan kuvan herran selkää.
Gua Sha:n uhri. Selkä on yleensä ihmisillä niin pahassa kunnossa,
että jälkiä tulee varmasti. Kuva: Wikipedia
Vaikka hoidon jäljet näyttivät pahoilta, selkäni ei parin, kolmen päivän jälkeen enää tuntunut olevan jumissa, toisin kuin normaalisti. Treenaan säännöllisesti ja selkä saa kuritusta lähes kaikissa harjoituksissa ihan jo niiden roolin takia. Nykyään selkäni lihakset ovat verrattain joustavassa kunnossa, enkä kärsi jumeista. Verenkierto on parantunut huomattavasti ja kun selkään on tehty uusia kaavintoja, verenpurkauksia tulee vain joskus ja huomattavasti vähemmän. Sama pätee kyynärvarsiin.
Kärsin vuosia arpikudoksesta lihaksessa oikean lapaluun alueella, sillä kannoin kerran tunti kaupalla painavaa reppua, jossa oli liian ohuet olkaimet. Alue tuntui keskittyneenä 'jumina' tai könttinä aina kun selkä meni vähänkään enemmän jumiin. Muutaman kaavinnan jälkeen arpikudoksesta ei ole ollut enää tietoakaan.
Cassarin mukaan verenpurkaukset ovat merkki huonosta verenkierrosta ja kovettuneesta kudoksesta alueella. Hoitojen jälkeen verenpurkauksia ei pahemmin tule ja liha kestää paljon kovempaakin käsittelyä. Oli todellinen syy mikä tahansa, lopputulos on kuitenkin se, että lihakset ovat paremmassa kunnossa ja liikkuvuuskin saattaa palautua normaalille tasolle.
Robert Cassar varoittaa videoissaan kaapimasta liian kovasti, jolloin syntyy verenpurkauksia. Purkaukset ovat siis pieniä sisäisiä verenvuotoja ja veri hyytyy pieniksi klönteiksi. Jos tuollainen hyytymä lähtee liikkeelle verenkiertoon, riskinä voi olla jonkinlainen tukos. Tunnustuksena, harvoin maltan tekemään kaavintaa niin kevyesti, ettei jälkiä synny. Jos niitä ei synny, kudos on vain niin hyvässä kunnossa, ettei niitä joka tapauksessa tule.
Foamrollerilla lihasten päältä rullaaminen ajaa jonkin verran samaa asiaa, mutta oman kokemukseni mukaan kaapimalla pääsee paljon paremmin vaikeisiin paikkoihin ja vaikutettua pinnallisiin kudoksiin. Rullalla pääsee syvemmälle ja paine ei ole niin keskitettyä, kuin kaavinnassa.
Joku on onnistunut patentoimaan jo keksityn tekniikan länsimaissa ja nimeämään sen Graston Tekniikaksi. Työkaluina käytetään erilaisia ruostumattomasta teräksestä valmistettuja välineitä ja tarkoituksena on diagnosoida ja hoitaa lihasten ja sidekudosten vaivoja. Tekniikan tuloksia ei ole tutkittu riittävän laajalti tai luotettavasti, joten sen tehokkuutta ei ole todistettu tieteen silmissä.
Graston Tekniikassa käytetään teräksisiä työkaluja.
Arvostettu valmentaja Eric Cressey käyttää tekniikkaa ainakin osaan valmennettavistaan ja demonstroi sitä videollaan. Kaapimisen ääni pistää ihon kananlihalle ja punoitus näyttää aika pahalta, mutta veikkaanpa että kyynärvarret ovat paljon vetreämmässä kunnossa käsittelyn jälkeen. Tämä on ainakin oma kokemukseni. **Edit. 11.8.2016: Eric Cresseyn video on poistettu, joten korvasin videon toisella demonstraatiovideolla. **
Olen itse käyttänyt kaapimisessa puista salaatinotinta, jonka reuna on sopivan kulmikas, mutta ei kuitenkaan terävä. Työkalu ei saa rikkoa ihoa, mutta siinä on oltava sen verran kulmaa, että sillä pääsee syvemmälle kudokseen.
Omat pahimmat ja kipeimmät alueeni olivat niska, selkä, olkapäiden etuosat, kyynärvarret, lonkankoukistajat, lonkan sivut, reidet (sisäreidet ja ulkosyrjät ovat pahimmat!) ja pohkeet. Toisin sanoen lihakset, jotka ovat olleet itselläni kaikista jäykimmät ja jotka ovat tehneet eniten töitä. Teen vielä lonkan kanssa töitä, mutta muut lihakset ovat suurimman osan aikaa tosi hyvässä kunnossa. Jälkiviisaana olisin tehnyt kaavintahoidon ennen kuin aloin keskittyä lihasten venyttelyyn tehostetusti. Joustavaa ja hyvällä verenkierrolla varustettua kudosta on huomattavasti helpompi venyttää, kuin tukkoista ja jähmeää.
Oletko kokeillut vastaavaa tekniikkaa itse? Mitä tuloksia sait?
Kurkkukipu alkoi päälle viikko sitten sunnuntaina, kun vietin iltaa flunssaa potevan vaimoni kanssa. Oireet olivat tutut. Nieleminen vaikeutui. Kurkussa tuntui välillä lievää kipua ja kuivuutta. Tilanne paheni melkein minuutti minuutilta. Normaalitilanteessa olisin mennyt heti jääkaapille ja ottanut propolista. Sitä ei kuitenkaan sattunut olemaan mukana. Sain kyydin äitini luokse, mutta ensin käytiin kaupassa ostoksilla. Tiesin, että äitini kaapista löytyi jonkinlaisia propolistippoja, mutta halusin ottaa rohtoa mahdollisimman nopeasti, joten kävin katsomassa apteekissa jospa sitä olisi ollut siellä myynnissä. Ei valitettavasti löytynyt. Kun päästiin kaupasta, kurkkukipu oli taas vähän pahempi. Kotiin päästyämme, otin heti teelusikallisen tippoja ja huomasin, että maku ei ollut se, mihin olin tottunut. Katsoin pullon kylkeä ja totesin, että se oli vain 40% propolista ja loput etanolia. Kurkussa oli kyllä lämmin tunne ja se turrutti ihan kivasti kipua pois. En silti tuntenut, että tulehdus olisi hävinnyt, mikä olisi ollut normaalia kunnon propolistipoilla.
Menin tuona iltana takaisin kotiin Helsinkiin ja yöhön mennessä kurkkuni oli jo ihan tulessa. Minulla oli jääkaapissa kirjaimellisesti vain yksi tippa oikeaa propolista ja se tuntui todella hyvältä. Ajoitus oli aivan liian myöhäinen, eikä määrä ollut riittävä. Kokeilin myös valkosipulin ja sinkkipillereiden imeskelyä sekä suolavedellä kurlaamista, mutta mistään ei ollut oikeaa apua. Yleensä jos sairastan, olen poissa pelistä viikon. Kurkkukipu tuo ennenpitkää mukanaan kuumeen ja sitten alkaa yskiminen sekä nuha.
Ajatus sairastumisesta tuntui silloin erityisen veemäiseltä, sillä olin juuri aloittamassa uuden treeniohjelman kanssa ja edessä oli myös Funrunin Mutajuoksu Serenassa. Tiesin, että en aio mennä riehumaan radalle sairaana, joten olin melko varma, että juoksut jäävät juoksematta.
Aamulla kurkkukipu oli vielä pahempi. Aloitin päivän kurlaamalla suolavedellä, johon oli sekoitettu cayannepippuria. Tuntui ikävältä, mutta kurlasin koko lasillisen loppuun. Sitten otin muutaman tabletin sinkkiä ja imeskelin niitä hitaasti. Join myös B-vitamiineja, sekä mineraalisekoitusta. Söin tukevan aamiaisen ja puoleen päivään mennessä huomasin, että kurkkukipu oli kadonnut! Nieleminen oli edelleen vähän vaikeaa, koska limakalvot olivat kärsineet tulehduksessa, mutta kipu oli tiessään.
Nyt en oikeastaan osaa varmasti sanoa mikä minut paransi. Sen tiedän, että tulehdus olisi kestänyt oikeasti useita päiviä. Kitarisani tulehtuvat todella helposti, johtuen lapsuuden sairasteluista ja tulehdus kestää aina vähintään viikon.
Olo oli vielä pari päivää vähän vetämätön ja otin ihan rennosti. Keskiviikkona kokeilin jo treenata kevyesti ja se tuntui hyvältä. Huomasin toipuvani tosi hyvin, vaikkakin yhtenä päivänä jouduin rasittamaan itseäni vähän enemmän ja sen seurauksena sain pienen nuhan ja ajoittaisen yskän.
Minulla on ennestään hyviä kokemuksia cayannepippurivedellä kurlaamisesta, mutta koska otin montaa muutakin rohtoa, en voi varmasti sanoa, mikä lopulta oli tehoaine. Pääasia, että kurkkukipu loppui. Opin kuitenkin sen, että etanolia sisältävään propolistuotteeseen ei kannata laittaa senttiäkään rahaa. Olen käyttänyt menestyksekkäästi ainoastaan SoriaNaturalin Propolista, jota saa ainakin Life-liikkeistä. Joissain tuotteissa on jopa ainoastaan 8% propolista ja loput vettä ja etanolia! Joskus olen suositellut tutuille ja asiakkaille propolista kurkkukipuun, mutta he ovat sanoneet, että aine ei ole tehonnut. Tässä saattaa olla syy. Annoin viime viikolla yhdelle kipeänä olleista kavereistani oikeaa propolista ja kurkkukipu hävisi kuulemma yhdestä maistiaisesta pariksi päiväksi.
Kuva: mutajuoksu.com
Lauantaina oli Mutajuoksu. Minua jännitti hieman, sillä en tiennyt lainkaan mitä odottaa. En ollut koskaan ennen osallistunut juoksutapahtumaan. En varsinaisesti harrasta juoksulenkkejä, eikä tasavauhtinen juokseminen enää jaksa innostaa. Suostuin treenaamaan tapahtumaa varten ainoastaan intervallilenkeillä, jotka kestivät 20-30 minuuttia. Kävin Malminkartanon jätemäellä ja tulin takaisin. Siinä kaikki. Ilmoittautumisen jälkeen laskin ehtiväni tekemään 14 lenkkiä, eli kaksi kertaa viikossa, mutta sain tehtyä niistä vain 6. Tiesin, että radalla tulisi olemaan esteitä, mutta niitä varten en harjoitellut.
Valitsin juoksukengiksi KSO-mallin Vibram FiveFingersit, sillä ne ovat kevyet, eivätkä aiheuta ylimääräistä nilkkojen muljahtelua epätasaisessa maastossa. Noiden kenkien huonoksi puoleksi voisin mainita huonon pitävyyden ja minimaalisen suojan iskuja vastaan. Ajattelin kuitenkin, että ketterät ja vapautetut jalat loukkaantuvat epätodennäköisemmin kuin paketoidut ja kömpelöt. Reitillä oli aika paljon mutaa, enkä nähnyt, että tavallisilla juoksukengillä olisi ollut yhtään pitävämpi ote alustasta.
Ostin itselleni elämäni ensimmäiset juoksuhousut, eli sellaiset trikoot, jotka ulottuvat polven yli. En koskaan uskonut tekeväni sellaista ostosta, mutta ajatus mutaisten ja märkien verkkareiden kanssa juoksemisesta puistatti sen verran, että olin valmis tekemään pienen investoinnin.
Osallistuimme HC-sarjaan, joka oli Kilpasarjaa 3 km pitempi (ei ehkä edes ollut, mutta siitä lisää alempana). Osallistujia oli vain n. 150 henkeä ja päällisin puolin koko porukka näytti hyväkuntoiselta ja aktiiviselta. Kuulin joltain, että mitä rempseämpi tapahtuma, sitä kirjavampi joukko osallistujia.
Juoksuseuranani oli vaimoni, joka on ehtinyt osallistumaan jo aika moneen juoksutapahtumaan. Hänkin oli vielä toipumassa flunssasta, mikä tarkoitti yskänkohtauksia ja tukkoista nenää. Vaimoni oli silti jo mennyt akuutin vaiheen yli ja uskalsimme lähteä kisaan ilman pelkoa jälkisairaudesta.
Kuva: mutajuoksu.com
Lähtö alkoi rampilla, joka piti ylittää 'köyden' avulla. Merkkiäänen jälkeen väki alkoi vyöryä esteen yli kuin muurahaiset, uskomattomalla nopeudella. Kun pääsin itse esteelle, huomasin miten yllättävän helppoa nousu oli. Joku kaatui ylempänä ja koko letka joutui odottamaan. Toisesta päästä pääsi liukumäkeä alas.
Sitten alkoi hölköttely. Sainoin vaimolleni suunnilleen kolmen minuutin jälkeen "olen jo nyt tylsistynyt". Olin unohtanut miten paljon oikeasti inhoan hölkkäämistä. Minulla oli vielä muutamia vuosia sitten tapana juosta lenkkiä monta kertaa viikossa, mutta se jäi vähitellen pois. Nykyään juoksen jos minun pitää ehtiä johonkin paikkaan nopeammin tai jos se on osa jonkinlaista intervallitreeniä tai luonnollista liikkumista. Sanoisin silti, että juoksen 5-6 päivänä viikossa vähintään jonkin verran.
Esteitä olisi saanut minun makuuni olla enemmänkin. Myöhemmin kuitenkin ymmärsin, että reitin haasteena olivat mäet, eivätkä niinkään esteet. Esteet olivat pelkkiä hidasteita. Reitti ei venyttänyt juoksijoiden letkaa riittävästi, joten ensimmäisillä esteillä sai aina jonottaa.
Mäet olivat sen sijaan jyrkkiä ja niitä oli paljon. Etenkin yksi mäki oli niin jyrkkä, että sen loppupätkällä kannatti ennemmin mennä neljällä raajalla, kuin juosten. Siinä mielessä valitsin hyvän lenkkipolun itselleni, sillä Malminkartanon huippu on täynnä vastaavia mäkiä.
Emme voineet mennä kovinkaan nopeaa vauhtia, sillä vaimoni nenä oli sen verran tukossa, että hengittäminen oli vaikeaa. Kävelimme jyrkimmät mäet ja otimme muutenkin aika rennosti. Oma impulssini olisi ollut pyyhältää vauhdilla eteen päin etenkin mäissä ja esteissä. Vaimoni kuitenkin huomautti viisaana, että minullekin tekee ihan hyvää pitää itseäni aisoissa, sillä olen vasta toipunut flunssasta. Hän oli tietenkin oikeassa.
Tulimme maaliin suunnilleen keskimmäisten joukossa, eli emme olleet hidastelusta huolimatta edes viimeisten joukossa. Jokainen sai mitalin kaulaan ja kenkäpesun.
***EDIT*** Olimme 97. ja 98., eli ei sentään keskimmäisten joukossa. Juoksijoita oli 136, joista 9 ei saanut aikaa.
Jälkifiilistelyt
Tapahtuma oli mielestäni aika hyvin järjestetty ja paikalla oli ihan kiva tunnelma. Meidän lähdössämme ei ollut silti niin paljon porukkaa, että tunnelma olisi ollut kovin tiivis. Reitti oli kiva, mutta monet olivat sitä mieltä, että se ei voinut mitenkään olla 8 km. Yksi tuttavani mittasi kellonsa GPS:llä, että matkaa olisi tullut päälle 6 km. Mietimme porukalla, että ehkä reitin mäkisyys vaikutti asiaan, sillä GPS mittaa matkan linnuntietä. Tulimme silti siihen tulokseen, että se ei voi mitenkään selittää 3 km eroa.
Katsoimme vaimon kanssa HC Mutajuoksun karttaa kotosalla ja katsoimme, että reitin alussa oli sinisellä merkitty pätkä, jota emme varmasti juosseet, eikä kyllä kukaan muukaan meidän ympärillämme. Ehkä tuo pieni oikaisu vaikutti matkan pituuteen. Jos tuo pätkä kuului lopulliseen reittiin, sitä ei oltu siinä tapauksessa merkitty kunnolla, enkä usko, että kukaan juoksi sitä kautta.
Mutajuoksun kotisivuilla sanotaan, että karttaan on tullut muutoksia, mutta reitille merkitty sininen pätkä näkyi siinä vielä sunnuntaina (juoksusta seuraavana päivänä). Tänään (maanantaina) kartta on muuttunut, eikä pätkää näy. Veikkaan, että juoksimme kaikki vähän päälle 6 km.
Kritisoin järjestelyitä vielä juoksureitin ainoan juomapisteen sijoittamisesta. Se oli nimittäin aivan heti kylpyvaahtoesteen jälkeen. Kuvittele, että tulet yltä päältä vaahdossa pöydän ääreen ja katsot, että millä raajalla saisi mukin käteen niin, että se ei olisi ihan saippuassa. Sitten pitää painaa vesitonkan napista, joka on edellisten juoksijoiden jäljiltä myös aivan vaahdossa. Sen jälkeen laitat kupin huulillesi ja toivot että leuassa oleva vaahto ei pääse suuhun. Kaikesta varovaisuudesta huolimatta maistoin saippuaa vedessäni.
Kaikenkaikkiaan tapahtumasta jäi tosi positiivinen fiilis ja olo oli lopuksi mahtava. Juoksun jälkeen pääsi suihkuun ja saunaan, mikä oli tosi hyvä juttu. En ollut yltä päältä mudassa, vaikkakin kengät olivat kyllä pesun tarpeessa.
Juoksun aikana tein joitain huomioita muista juoksijoista ja omasta pärjäämisestäni, sillä en voi itselleni mitään. Kuten jo aiemmin mainitsin, osallistujat olivat keskivertoa paremmassa kunnossa. Suurin osa oli varmasti paremmassa juoksukunnossa, kuin itse olin. Huomasin kuitenkin, että esteiden ylittäminen tuotti suurimmalle osalle vaikeuksia. Esim. tavallisen puomin ylitys meni tosi hankalasti ja vähän epäturvallisen näköisesti lähes kaikilla. Luulen että tämä johtuu ihan vain siitä, että liikkumiseen ei ole kuulunut parkourin tyylistä leikkimistä.
Puomin voi ylittää paljon helpommin, kuin heittämällä jalan vaivalloisesti pituuttaan puomin päälle ja sitten halata puomia ja vierähtää varovaisesti toiselle puolelle. Se on hidasta, tilaa vievää ja altistaa sääret sekä polvet kolhuille. Tarkoituksena ei ole vähätellä muiden suorituksia, mutta ajattelen väkisinkin, että osallistujat olisivat pystyneet paljon parempaan ihan vain 5 minuutin pikakurssilla. Vaimoni kokeili seuraavana päivänä turvallisempaa ylitystekniikkaa ja myönsi, että yksinkertainen muutos teki liikkeestä nopeamman ja mukavamman.
Katso videolta miten Safety Vault tehdään ja ruleta seuraavassa Mutajuoksussa.
Yläpuolella olevalta videolta voi oppia miten ylitettäviä esteitä kannattaa lähestyä. Jos este on korkeampi, voit hypätä molempien käsien varaan ja nostaa sitten toisen päkiän esteen päälle.
Toisena asiana tuli mieleen itse juokseminen. Pelkkä tasavauhtinen lenkkeily tasaisessa maastossa on ihan hyvä pohja juoksukunnolle, mutta tapahtuman reitin suurimpana haasteena ovat sen mäet. Niissä tarvitsee hyvän hapenottokyvyn lisäksi voimaa. Lihaskuntotreenistä on siis tässäkin asiassa hyötyä. Erilaiset kyykyt, maastavedot ja etuheilautukset toimivat hyvin. Ahkeralla voimatreenillä mäkisprintteihinkin saa enemmän vauhtia.
Innostuin tapahtumasta sen verran, että seuraavana vuonna olisi kiva ainakin yrittää päästä jonkinlaiselle sijalle. Saa nähdä. Juoksulenkkien tekeminen on edelleen itselleni hieman vastenmielistä touhua.
